2020 Blogitekstit
14. TAMMIKUUTA 2020 – 17:54
Huh tästä se lähtee
Kuinka monta vuotta olenkaan miettinyt miten siistiä olisi kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja samaan pähkäilyyn ahtanut kysymykset; olisiko musta siihen, mitä kirjoittaisin, kenelle kirjoittaisin, mistä aiheesta ja mikä olisi se punainen lanka, joka veisi tarinaa blogitekstistä toiseen eteenpäin.
Tällä viikolla kaikki tuo epävarmuus sai lentää roskakoriin, kun vahvistui tieto, että pääsen aloittamaan opinnot työn ohessa. Samalla hetkellä päätin kirjoittaa tästä matkasta jotta voin toivottavasti puolentoista vuoden päästä (tai epätoivon hetkinä, kun valtaa tunne ettei opinnoista tulekaan mitään tai oliko tämä nyt ollenkaan järkevä idea) palata tähän matkani alkuun ja huomata miten tämä on edennyt ja kuinka olen muuttunut matkan varrella.
Olen miettinyt, että antaisin tälle blogille pikkusormen ajastani ja koittaisin kerta viikkoon rustailla tänne kaikkea ajatusvirtaa, joka soljuu tämän tulevan uuden edessä. Mielenkiintoista nähdä mihin asiat lähtevät etenemään esim millaiseksi tämä lopulta muodostuu, millaista tekstiä tulen kirjoittamaan tai minkälaisella tyylillä sanat tulevat näkyvään muotoon. Alkuun varmasti huokuu innostus ja epävarmuus ennen kuin rutiini ottaa muotoaan ja tämäkin arkipäiväistyy.
Olen niin super innoissani tästä kaikesta uudesta ja tulevasta. Olkoon tämä pieni alkupala maistiainen tällä kertaa.
18. TAMMIKUUTA 2020 – 14:58
Mitä mä oikein kuvittelen
Mitä mä oikein kuvittelen, mitä työ- ja organisaatiopsykologia oikein on ja mitä sen opiskelu tarkoittaa?
Tässä, kun odottelen vielä, että saisin avaimet ja moodlen auki, jotta pääsisin tohinalla aloittamaan opinnot, on varmasti hyvä pysähtyä miettimään mitä mä oikein olen omasta mielestäni opiskelemassa, mitä se tarkoittaa, mitä pitää sisällään, miksi haluan opiskella ja miten kuvittelen siitä selviäväni.
Ihan hirveän selkeäksi kuva ei ole mulle auennut mitä kaikkea tämä perusopintokokonaisuus tulee pitämään sisällään. Toki olen lukenut opiskelun aihealueiden sisällöt ja hiukan syvä hengitellyt huomatessani kurssi materiaaleissa olevan englanninkielistä materiaalia ja kirjallisuutta.
Mun käsitykseni mukaan työ- ja organisaatiopsykologia tutkii mm. työssä tapahtuvaa vuorovaikutusta sekä työyhteisössä eli organisaatiossa että työntekijän ja esimiehen välillä eli yksilötasolla.
Kiinnostukseni ymmärtää esimiehen työnkuvaa ja suhdetta työntekijään sekä sen välistä muuttuvaa suhdetta ja suhteen kehittymistä. Ymmärtää organisaation rakennetta ja sen muuttuvaa painetta. Tärkeys huomioida esimies työssä pehmeät arvot ja vastuun jako, aktiivisen johtamisen kehittäminen organisaatiossa. Työntekijän oma-aloitteisuus, vastuunkanto omasta työnjohtamisesta ja itseohjautuvuudesta työhyvinvoinnissa. Ryhmädynamiikkaa työntekijöiden välillä ja sen vaikutusta työhön ja työviihtyvyyteen sekä tuottavuteen. Halu ymmärtää ja oppia kuinka tutkimustyötä tehdään.
Tärkeimpänä ja suurimpana tavoitteena mulla on päästä suorittamaan aineopinnoissa tutkimustyö ostrakismin eli sosiaalinen syrjintä vaikutuksesta teollisessa työssä. Matka tähän tavoitteeseen on epäilemättä vuosien mittainen, mutta jostain on aloitettava, jotta unelmista tulee haaveita ja haaveista toteuttavia tavoitteita. Tavoitteet tulee pilkkoa sopivan kokoisiksi palasiksi vrt. miten norsu syödään.
Se mitä työ- ja organisaatiopsykologia oikeasti on suosittelen tutkimaan internetin ihmeellistä maailmaa, jossa kerrotaan määritelmä ja sisältö. Englanninkielistä tietoa löytyy mm. haku sanoilla: work and organizational psychology sekä industrial and organizational psychology.
Katsotaan puolentoista vuoden päästä olenko mä ollut ollenkaan kartalla näiden mun omien ajatusteni kanssa mitä se voisi olla.
26. TAMMIKUUTA 2020 – 17:06
Intoa puhkuen
Perjantaina vihdoin sain avaimen ja tunnukset Moodleen ja pääsin tutkimaan mitä kaikkea tietoa tuolta löytyykään. Päätin aloittaa opiskelut heti ja nyt olenkin varannut kirjastosta kuusi kirjaa. Oli kirjastonhoitajalla ilme, kun pyyhälsin tukka sekaisin kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa ja silmät kiiluen niin kuumeesta kuin innosta selvittämään kirjastokortin Pin-koodia sekä pyytämään ohjeistusta e-kirjojen käyttöön.
Olen viikonlopun aikana tehnyt alustavaa aikataulutusta opintoihin ja päätin edetä opintokokonaisuus kerrallaan paitsi, että toinen kokonaisuus on hakumallinen, johon hyväksytään ensimmäiset kolmekymmentä opiskelijaa. Haku tapahtuu jossakin erillisellä jollain lomakkeella- en tiedä millä jutulla. Ja tentti varataan jostain jotenkin. Onneksi tuutorointi päivämäärät saapuivat. Uskon, että käyn kevään kaikki tuutoroinnit läpi. Luulen tarvitsevani paljon tukea.
Nyt olen kuitenkin jo aloittanut kahlaamalla kaksi väitöskirjaa läpi, yhden tutkimusartikkelin, työelämäbarometri haastattelun sekä tunnin verran luentodioja. Valitsin aiheeseen liittyvän tehtävä kokonaisuuden useasta eri vaihtoehdosta ja olen hahmotellut perinteisellä kynä-muistivihko metodilla esseetä aiheesta Miksi työyhteisön jäsenet eivät käytännössä voi yhdessä rakentaa yhteisöä missä kaikilla voisi olla hyvä olla ja onko jotain sellaisia sisäänrakennettuja työelämä- ja organisaatiotekijöitä, jotka estävät tavoitteeseen pääsyn?
Pakko kyllä tunnustaa, että mindmapit ja esseen rakententeet joutuu kyllä kertailemaan ja kaivamaan jostain muistojen pölyttyneistä sopukoista ja googlesta. Uskon, että tulen jatkossakin tekemään muistiinpanot ja raakaversiot, tekstipohjat perinteisellä käsinkirjoittamalla ja tuotan tekstin koneella lopulliseen versioon. Toivottavasti osaan pitää teoriaviitekehyksen mukana ja soveltaa käytännönkokemuksia esimerkkeihin.
Kaikesta tämän viikonlopun tiedosta päällimmäiseksi jäi ajatelma: "Johtamisen taidon sijaan on tärkeäksi noussut yritysjohdon taito rakentaa merkityksiä ja osallistua merkityksien rakentamiseen." Syrjälä Jari. Henkilöstöjohtaminen kriittisessä valossa. Tarinoita eri todellisuuksista. 2010
2. HELMIKUUTA 2020 – 15:04
Hyvän olon määritelmä työssä
Ensimmäisen essee tekstin opintokokonaisuuteen johdatus työ- ja organisaatiopsykologiaan tulee käsitellä työntekijöiden mahdollisuutta luoda työyhteisö, jossa kaikilla olisi hyvä olla näkökantana tätä estävä toiminta ja työelämän sekä organisaation sisäänrakennetut tekijät, jotka estävät hyvän olon luomisen kaikille.
Huh, esseetä varten olen kahlannut valtavan määrän kirjoja, tutkimuksia ja artikkeleita. Selvittänyt määritelmiä ja käsitteitä kuten työyhteisö, organisaatio, organisaatiokulttuuri, johtaminen, esimiestyö jne.
Samoin olen kahlannut läpi eri tutkimusteorioita Freudista ja Maslowista Taylorismiin ja Tannebaumiin. Välissä olen käynyt myös kouluttautumassa uudesta työaikalaista, tesistä ja neuvottelutaidoista.
Lopputulemaksi ja johtopäätökseksi voin todeta yksinkertaistettuna, että kaikki lähtee yksilöstä ja hänen tarpeistaan, joita ei voida tyydyttää täysin optimaalisesti organisaatiossa, mutta jotka voidaan huomioida parhaalla mahdollisella tavalla ja tukea häntä saavuttamaan ne. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ilman motivaatiota.
Kaikeksi lopuksi löysin erään egyptiläisen ajatelman, josta teen itselleni kultaisen ohjetaulun seinälle.
Juuti, P. Organisaatiokäyttäytyminen. 200
9. HELMIKUUTA 2020 – 14:28
Kiipeilyä ja kirjoittamista
Viikko on taas sujunut hujauksessa. Sain viime viikonloppuna opiskelusoppeni kuntoon ja nyt minulla on oikea työpiste.
Tiistaina mulla oli ensimmäinen tuutori tapaaminen Tiedepuistossa. Paikalla ei ollut itseni lisäksi muita, joten sain syventävän ja täysin minua koskevaa tietoutta opinnoista. Keskiviikkona olikin hiukan muuta ajateltavaa, kun työpaikkamme lajikokeilu-illassa oli Ladeossa järjestettävää seinäkiipeilyä. Siinä ajatukset sai totaalisesti pois opinnoista ja työstä. Ei olisi ollut kiva tipahtaa viidestä metristä pohtiessa työn joustavuutta ja merkityksellisyyttä.
Lauantai aamuna heräsinkin jo puoli viiden aikaan lukemaan vielä viimeiset kirjat loppuun tästä opintokokonaisuudesta ja nyt onkin viikonloppu sujunut kirjoitustehtävän parissa, jotta saisin esseen lähetyskuntoon. Aion kyllä hautoa sitä vielä pari viikkoa. Haluan tuutorin lukevan sen vielä läpi ennen lähettämistä. Sivuhuomautuksena kuinka vaikeaa onkaan pitkästä aikaa Wordin käyttö ja APA- tekniikassa lähdeluetteloiden kokoaminen. Sekä suomenkieli. Huh kyllä tulee sellaista kieliopillista potaskaa kirjoitettua, että onneksi äidinkielen opettajani ei näitä käy lukemassa.
Nyt olenkin ottamassa uutta haastetta ja aloittamassa uuden opintojakson. Työ ja psyykkinen hyvinvointi. Olin jo valitsemassa helpon tuen ja otin aiheen, joka ei ollut niin kiinnostava, mutta jossa oli vain suomalaiset opintomateriaalit. Viime hetkellä tein muutoksen ka päätin haastaa itseäni lisää. Valitsin aiheeksi työpaikkakiusaamisen, jossa monista lähteistä vain yksi on suomenkielinen. Loput ovat englanniksi. Onneksi on netin ilmaiset kääntäjät apuna tiukan paikan tullen.
Hyvää alkavaa viikkoa, itse jatkan aivomyrskyn selvittämistä, voisinko olla tulevaisuudessa ICHY ( I Can Hear You) - human? Myisin kuuntelemista.
16. HELMIKUUTA 2020 – 17:24
Kuulen sinut ihminen
Sosiaalinen syrjäytyminen, eristäminen työyhteisöstä on yksi kiusaamisen pahimpia muotoja. Tehdä toinen näkymättömäksi, mitätöidä hänet täysin. Ihan pienten lasten maailmassa pahimmillaan tämä voi näkyä silmien kiinni laittamisena. Parisuhteessa mykkäkouluna, työelämässä toisen täydellisenä huomiotta jättämisenä mm käytävällä kävelemisenä ilman huomenen sanomista, taukotilasta lähtemisenä, kun toinen saapuu tilaan, mielipiteen huomioon jättämisenä palaverissa, sähköpostilistalle laittamattomuutena. Pieninä kellon vilkaisuina toisen puhuessa tai syvään huokailuina. Hiljaisuutta on myös käytetty historiassa vankien kidutus menetelmänäkin.
Eräs poika oli alakoulun koulukiusaamistutkimukessa sanonut, että mieluummin hän haluaisi, että häntä vaikka fyysisesti satutettiaisiin kuin jätetään porukan ulkopuolelle. Pysähdyin. Mikä hitto meitä ihmisiä vaivaa? Mikä saa meidät käyttäytymään näin?
Viikolla oli päivälehdessä artikkeli, jossa kerrottiin vanhusten olevan nykyään yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Vanhukset ovat lukittuina omissa kodeissaan. Hyvällä tuurilla luona saattaa käydä kaksi kertaa päivässä hoitaja, joka antaa lääkkeet. Mutta jos olet yhteiskunnan normein liian hyväkuntoinen, et edes kohtaa häntä. Ei ole ketään kenelle puhua, kenelle kertoa ajatuksia, muistoja. Ei ketään, joka pitäisi kädestä, silittäisi jo ryppyistä kämmenselkää ja kertoisi kuinka tärkeä olet. Juuri sellaisena kuin olet. Ihminen voi kuolla omaan kotiinsa eikä kukaan tiedä tai kukaan ei edes tule hautajaisiisi. Miksi? Miksi
Haluamme peittää kaiken epäsopivan meidän täydellisestä elämästämme ettei meillä ole enää aikaa omille vanhemmille tai isovanhemmillemme.
Organisaatiohenkilöstön nimiä kun lueskelee, vaikka Linkedinissä on kaikenmaailmaan managerejä ja supervisoreita tai hienoja kirjainyhdistelmiä isoin kirjaimin kirjoitettuna, joiden todellista selitystä ei kukaan tiedä. Itse päätin kirjoittaa jatkossa joka paikkaan ammatikseni ICHY-human. Näyttää todella tärkeältä ja arvostetulta ammattinimikkeeltä ja sitä se onkin. I Can Hear You-human. Kuulen sinut -ihminen. Se mä haluan olla.
Ehkä näin myös musta tulee hiukan parempi ihminen kuin olen ennen ollut. Sillä, vaikka olen kokenut että olen ollut koulukiusaamisen ja myöhemmin työpaikalla epäasiallisen käytöksen kohteena, olen tajunnut sekä syyllistyneeni niihin kumpaakin, mutta myös omilla valinnoilla myötävaikuttaneeni siihen, että joku muu on joutunut niiden kohteeksi sulkemalla silmäni ja tekemällä kiusaamisen mahdolliseksi.
Uskon kuitenkin, että me kaikki voidaan muuttua (tai ei ehkä kaikki, jätän narsistit ja psykopaatit ulkopuolelle) jos vain itse ihan oikeasti haluamme. Ja mä haluan, sillä en voi opettaa lapsilleni tai olettaa muiden kohtelevan tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti, jollen tee niin itse.
Haluan pyytää kaikilta anteeksi, joita olen tahallisesti tai tahtomattani loukannut sekä toivon, että voin olla jatkossa ihminen, joka antaa toisille tilaa olla näkyviä ja kuultuja. Sekä puolustaa heikompia.
Kaikki voidaan ICHY-humaneita.
29. HELMIKUUTA 2020 – 08:21
Tunteet, tunteet
Kiitollisuus, pitkäjänteisyys, maltti ja minä.
Kiitollinen olo on tällä hetkellä kaikesta. Ystäväni kysyi multa tällä viikolla, että miten mulla menee. Ja jotta en olisi vastannut rutiini vastausta ihan ok, mietin miten mulla oikeasti menee. Ja totesin, että tällä hetkellä, mulla ei voisi mennä paremmin. Cheekin sanoin; Kaikki hyvin.
Se, että ymmärtää arvottaa elämänsä järjestykseen helpottaa hengittämistä ja omana itsenä olemista.
Toki ei se tarkoita, että mä leijuisin jossain omassa kuplassa Muumilaakson tarinoiden tapaan, mutta en mä jaksa myöskään enää mitään punaisia näyttämöverhoja, jotka sulkeutuvat esitysten välissä. Totta kai elämä potkii ja on paskoja aamuja, hetkiä, tilanteita, mutta oon huomannut myös pitkäjänteisyyden aavistuksen lisääntyneen enkä kiihdy enää nollasta sataan.
Maltti on siis valttia, niinkuin iskä koitti opettaa. Ja se tuli taas viisi minuuttia sitten koettua. Kun koitin upean tekstini painaa julkaistavaksi, mutta koska tämä digitalisaatio ja viestimet eivät ole vahvuuteni, hävitin tekstin kuin taikuri. Ehkä se teksti ei ollut tarkoitettu tänään julkaistavaksi vaan äänen piti saada kuuluviin muut ajatukset tässä hetkessä.
Opinnot sujuu painollaan. Word on hiljalleen otettu haltuun. Esseetä palautettu ja saatu hyväksytyksi. Verkkotenttiä suunniteltu ja kirjoja lainattu.
Kaikesta kuitenkin kumpuaa se pieni sana; Kiitos.
Kiitos perhe, läheiset, ystävät ja työnantaja, että saan kulkea tätä polkuani kohti jotain mistä mulla ei itselläkään ole täysin selkeää kuvaa, mutta jonka tiedän olevan siellä ja se, että mun historian on tarkoitettu olevan tämä kuin on, on tulevaisuuden työkaluni. Ymmärrys, anteeksianto, minuus ja hyväksyntä.
Kiitos. <3
8. MAALISKUUTA 2020 – 09:51
Jännitystä ilmassa
Miksi ne ei palauta arviointia, joko se on arvioitu, onkohan jo tullut palautetta, mitä jos se onkin hylsy, mitä jos vastasin asian vierestä, olisiko mun pitänyt kuitenkin laittaa siihen jotain muuta, hätäilinkö suotta, mitä, miksi, entä, onko..... nyt nainen SEIS ja hengitä.
Ihan ensimmäiseksi lopeta ajatusten pyörittäminen ympyrää. Pysähdy ja rauhoitu. Sen jälkeen käy rauhassa läpi ajatukset yksi kerrallaan vastaten itsellesi niihin. Palautetta ja arviointiahan ei ole luvattu kuin neljän viikon sisällä palautuksesta, nyt aikaa on mennyt vajaa vuorokausi. Kaikki saavat varmasti arvioinnin ja jos sen hylätty, opettaja varmasti pyytää lisäystä siihen, oletko mielestäsi vastannut esitettyyn kysymykseen ja nyt mietit olisiko kuitenkin pitänyt vastata varmuuden vuoksi asian vierestä. Ja huomaat, että näinhän siinä tosiaan meinasi käydä.
Ja sitten eräänä aamuna siellä ne on. Ja mitä sinne on kirjoitettukaan. Sangen loistavaa tekstiä, hyvin pidetty tieteellinen näkökanta koko tekstin ajan myös loppuun saakka, unohtamatta omaa pohdintaa. Haukon henkeä, mitä ihmettä mä luin, hän on tykännyt minun tekstistä ja olen saanut hyväksytyn arvosanan. Ensimmäinen kurssi siis suoritettu ja 3op.ta pompsahti valmiiksi.
Nyt on myös elämäni ensimmäinen verkkotentti takana. Mietin alussa miten ihmeessä saisin muka neljä tuntia kulutettua koneella yhden tentin kanssa. Onneksi huolto toimi loistavasti ja mulle tuotiin kahvi ja korvapuusti kahden tunnin kohdalla. Tätäkö se työn imu ja merkityksellisyys tarkoittaa, kun uppoutuu johonkin itselle niin kiinnostavaan, että kolmen tunnin ja neljänkymmenen minuutin kohdalla huomaat ajan kuluneen silmän räpäyksessä sekä olet tuottanut tekstiä useamman kuin kahdenkymmenen virkkeen verran organisaatiokulttuurista, strategiasta (maailman hankalin sana kirjoittaa) sekä niiden vaikutuksista työhön, työhyvinvointiin ja työyhteisöön.
Mitä sitten jatkossa? Tutkimustyö- kirjallisuus on kahlattu kohta puoliin läpi ja on aika miettiä millaista tutkimustyötä haluaisin tulevaisuudessa tehdä? Kvantitatiivista, määrällistä sekä kvalitatiivista, laadullista diskurssianalyyttistä tutkimusta ostrakismista eli sosiaalisesta syrjäytymisestä työyhteisössä. Samoin kuin sosiaalipsykologian ja viestinnän kirjat ovat jo varattu kirjastosta kevättä varten. Muuten opinnot saavat nyt hiukan väistyä ja on aika siirtää ajatukset seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi juoksuun ja tulevaan puolimaratoniin.
Hyvää naistenpäivää kaikille meille naisille ja hyvää sunnuntaita kaikille miehille sekä lapsille, nuorille, eläimille ja ja ja nautitaan auringonpaisteesta sekä pitenevistä valoisista illoista.
22. MAALISKUUTA 2020 – 16:40
Mitä tehdä kipeänä?
No opiskella tietenkin...
Olen viimeksi tammikuussa ollut flunssassa ja helmikuussa aloitin tulevaa juoksutapahtumaa varten treenaamisen. Ihmettelin kyllä koko ajan korkealla olevia sykkeitä ja selitin niiden johtuvan sekoilevasta kellostani. Nyt olenkin taas vaihteeksi ollut reilun viikon flunssassa. Yskää, nuhaa, räkää, lämpöä, yskää ja päänsärkyä, räkää ja mainitsinko jo yskää... toivottavasti vanha tuttu alipalautuminen ei ole hiipimässä vierailulle.
Eipä siis muuta kuin villasukat jalkaan, lämmintä juomaa ja yskänpastilleja sekä nenäliinoja sohvan viereen Viltti päälle ja matka kohti viestinnän ja vuorovaikutuksen seikkailujen maailmaa odottaa alkuaan. Tai miltä kuulostaisi tieteellisen tutkimuksen kvantitatiivisen sekä kvalitatiivisen tutkimusmenetelmän retket diskurssianalyysien ja litterointien koittaessa syöstä tulta samalla, kun koitat väistellä putoilevia paradigmoja ja metodeja? Tai ehkä on hyvä vain miettiä rauhallisen pianomusiikin soljuessa hiljalleen taustalla työn merkityksellisyyttä ja aineetonta pääomaa organisaatiossa. Samoin johtajuuden voi saada kuulostamaan shakin peluulta, jossa molemmista tarvitsee tuntea toisen mielenliikkeet ja ennakoida mahdolliset non-verbaaliset viestinnän välineiden käytöt. Mutta ehkä kuitenkin johtajuus on kuin partioleirillä olo, jossa hyttysten inistessä verkkohatun ulkopuolella koitetaan puhaltaa yhteen hiileen, vaikka olisi vähän märemmät puut messissä tai vettä ripottelisi taivaalta kuin työkaverin aivastuksen pisarat työpisteelläsi.
Ehkä tästä kaikesta selviää kuitenkin uskomalla hyvään ja koittamalla nähdä huumoria silloinkin, kun tuntuu ettei sitä saa muuta repimällä pelihousunsa.
Mä jään odottelemaan miten on mun strategiset essee-pelimerkit ovat asettuneet arvioiden kentälle ja millaiseen lopputulokseen päädytään ylemmän toimijan eli opettajan osalta.
Tai voinhan aina miettiä uutta uraa seiskan toimittajana, niin hyvin kuulma sujui haastatteluiden tekeminen ja muokkaaminen teksti muotoon. Katsotaan mihin tämä korona ja yt-kevät meitä vielä viekään.
Tää opintojen maailma vaan on niin mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava, että kyllä, kyllä edelleenkin tää on niin mun juttu ja oon tästä ihan super innoissani.
Kuva on muutaman viikon takaisesta iltapäivälehdestä otettu kuvakaappaus. Lounastauko.
29. MAALISKUUTA 2020 – 10:54
Työn tekemisen haasteet eri-ikäisten työyhteisössä
Seuraavaksi suora kopiointi juuri äsken palauttamastani esseestäni, jossa käsiteltiin eri-ikäisten työntekijöiden voimavarojen käyttöönottoa yrityksen kilpailuedun hyödyntämiseen. Tällaista tekstiä siis palauttelen opettajille esseissäni.
"Yksilön tarvitsee arjessaan peilata itseään jatkuvasti. Hänen tulee ymmärtää turvallisuuden ja työsuojelun vaikutus työhön, ymmärtää oman sukupolvensa tapa toimia yhteisössä, sekä muiden työntekijöiden ikä ja toimintatavat. Hänen tulla olla joustava, avoin, luottamuksellinen, omata neuvottelutaidot, työyhteisötaidot, alaistaidot, omata vahva psykologinen sopimus, sitoutua työhön, tasapainottaa oma vapaa-aika suhteessa työhön. Hakea töitä, olla innostunut, motivoitunut. Välttää epätasa-arvoa ja koittaa välttää epäedullista neuvotteluasemaa omille tarpeilleen. Omata vahva ammatti-identiteetti, kehittää omaa ammattitaitoaan, olla vuorovaikutuksessa työkavereihin, esimieheen, ja koittaa peilata toimintaa hyvinkin pirstaleiseen yhteisöön ja verkostoon. Ymmärtää omien tunteiden vaikutus organisaatiokulttuuriin sekä yhteiskuntakulttuurin vaikutus työhön sitoutumiseen. Samaan aikaan tulee olla vuorovaikutuksessa ja dialogissa esimieheen, joka käy yksilötasolla tämän saman läpi sekä suhteessa omiin työkavereihin organisaatioon ja alaisiin. Hänen tulee lisäksi hallita johtamistapa ja osata muuttaa sitä suhteessa itseensä, työntekijään ja työyhteisöön sekä organisaatioon. Hänen tulee muistaa omassa työssään organisaation tavoitteet ja olla työssä avoin omalla persoonallaan sekä ymmärtää mahdollisuus saada asiatontakin kritiikkiä osakseen. Hänen tulee kaiken tämä lisäksi hallita järjestelmät, strategiat, lait, ymmärtää eri-ikäisten työskentelytapoja ja sen tuomia haasteita. Hallita omat tunteensa, jotka vaikuttavat yksilöisesti omaan työhön. Ja kaiken tämän lisäksi hänen tulee ennakoivasti tunnistaa työntekijöiden tarpeita ja osata tukea heitä. Työyhteisön tulee ymmärtää tunteiden vaikutus ennakkoluuloihin ja epävarmuuteen. Johto käy myös omalta yksilölliseltä tasoltaan edellisen prosessin läpi. Tämän kaiken lisäksi heillä on työnsä lisäksi hallittava tiedustelu kilpailijoiden suhteen ja pyrkiä olemaan askeleen edellä globaalisti kaikilla kilpailu alueilla.
Kaiken kaikkiaan työntekijän tulee olla innostunut, huolehtia omasta jaksamistaan, saada kokemuksia, opiskella ja kehittää itseään jatkuvasti, yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen, tiimityö vastaan korostunut tarve yksilöllisyyden huomioimiselle, itsensä brändääminen, jatkuva kilpailu työpaikoista ja itsensä myyminen yritysten käyttöön. Jatkuva valintojen tekeminen koko ajan lisääntyvistä vaihtoehdoista. Ei ihme, että alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Kaikella edellä mainitulla vähennämme tasaisuutta ns. tylsää arkea ja turvallisuuden tunnetta. Näin ollen lisääntyy levottomuus, itse keskeisyys. Muutos yhteisökulttuurisesta ajattelusta yksilökulttuurin korostamiseen aiheuttaa jatkuva yksinäisyyden tunnetta.
Voidaanko näin ajatellen nähdä entisen Robin Hood- kulttuurin, jossa ajateltiin heikomman tukemista muuttuneen Aladdin ja taikalamppu- kulttuuriksi, jossa esimies nähdään lampun henkenä, joka tarvittaessa ja pahassa paikassa voidaan rapsuttaa esiin ja joka toteuttaa yksilön toiveita arjessa. samoin olen pohtinut, nouseeko tämän hetken yhteisöllisyyden korostaminen kuitenkin yksilön tarpeesta yhteisöllisyyteen lisääntyneen yksinäisyyden varjolla, unohtaen pyyteetön yhdessä tekeminen ja toisen tukeminen. "
Pohdintaan jää miten tämän kaiken heijastusten peilaamisen jälkeen meille jää aikaa juurisyylle, työlle ja sen hoitamiselle.
5. HUHTIKUUTA 2020 – 18:20
Minä neuvottelijana kokouksen jäsenenä
Kortejärvi-Nurmi ja Murtola (2015) luettelevat neuvottelun, palaverin, kokouksen eri piirteet, sekä opastavat tunnistamaan oman neuvottelutyylin, joka heidän mukaansa voi olla distripuuttinen, kilpaileva neuvottelutyyli, jossa päädytään usein kompromissiin. Altruistinen, alistuva neuvottelutyyli tai integratiivinen, yhteistyö neuvottelutyyli, jossa lopputulos olisi niin sanottu winwin-tilanne, joka miellyttää kaikkia osapuolia. Tyyli tosin voi vaihdella eri tilanteissa ja jopa saman tilanteen sisällä riippuen, kuinka tilanne etenee. Neuvotteluitakin voi olla erilasia. Kortejärvi-Nurmi ja Murtola (2015) mukaan mm. arvioiva-, suunnitteleva-, ideoiva-, ongelmaratkaiseva-, intressineuvottelu eli tilanne, jossa alkuasetelma on ristiriidassa neuvottelijoiden kesken. Kaikissa neuvotteluissa kuitenkin pyritään yhteisymmärrykseen prosessissa. Itse olen osallistunut näihin kaikkiin edellä mainittuihin eri neuvottelun muotoihin työskennellessäni varhaiskasvatuksessa. Onneksi aiheet eivät ole olleet mitään maailmantaloutta tai politiikkaa käsitteleviä vaan lähinnä liittyen varhaiskasvatusyksikön toimintakauden strategian luontiin, talouden hallintaan ja juhlien sekä tapahtumien järjestämiseen, että henkilökunnan sisäisiin asioihin liittyen.
On hyvä, että kehitystä tapahtuu, mutta on myös ilo huomata, että tietyt toimintatavat säilyvät vuosikymmenistä toiseen. Kokouksia ohjaa edelleen puheenjohtaja, joka huolehtii kokouskutsut, kokouksen vetämisen ja jälkitoimenpiteet. Hänellä on parinaan sihteeri ja päätökset tehdään demokraattisesti äänestämällä. Äänestykset rullaavat edelleen omina menettelyinään joko parlamentaalisesti tai kollegiaalisesti avoimina tai suljettuina. Eli vaikka tietotekniikka kehittyy, säilyy kehys edelleen muuttumattomana.
Joten vanhaa sanalaskua mukaillen, jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, mutta mistä jotain sinistä.
19. HUHTIKUUTA 2020 – 19:53
Tarvitseeko esimiestaidot parikseen alaistaitoja?
Organisaatiokäyttäytyminen on tieteenala, josta on puhuttu jo 1950-lvulta lähtien. Organisaatiokäyttäytyminen pyrkii ymmärtämään yksilön käyttäytymistä työelämässä ja hänen suhtautumistaan työhön. Tutkimustavoitteet voidaan jakaa käytännölliseen toimintaan, työelämän laatuun ja tehokkuuteen tähtääviin tavoitteisiin sekä tutkimuksellisiin tavoitteisiin. Tavoitteena näillä on ymmärtää, miksi henkilö toimii tietyllä tavalla. Näin ollen saadaan tietoa ihmisten tavasta toimia työelämässä (Salonen, 2010, 17.)
Organisaatiokansalaisuuden, organizational citizenship katsotaan kytkeytyvän hyvinkin kiinteästi tähän tieteenalaan. Organisaatiokansalaisuus kuvaa työyhteisöjäsenten mahdollisuuksia ja toimintakeinoja, joilla organisaation toiminta on sujuvaa ja henkilöiden kanssakäymistä kehittävää (Salonen, 2010, 17-18.) Organisaatiokansalaisuuden nähdään tutkimuksen kautta tarkoittavan määritelmänä tasa-arvon kehittämisen tavoitetta organisaatiossa, motivaation lisäämistä ja ylläpitämistä, posetiivista asennetta, tunnollisuutta ja oma-aloitteisuutta työssä (Salonen, 2010, 19.)
Alaistaitoa on määritelty hyvinkin laajasti. Keskinen (2005) määrittelee hyvän alaistaidon olevan tarkoituksen mukaista omien voimavarojen säätelyä suhteessa työtehtäviin. Hän tuo esiin alaistaitojen olevan voimakasta sitoutumista, joka on edellytys laadukkaalle työsuoritukselle, motivaatiolle ja kehittämishalukkuudelle omaa ja ympäristön työtä kohtaan (Keskinen, 2005a, 25.) Näin ollen työntekijä ylittää sovitut roolijaot pyrkiessään kohti organisaation tavoitteita (Keskinen, 2005a, 22).
Alaistaidoissa työntekijä siis ylittää hänelle asetetut tavoitteet, jotka ylittävät vapaaehtoisesti työn muodolliset vaatimukset ja auttaa työkavereita sekä muuten käyttäytyy harkiten. Hän ei edellytä saavansa toiminnastaan erikseen palkkaa tai näkyvää korvausta (Puusa & Kortesmaa, 2019, 188.) Työntekijällä on siis käsitys nähdä oman työnsä vaikutukset muiden työhön (Puusa & Kortesmaa, 2019, 196). Alaistaitojen nähdään olevan vuorovaikutusta, jossa yksilö luo suhteita toiseen yksilöön, yhteisöön ja organisaatioon (Sillanpää, 2010, 19).
Alaistaito termi on siis nähty jo 1964 Katzanin tutkimuksessa, jolloin siihen on liitetty innovatiivisuus ja spontaanius. Vasta Smithin, Organin ja Nearin tuodessa 1980 -luvulla käsitteen määrittely laajemmin, he korostivat yksilön halukkuutta osallistua ohi ja yli virallisten roolien työssä ja näin toiminnallaan edistää suoriutumista perustehtävässä sekä organisaation tavoitteiden saavuttamista. Täten nähdään käsitteen sisältävän näkymätöntä tahdikkuutta ja sensitiivisyyttä, joka edistää organisaation toimimista kokonaisuudessa, mutta josta ei virallisesti palkita. Graham katsoo alaistaitoihin myös kytkeytyvän organisatorisen käyttäytymisen, civic citezenship, johon hän liittää tottelevaisuuden, uskollisuuden ja osallistumisen.
Kuten aiemminkin on tuotu esiin, on alaistaidot vastavuoroista vuorovaikutusta ja viestintää. Alaistaidot tarvitsevat siis toimiakseen myös esimiehen ja tätä kautta parikseen esimiestaidot. Esimiehillä on vastuu alaistaitojen ylläpitämisestä omalta osaltaan.Näitä tehtäviä ovat perehdyttäminen tehtävään ja ympäristöön. Työnkuvien ja tehtävien selkeyttäminen, jako ja priorisointi oikeudenmukaisesti. Sekä palautteen antaminen. Yksinkertaisesti esimiestaito voidaan kiteyttää taitoon mahdollistaa yhteistyö (Keskinen, 2005a, 43.) Usein puhutaan vastakkaisasetteluna alais- ja esimiestaidoista, mutta Keskinen (2005a) tuo esiin näkemyksen, jossa laadukas alaistaito on merkityksellinen johtamisen kannalta. Hänen mukaansa, esimiehen on helppo toimia, kun työntekijä suhtautuu työhön arvostavasti ja vakavasti. Esimiestyö itsessään on tänä päivänä haastavaa. Kylmien faktojen, erilaisten järjestelmien ja lainsäädännön lisäksi esimiehen tulee olla ymmärrys kokonaisuudesta, todellisuudentajua, ammatillisuutta, työelämätaitoja, esimerkillisyyttä, empatia taitoa, ymmärrystä ihmiskäsityksestä. Teorian ja käytännön yhteensovittamisen taitoa, tunneälyä, luottamuksellisuutta ja mukautumiskykyä muuttuvissa tilanteissa (Järvinen, 2011, 20-21.) Tämän mahdollistaa mm. matala hierarkkisuus organisaatiossa, jolloin luodaan rento ja epämuodollinen vuorovaikutus ilmapiiri, joka lisää joustavuutta ja kunnioitusta molemmin puolin (Puusa & Kortesmaa, 2019, 194).
Esimiehen tulee siis kohdata työntekijän yksilölliset tarpeet ja osata vastata näihin organisaatiota tukevalla tavalla. Johtaminen on Salonen (2010) mukaan toimenpiteitä, joilla henkilöstö saadaan toimimaan organisaation kannalta merkitykselliseen suuntaan.
Yhteistyötaidot koostuvat siis työyhteisökulttuurista, joka on muuttuva prosessi, jota yksilöt muokkaavat omalla vastavuoroisella vuorovaikutuksellaan kollegoihin ja johtoon. Työntekijän motivaatio on suoraan yhteydessä hänen sitoutumiseensa ja kykyynsä joustaa työssään. Sitoutumiseen vaikuttaa työntekijän sekä työnantajan toiveet, tavoitteet ja odotukset työstä ja omista mahdollisuuksista vaikuttaa työn kehittämiseen kohti organisaation tavoitteita. Tällöin puhutaan psykologisesta sitoutumisesta. Organisaatiossa tulisi huomioida toiset avoimessa kunnioittavassa ilmapiirissä. Usein puhutaan työelämätaidoista ja perinteisistä käytöstavoista elämässä. Organisaaton olisi mielestäni tärkeää tehdä näkyväksi tässä muutoksen aikakautena erilaiset taidot, joita esimiehiin ja alaisiin kohdistuu.
Menestyäkseen organisaatio tarvitsee työntekijöiden tietoa, jolla rakennetaan organisaatiota tukevaa toimintaa, mutta samalla työntekijä tarvitsee tavoitteet auttaakseen muutoksessa (Puusa & Kortesmaa, 2019, 190).
Itseäni koko työurani aikana on ohjannut toivo. Toivo ja luottamus tulevaisuuteen
25. HUHTIKUUTA 2020 – 08:41
Itsensä kehittäminen, elinikäinen oppiminen, on EU -tasolla määritelty yhdeksi laadukkaan työn ulottuvuudeksi (Toivanen ym., 2012).
Osaamisen johtaminen, jonka katsotaan olevan henkilöstökehittämistä laajempi ja osaamisen johtamiseen voidaan katsoa kuuluvan osaamisen kehittäminen. Määritelmien ymmärtäminen vaati aluksi hiukan pohdintaa, mutta kun tämän pysähtymisen jälkeen miettii kehittämistä ja muutoksessa reagointia voidaan henkilö nähdä joko aktiivisena tai passiivisena tiedon vastaanottajana ja osallistujana. Viitala (2007) tuo kirjassaan esiin ajatuksen, jossa äkilliset muutokset vaativat nopeaa reagointia muutokseen. Reagointia voidaan nähdä osaamisen, työn ja kustannusten joustoina, työpanosten sekä työtapojen uudelleen muokkauksena sekä palkitsemisjärjestelmien ja teknologian osalta. Tästä esimerkkinä voidaan mainita tämän hetken Koronan aiheuttama muutos työelämässä. Miten ketterästi organisaatiot kykenivät luomaan uusia toimintamalleja etätyön ja teknologian käyttöönoton kehittämisen kautta. Sekä kuinka paljon on löydetty kokeilemalla täysin uusia kanavia työn toteuttamiselle. Teollisuuden puolella, voidaan nimenomaan nähdä henkilöstön joustamisen kannalta kiitosta työaikojen joustamisessa erilaisten pankki- ja liukumajärjestelmien käytössä. Mutta näen että joustoa ei tapahdu ilman luottamusta ja turvallista ilmapiiriä sekä ajan tasalla olevaa faktoihin nojaavaa viestintää. Koronan jälkeistä elämää ei pystytä mitenkään ennustamaan, mutta tulevaisuuteen työelämän muutokseen on hiukan uskallettu tehdä laskelmia ja ennuste esim. vuodelle 2030 syntyvyyden osalta nähdään olevan laskusuuntainen. Tämä tarkoittaa, että kilpailu talenteista markkinoilla kiristyy ja samalla henkilöstön ikääntyminen kasvattaa työssä olevien keski-ikää (Viitala 2007.) Työn tulee olla tarpeeksi motivoivaa ja haastavaa taitoihin nähden ja mahdollisuus kehittyä paremmaksi versioksi itsestämme tulee olla mahdollista. Tässä vahvana tukijana nähdään henkilöstöjohtamisen rooli. Henkilöstöjohtamisen tehtävä katsotaan Viitalan (2007) mukaan olevan viestinnän ja vuorovaikutussuhteiden väylä, kannustava ja valmentava leader-johtaminen. Yhteistoiminta organisaatioissa yhteistoimintalaki määrittää organisaatiolle olevaksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelmien teon ja niiden jalkauttamisen henkilöstölle (Viitala 2007.) Osaamisen johtaminen voidaan katsoa olevan osaamisen tavoitteiden pääsyn tuki. Osaamisen johtaminen vaatii suunnittelua, toimintatapojen parantamista, arviointia. Osaamisen johtaminen on yksilön osaamisen kehittämisen ehto. Henkilöstöjohtaminen määrittää osaamisen kehittämisen suunnan. On myös hyvä kiinnittää huomioita arvojen vaikutukseen suunnitelmia tehtäessä. Toivanen ym. (2012) artikkelissa tuodaan esiin ristiriita, mikäli eettiset arvot ja organisaation taloudelliset arvot kohtaavat vastakkain. Tällöin saattaa tulla tunne, että puheet ja teot menevät ristiin. Tärkeää on myös muistaa, ettei mikään suunnitelma itsessään käynnistä ja saa muutosta aikaan vaan suunnitelma vaatii jalkauttamisen, sitomisen ja käyttöönoton arkeen osaksi rutiinia ja toimintaa.
Osaamisen johtamisen yhteydessä nousee esiin inhimillisen tai sosiaalisen pääoman osuus. Tällä voidaan tarkoittaa yksilön koulutuksen, substanssi osaamisen, taitojen, hiljaisen tiedon ja kokemuksen, kompetenssin tuomaa lisäarvoa työlle. Inhimillistä pääomaan koetaan olevan hankala mitata organisaatiossa. Tästä syystä se ei ehkä saa niin isoa arvoa kuin sille kilpailukyvyn tuomisessa kuuluisi (Viitala, 2007.)
Mitä sitten voidaan katsoa kehittämisen kohteeksi. Mitä vain voidaan Viitalan (2007) mukaan kehittää. Henkilöstöä, teknologiaa, rakenteita ja prosesseja. Itse olen kuluneen viikon aikana saanut olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä prosessityön alkuosan käytänteitä ja fyysisiä työtiloja entistä tehokkaammiksi ja työntekijän ergonomiaa tukeviksi. Kehittäminen tulee Viitalan (2007) mukaan nähdä pitkäjänteisenä ja keskittymistä vaativana strategiana, joka vie voimavaroja hetkellisesti arjessa, mutta kokonaiskuvassa tulee ns. maksamaan itsensä takaisin. Lyhyemmänaikavälin kehittämisen yhteydessä voidaan puhua erilaisista hankkeista, mutta se mikä näissä kaikissa on huomioitavaa ja joka jää usein eri mittaamisten jalkoihin on arviointi ja seuranta sekä mittaamisen jälkeen arvioinnista tehtävien johtopäätösten käyttöönotto. Hankkeilla meinaa olla tapa jäädä mittaamisen jälkeen pölyttymään eikä ne tunnu saavan päätöstä (Toivanen & ym., 2012.) Kehitystä voidaan nähdä kolmella tasolla tapahtuvana, yksilön, organisaation ja yhteiskunnan näkökulmasta.
Miksi sitten kannattaa kehittää: Kesti (2013) mainitsee osaamisen vähentävän ennakkoluuloja ja harhakuvitelmia. se lisää työturvallisuutta sekä vahvistaa psykologista sopimusta työntekijän ja työnantajan välillä. Samoin työvire, itsetunto ja laadukas tekeminen kasvavat ja näin ollen asiakaskokemus paranee ja kasvaa.
Osaamisen kehittämisen lähtökohtana on nähdä tarvekohteet kehittämiselle. Kehittäminen voi lähteä muutostarpeesta, jolloin kehittäminen on lähtöisin johdosta. Tällöin on tärkeä saada henkilöstö sitoutettua ja motivoitua muutokseen (Pakka ja Räty 2010.)
Osaamistarpeen tunnistamisen jälkeen on asetettava tavoitteet ja arvioitava nykytila. Kehityssuunnitelman teon jälkeen valitaan toteutumismuoto ja tartutaan toimeen. Seurantaa ja arviointia unohtamatta. Hyppänen (2007) tuo esiin, ettei yksilötason oppiminen takaa kilpailuetua organisaatiolle vaan oppiminen on saatava koskemaan koko organisaatiota. Tästä oli useissa lähteissä mainita, kuinka nykypäivänä työntekijä ehdollistetaan tekemään mm koulutuksista yhteenvetoja ja jakamaan opittua tietoa laajemmin koko henkilöstön käyttöön. Näin voidaan lisätä oppivan organisaation määritettä. Oppimiseen on liitetty hyvinkin behavioristia näkemyksiä siitä, että oppija on passiivinen tiedon vastaanottaja. Nykymuutoksessa on lähdetty kuitenkin katsomaan oppijaa aktiivisena osallistujana ja on alettu puhumaan oppimisen ohella oppimaan oppimisesta. Oppimisprosessit on myös hyvä ymmärtää varsinkin esimiesasemassa olevan henkilön. Prosessiin vaikuttaa aikaisemmat tiedot ja taidot sekä skeema.
Motiivi. Mitään ei tapahdu ilman omaa mielenkiintoa ja motivaatiota. Erilaiset oppimistyylit vaikuttavat aina osaltaan oppimiseen. Henkilö voi oppia joko kuulemalla, näkemällä tai tekemällä. Puhutaan auditiivisesta, visuaalisesta tai kinesteettisestä tyylistä. Se mikä sopii toiselle ei siis välttämättä ollenkaan toisen luontainen tapa sisäistää uutta (Hyppänen, 2007.) Viime vuosina ovat kovasti media huomiota saaneet Eriksonin persoonallisuusluokitukset vaikkakin ilman tieteellistä tutkimuspohjaa. Luokitukset ovat olleet ihmisten puheissa eri värikoodien muodossa. Nämä ovat mielestäni hyvinä ajatusten herättelijöinä siitä, miten jokainen meistä toimii yksilöinä, mutta värikoodeihin ei saisi jäädä kiinni eikä ihmisiä saisi lokeroida niiden mukaan
Viitala (2007) tuo kirjassaan esiin ajatuksen: Onko organisaatiota olemassa ilman henkilöitä ja jos henkilöitä ei johdeta, johdetaanko silloin organisaatiotakaan?
Miksi sitten kehittäminen on niin vaikeaa ja hidastakin. Kyselin sosiaalisen median kautta ja muutamilta työyhteisössäni toimivilta ajatuksia työn ja henkilöstön kehittämiseen sekä työyhteisötaitoihin liittyen. Kaikista saamistani vastauksista nousi vahvimpana motivaatio ja halu kehittyä sekä saada toiveet ja oma ääni kuulluksi. Samoin vahvoina esiin nousi turvallisuus ja luottamus sekä johdon sitoutuminen muutokseen. Mitään ei voida toteuttaa ilman johdon selkeää sitoutumista kehittämiseen. Turvallisuudella kuvattiin sitä, että uskaltaa tuoda epäkohtia ja kehittämiskohteita esiin ja ne otetaan vastaan rohkeasti sekä kannustavasti vastaan. Luodaan kehitysideoille selkeä toimintamalli sekä huolehditaan työtehtävissä selkeyden ylläpitämisestä. Noin vähennetään sähläystä Ja kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Samoin eräässä vastuksessa hienosti kerrottiin työn kehittämisen olevan yhteisön kehittämistä, sillä työtä tehostamalla kasvaa samassa suhteessa riski virheille. Kehittäminen vaatii vuorovaikutusta ja viestintää, joka on vahvasti kulttuuriin, yksilöön, persoonallisuuteen ja tunteisiin sidottua. Mikäli odotuksemme ja ennakkoluulomme eivät kohtaa muutoksen kanssa emme sitoudu muutokseen. On myös hyvä muistaa kehittämisestä puhuttaessa myös globaalit toimintatavat ja niiden vaikutus kehittämiseen. Se miten joku toimii ei johdu välttämättä hänestä suoraan itsestään vaan siihen vaikuttaa hänen kulttuurillinen taustansa, kotikasvatuksensa ja koulutuksen kautta saatu skeema. Meidän tulisikin yhä useammin nähdä sen kaiken sisällä oleva yksilö ja vähentää omia ennakkoluulojamme. Useinhan käykin niin, että tietomme lisääntyessä ennakkoluulot vähenevät ja oppiminen muuttuu vastavuoroiseksi. Mielestäni mitä heterogeenisempi työyhteisö on, sitä laajempi osaamisen potentiaali sillä on käytössään. Eli oma asenne ratkaisee hyvin pitkälle muutoksessa. Eräs vastaaja oli jäänyt miettimään filosofi Esa Saarisen lausetta "Mitä tulee huoneeseen, kun tulet huoneeseen." Hän mietti tätä palautteen pyytämisen kautta, mitä jos kysyisikin työkaverilta "Mitä tulee huoneeseen, kun tulen huoneeseen?" Palautteen saantiin liittyen törmäsin myös käsitteeseen esimies-alainen speed-dating, jolla tarkoitettiin lyhyitä arjen keskellä olevia n viidentoista minuutin palautehetkiä, jolloin esimies ja alainen voivat keskustella arjessa asioista eikö tarvitse odottaa määräaikaan sovittuun kehityskeskusteluun asti. Näin kehittyminen on nopeaa ja tilanteessa tapahtuvaa ja työntekijä voi muuttaa toimintaa tässä kontekstissa, tilanteessa.
Olen paljon kuunnellut tätä tehtävää varten erilaisia podcasteja, joiden huomaan vaikuttavan paljolti oman ajatteluni taustalla. Ehkä kuitenkin nostan yhden suoratoistossa vastaan tulleen podcastin esiin, joka on ollut itselleni mielenkiintoinen, nimittäin Panu Luukan vetämä yrityskulttuuri on kuningas. Podcast paneutuu tosiaan enemmän yrityskulttuurin maailmaan, mutta on mielestäni hyvinkin kehittämisen aiheiden parissa. Samoin otin yöpöydälleni Panun kirjoittaman samannimisen kirjan, johon aion paneutua.
Minulla on edelleen keski-ikäistyvänä ammattikoulutaustaisena keskitasoisena teollisessa työssä olevana keskipalkkaisena keskiluokkaisena yksilönä valtava tiedon palo sekä halu ymmärtää kokonaisuuksia laajemmin ja toive nähdä asioiden taakse syvemmin. Sekä hyväksyä ja kunnioittaa henkilöitä, jotka eivät koe samankaltaista tarvetta elinikäiselle kehittämiselle. Joku on sanonut seuraavan lauseen olevan Aristoteleelta peräisin. Valitettavasti en tähän löytänyt varmennusta, mutta koska lause oli mielestäni osuva, aion käyttää sitä tässä lopussa lainauksena.
"Onnellinen on hän, joka tunnistaa taitonsa, kehittää niitä ja antaa ne yhteiseen hyötyyn."
Google- haku: osaamisen kehittäminen
3. TOUKOKUUTA 2020 – 08:52
Viimeinen essee; arvot, asenteet ja ennakkoluulot työelämässä
Huh miten nopeasti aika menikään. Opiskelu oikeutta olisi vielä yli vuosi jäljellä, mutta koska opinnot olivat motivoivat ja veivät niin sanotusti mukanaan, huomasin perjantaina palauttavani perusopintojen viimeisen esseen. Näin ollen minulla on arviointia odottamassa 26 opintopistettä. Suurin toiveeni on, että jatkaisin syksyllä aineopintojen pariin. Mihin tämä opintopolku lopulta vie, en osaa tässä vaiheessa vielä arvailla. Mahdollisuudethan ovat rajattomat. Jatkan kuitenkin tämän blogin pitämistä. Tämä on ollut hauskaa ja mielenkiintoista, joten laittelen tänne ajatuksiani mitä milloinkin eteen tulee. Hiukan myös ollut viikonlopun aikana haikea olo, kun juuri pääsin kevään aikana hyvään opiskelurytmiin niin se jo loppuu ja mitä nyt teen, etten roiku somessa koko vapaa-aikaani. Yllättäen olenkin innostunut pihan laitosta ja suunnitelmia kukkien istutuksesta sekä haaveilua ihka oman pihan ja pihasuunnitelmien teosta sekä perennapenkeistä on hiipinyt ajatuksiin.
Tässä kuitenkin arvoista ja asenteista sekä ennakkoluuloista tiivistelmää palautetusta esseestä kurssiin työelämän sosiaalipsykologia.
Sosiaalipsykologia tutkii ihmisten välistä vuorovaikutusta ja viestintää sekä ryhmän säännönmukaista toimintaa (Helkama, Myllyniemi & Liebkind, 2013, 14; Suoninen, Pirttilä-Backman, Lahikainen, & Ahokas, 2014, 11). Kaikessa vuorovaikutuksessa, viestinnässä niin verbaalisessa kuin nonverbaalisessa on punaisena lankana empatia, aito halu ja kiinnostus toisen kohtaamiseen, läsnäoloon sekä johdonmukaisuus. Se miten pyrimme järkeistämään tapahtumia vaikuttaa meidän arvomme, asenteemme ja ennakkoluulomme. Nämä alkavat rakentua jo ennen kuin kykenemme verbaaliseen vuorovaikutukseemme. Arvo ovat henkilökohtaisia uskomuksiamme, jotka ovat kulttuurisidonnaisia, jotka määrittävät valintojamme arjessa tärkeysjärjestyksen mukaisesti (Ilmarinen, 2005, 176). Arvot ovat luotuja tai itsesyntyneitä ja voivat olla kirjoitettuja tai kirjoittamattomia. Ne vastaavat kysymykseen, miksi Omaksutut arvot rakentuvat perusolettamusten päälle (Luukka,2019, 17.) Arvot ovat konteksti sidonnaisia ja kuvaavat sekä määrittävät mikä on tavoittelemisen arvoista (Suoninen ym., 2014,297). Työelämässä arvot ilmaisevat organisaation tavoitteisiin pääsyn kysymykseen myös, miten (PirttiläBackman, Ahokas, & Lähteenoja, 2005, 32). Ne ohjaavat toimintaa tavoitteisiin pääsemiseksi (Suoninen ym., 2014, 297). Arvoista puhuttaessa törmäämme usein myös käsitteisiin empatia, etiikka, normit ja moraali, käsityksemme oikeasta ja väärästä sekä minäkäsitys, joka sisältää kaikki itseemme kohdistuvat ajatukset, tunteet, joihin vaikuttavat kulttuuri, jossa elämme ja aiemmat kokemuksemme (Helkama, ym., 2013,362) ja identiteetti. Sosiaalinen identiteettimme rakentuu ryhmään kuulumisen kautta rakentuvan minä käsityksemme mukaan, siitä miten myönteistä minä kuvaa pidetään yllä ryhmän avulla sekä ymmärretään ryhmän rajat ja erot, jotka mahdollistavat sosiaalisen kategorisoinnin. (Suoninen ym., 2014, 220.) Sosiaalinen kategorisointi mahdollistaa itsensä ja oman asemansa määrittelyn suhteessa ympäristöön. Kategorisointi, luokittelu opitaan jo lapsuudessa ja on välttämätön taito jäsentämään ympäristöä ja erottamaan kokonaisuuksia. Tiettyjä ryhmää koskevaa oletuksiin, faktoihin ja odotuksiin liittyviä luokitteluja kutustaan stereotypioiksi. Stereotypiat, skeematyypit voivat olla mielikuvia yksilöstä, itsestä tai tapahtumista. Skeemat ovat psyykkisiä muodostumia, joiden avulla yksilöt järjestävät tietoa. Ne rakentavat tulkintoja toiminnasta (Suoninen ym., 2014, 222, 244-248.) Empatia liittyy vahvasti työelämän eettisten kysymysten kautta arvopohjaan. Ammattietiikka välttää oman ja työelämän ristiriitojen välttämistä, kun taas yritysetiikka on yrityksen ääneen lausuttujen oletusten, tasa-arvon ja kestävän kehityksen eli arvojen näkyväksi tekemistä. Näkyväksi tekeminen onnistuu kollektiivisen yhteisöä koskevan toimintajärjestelmän tasolla (Pirttilä-Backman ym., 2005, 342.) Arvoilla voidaan siis kuvata motivaatiota keinona saada henkilöstö sitoutettua ja välineenä, jolla heidän toimintaansa voidaan kontrolloida. Usein puhe arvoista jää hienoiksi ja tunnetta nostattavaksi, mutta varsinaista konkreetista tulosta niillä ei saada aikaan (Pirttilä-Backman, 2013, 326.) Miten arvojen ja ammattietiikan ristiriitaisuus aiheuttaa niin kovan paineen, ettei työntekijä voinut jatkaa enää työssään.
Organisaation tulee valita itselleen sellaiset arvot, että ne voidaan ylipäänsä toteuttaa (Gjerstad, 2015, 25) sekä välttää kognitiivista dissonanssia eli aikomukset ja toteutus eivät saa olla ristiriidassa Gjerstad, 2013, 302) ja niiden tulee olla eettisesti kestäviä (Gjerstad, 2015, 43). Gjerstad, (2015) tuo esiin arvopohjan rakentamisen, jossa ihmisarvo on tärkeänä tekijänä. Samoin hän huomauttaa manipuloinnin riskistä omaksuttaessa arvoja ja käytäntöjä. Arvot ovat muuttuneet vuosiemme saatossa. Kylmän sodan vaikutus yksilöllisyyden, menestyksen ja materian korostaminen sekä kaupallisuus ovat muodostuneet meille itsestään selvyyksiksi. 2000-luvulla huomaamme edelleen vahvoja luokkaeroja, joita koulujärjestelmämme ei ole kyennyt poistamaan. Näin ollen arvojen rakentuminen lapsuudestamme ohjaa meitä tasa-arvon ja taloudellisten arvojen vaikutuksesta (Järvinen & Kolbe, 2012.) Teollistumisen ja kaupungistumisen johdosta arvojen muutos on tapahtunut myös luonnollisena ja huomaamattomana ja hitaana prosessina osana elämäämme, elämänarvojen ja yhteiskunnallisten arvojen eritasaisena muutoksena, joihin kohdistuu mm taloudellisen ylikorostumisen paine jatkuvassa muutoskulttuurissa, joka näin ollen saattaa vaikuttaa siihen, miten oma sukupolvemme katsoo tulevaisuutta ja työelämää (Järvinen & Kolbe, 2012.) Arvoristiriidat nousevat usein muutostilanteissa, se miten suhtaudumme työelämän muutoksiin esim. pätkätöihin, työttömyyteen määräaikaisuuksiin versus miten ihmiset kokevat sitoutumista pitkiin työuriin ja työn säilymiseen (Järvinen & Kolbe, 2012).
Asenteet liittyvät vahvasti arvoihin. Asenteet ovat yhtä lailla opittuja. Asenne on tunne johonkin ilmiöön, ihmiseen tai ympäristön osaan (Helkama, 2013, 189.) Ne ohjaavat mielikuvaamme (Gjestad, 2015, 53). Asenteet ovat siis opittuja tapoja, joilla suhtaudumme ympäröivään maailmaamme. Ne voivat vaikuttaa positivistisesti, negatiivisti tai neutraalisti päätöksentekoomme. Ne ovat subjektiivisia eli henkilökohtaiseen kokemuksen kautta kumpuavia (Ilmarinen, 2005, 174; Suoninen ym., 2014, 250.) Maailman muuttuminen vaikuttaa asenteidemme syntymiseen ja siksi eri sukupolvilla on erilaiset asenteet ympäröivään maailmaan ja työelämään (Ilmarinen, 2013, 173). Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan nyt jo nähdä työelämässä useamman eri sukupolven asenteiden vaikutus suhtautumisessa työhön.
Pohjanheimo (2015) tuo työelämän sidosryhmien kautta ennakkoluulojen vaikutuksen sosiaalisen identiteettiimme viitekehykseen. Hän kuvaa sosiaalista identiteettiä sisäryhmän ns. me-ryhmän ja ulkoryhmän – ne kautta. Vuorovaikutuksemme rakentuu paljon siihen, miten näemme itsemme ja ryhmämme suhteessa toisiin, miten esimerkiksi ennakkoluulot vaikuttavat tapaamme toimia ne eli ulkoryhmän kanssa dialogisessa vuorovaikutus suhteessa. Samoin myös Suoninen ym., (2014) kirjassa käsitellään me ja he -ryhmien muodostumista sekä niiden kautta tehtyjen tulkintojen ja kategorisoinnin vaikutusta ennakkoluulojen muodostumiseen. Depersonalisaatiossa emme enää näe yksilöä yksilönä vaan ryhmän kautta. Yksilön kadottaminen voi johtaa deindividuaatioon, epäsosiaalisen ja vastuuttoman käytöksen muodostumiseen. Pahimmillaan tämä voi johtaa dehumanisaatioon, jolloin ihmisuus katoaa kokonaan. Ennakkoluulot ohjaavat mielikuviamme ympäristöstä (Gjerstad, 2015, 53).
Mielikuvamme rakentuvat pitkälti tunnekokemustemme kautta. Ennakkoluulot kumpuavat pelosta ja tietämättömyydestä (Järvinen & Kolbe, 2012). Ennakkoluuloja ruokkivia tunnereaktiota aiheuttavia tekijöitä Gjerstad (2015) luettelee mm uusien tuntemattomien riskien olemassaolon, ymmärtämättömyyden, oman kontrollin vähäisyyden, pelon, luottamuksen puutteen, tasa-arvon puuttumisen, erilaisten epäselvien tilanteiden mahdollisuuden. Hän kuvaa ihmisten ennakkoluulojen nousevan tappion kammosta, jolloin mieluummin vältämme häviämistä ja sitä kautta kumpuavaa häpeän tunnetta kuin tavoittelisimme voittoa. Ennakkoluuloihin voidaan suoraan vaikuttaa tiedon lisäämisen ja tunteen muutoksen kautta (Gjerstad, 2015, 74). Kontaktihypoteesi auttaa myös vähentämään ennakkoluuloja.
Viktor Franklin sanoin "Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia, ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä."
Googlen sanahaku arvot fingerpori
15. TOUKOKUUTA 2020 – 07:15
Lojaliteettivelvoite
Työnantajalla on oikeus myös työntekijän vapaa-aikaan. Voiko tämä olla totta? Kuinka paljon olen pohtinut, voinko kirjoittaa tätä blogia, rikkooko se lojaliteettivelvoitettani?
Törmäsin opinnoissani useasti sanoihin direktio-oikeus, työntekijän oikeudet ja velvollisuudet sekä lojaliteettivelvoite, psykologinen sopimus ja jäin usein miettimään mitä ne oikeasti tarkoittavat.
Yksinkertaisesti lojaliteettivelvoite tarkoittaa, että työntekijä ei saa omalla toiminnallaan aiheuttaa työnantajalle haittaa missään muodossa. Ja hänen on toimittava työnantajan määräämien ohjeiden ja asioiden mukaan. Työnantajan oikeus valvoa perustuu työsopimuslakiin ja työehtosopimuksiin, nämä kuitenkin myös huolehtivat, ettei työnantaja voi määrittää niiden kanssa ristiriitaisesti esim työaika järjestelyjä tai työsopimuksessa joskus hyvinkin tarkkaan määriteltyä työtehtävää vastaan. Samoin kuin työntekijän turvallisuus ei saa vaarantua ja tasapuolinen kohtelu sekä syrjinnän vastainen toiminta rajoittavat direktio-oikeutta. Kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Työturvallisuuslaki määrittää työn valvomisvelvollisuuden työnantajalle, mutta valvontaoikeus ei koske työntekijän yksityisyyden oikeutta. esim terveystietojen osalta.
Mitä jää sitten työntekijän tehtäväksi. Lyhyesti sanottuna työntekijän tulee tehdä työnsä huolellisesti ja noudattaa annettuja ohjeita. Velvollisuus on myös ilmoittaa, mikäli havaitsee puutteita, vikoja rakenteissa, laitteissa, työ- tai suojavälineissä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa itselle tai työkavereille.
No entä se lojaliteettivelvoite. Se määrittää kieltäen kaiken sellaisen toiminnan, jolla voit aiheuttaa taloudellista tai muuta vahingollista toimintaa työantajaa kohtaan. Mitä vastuullisemmassa asemassa olet sen pienempi toiminta voi aiheuttaa varoituksen annon työntekijälle. Velvoite sitoo koko työsuhteen ajan sekä myös lomautuksen tai muun vapautuksen ajan työstä. Velvoite on muistettava myös sosiaalisen verkon käytössä. Työtuomioistuimessa on käsitelty tilanteita, joissa työntekijä on vapaa-ajallaan aiheuttanut puheillaan työnantajan maineelle vahinkoa, vaikka on esiintynyt yksityishenkilönä. Pahimmassa tapauksessa se mitä työntekijä kirjoittaa nettiin voi johtaa työsuhteen purkuun. Koska työnjohto eli direktio-oikeuteen liittyy työnantajan tulkintaoikeus, usein epäselvissäkin tilanteissa ratkaistaan ensin työnantajan tahdon mukaisesti. Lojaliteettivelvoitetta sivutaan myös työsopimuslaissa, joka kieltää harjoittamasta kilpailevaa toimintaa joko itsenäisesti tai toiselle yritykselle sivutoimena. Samoin se määrittää salassapitovelvollisuutta työnantaja liike- ja ammattisalaisuuksiin koskien Tätä voidaan jatkaa myös työsuhteen päättymisen jälkeen mm kilpailukieltosopimuksella
Kauppakamari muistuttaa, että olisi hyvä työnantajan laatia selkeä ohjeistus mikä on hyväksyttävää toimintaa ja mikä ei. Tästä olisi hyvä tiedottaa työpaikalla ja toimia sen jälkeen johdonmukaisesti.
Psykologisessa sopimuksessa työntekijä sitoutuu niihin odotuksiin, joita hän itse on asettanut työtään ja työnantajaa kohtaan. Samoin uskon työntekijän motivaation ja sitoutumisen vaikuttavan siihen, miten hän tietämättään noudattaa lojaliteettivelvoitetta, mutta mieleeni herää ajatus, kuinka moni työntekijä tietää ja ymmärtää, että hänen toimintansa ja velvoitteensa eivät pääty siihen, kun hän sulkee työpaikan oven. Paljon saa lukea eri some ryhmissä hyvinkin karskia tekstiä ja arvostelua ihmisten ehkä ajattelemattomasti heittämien sarkastisten kommenttien muodossa.
Olen pohtinut sitä, olenko minä tietämättäni tai huolimattomuuttani rikkonut lojaliteettivelvoitettani, voinko jatkaa esim blogin pitoa, onko se vastaan lojaliteettivelvoitettani. En tiedä, mutta joudun pähkäilemään asian kanssa ja katsotaan mihin tulokseen tulen.
Lähteet:
https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/oikeudet-ja-velvollisuudet-tyossa
https://www.minilex.fi/a/ty%C3%B6ntekij%C3%A4n-velvollisuudet-ty%C3%B6sopimuslaissa
4. KESÄKUUTA 2020 – 18:16
Myötätunto, myötäinto, itsemyötätunto, mind, body, spirit työelämässä
Luin Pessi, Martela, Paakkanen, toim. (2017) Myötätunnon mullistava voima- kirjaa ja jäin miettimään teeman ympärille. Huomasin hakeutuvani koko ajan mielessäni pohtimaan, mitä niillä oikeasti tarkoitetaan, miten ne näkyvät organisaatioissa ja miten niitä voitaisiin kehittää.
Myötätunto ei mielestäni ole samaa kuin empatia. Se on saman aihealueen tunteita ja käsitteitä, mutta poiketen Pessi & ym. ajatuksesta mielestäni empatia on laajempi kokonaisuus ja myötätunto on sen yksi osa. Ilman myötätuntoa, ymmärrystä toisen kokemuksen tunteesta ei voi huomata ja antaa huomiota toisen hetkessä. Myötätunto ei myöskään ole sama kuin altruismi, pyyteetön hyväntekeminen. CoPassion nettisivuilla määritellään seuraavanlaisesti myötätunto: Heidän mukaansa myötätunto muodostuu limittyvistä tapahtumasarjoista ihmisten välisessä viestinnässä. Myötätunto tarvitsee tekoja ollakseen myötätunto, mutta jo toisen välittämän non-verbaalisen viestin havainnointi on teko ja siihen reagointi. Myötätunto tarvitsee motivaation. Ilman motivaatiota huomata ja reagoida viesteihin ei synnytä myötätuntoa. Myötätunto ei myöskään ole sääliä eikä surkuttelua toisen tunteiden vellonnassa. Lapsilla on pyyteetön myötätunto. He huomaavat ja auttavat toisiaan ilman että toinen on kerinyt pyytää apua tai ovat lohduttamassa toista ihmistä, kun näkevät hänen olevan surullinen sekä pyytävät leikkiin mukaan, jos toinen on yksinäinen. Kuitenkin jostain syystä kouluaikoina myötätuntomme vähenee ja kuvittelemme ettei tunteet kuulu työpaikoille.
Tänä päivänä puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. Työn merkityksellisyys kuvataan Pessi ja ym. kirjassa maljana jossa on kolme palloa; kutsumus/ sitoutuminen, myötätunto/yhteys toisiin ihmisiin ka halu myönteiseen vaikuttamiseen sekä spritualiteetti (workplace spirituality).
Sprirtualiteettii kuvataan itsearvioinniksi suhteessa omiin arvoihin, motivaatioon ja toiveisiin. Merkityksellisyys työssä ruokkii motivaatiota ja työhyvinvointia. Näissä on hyvinkin esillä tunteet.
Miksi sitten ajattelemme, etteivät tunteet kuulu työpaikoille. Emmehän me voi jättää ihmisyytemme yhtä osaa pukuhuoneeseen lukitun oven taakse odottamaan kahdeksaksi tunniksi, jotta voimme työpäivän jälkeen ottaa tunteet mukaamme. Mitä olisimme työssä, jos meillä ei olisi tunteita? Kaikkeen mitä teemme kuuluvat tunteiden ilmaisumme. Miten suhtaudumme työhömme, miten koti asiat vaikuttavat huomaamattamme käytökseemme, miten puhumme toisille. Miten saatamme kokea iloa, surua, onnistumista, pettymyksiä työpäivämme aikana. Kaikilla tunteillamme on jokin tarkoitus, jota ne koittavat meille viestiä. Se voi olla viesti vaarasta, tai uhasta, johon meidän tulee valmistautua tai se voi olla viesti onnistumisesta, nappi suorituksesta. Olemme kuitenkin jäyhä kansa, joka ei tunteitaan näytä. Pelkäämmekö niiden kuluvan, jos niitä näytetään liikaa. Olen itse joutunut paljonkin jarruttelemaan omia tunteitani ja niiden näyttämistä töissä. Mutta olen myös itkenyt työkaverini sanoista työpaikalla ja joskus myös suutahtanutkin. Olen tullut aamulla töihin ja sanonut että nyt on ihan paska päivä tai olen tosi huonosti nukkunut. Se miksi olen sanottanut tämän työkavereille, olen kokenut, että samalla vähennän epäluuloja ja spekulaatiota tai ettei tunnekuohuni ole mitenkään yhteyksissä työkavereihin, vaikka olisinkin tänään hiukan vähäpuheisempi. Mutta olen myös ollut sitä mieltä, että tunteita täytyy myös osata hallita, ettemme voi olla ilkeitä ja pahasuisia tai kiljahdella sekä mennä kuin durasel-puput pitkin työtiloja vain koska me annamme tunteidemme näkyä työpaikalla. Ehkä siis sellainen hyvä tasapaino tunneilmaisussa olisi optimaalinen. Tämä herättää sitten kysymyksen, miten voidaan huomioida jokaiselle sopiva tasapaino. Tässä tulee mielestäni esiin tunnetaitovalmennukset. Koen ihan ehdottoman tärkeäksi esim. työhyvinvointi/työkykypäiviin sisällyttää tunnevalmennusta. Yleistäen ne taitavat sisältää jonkin yhteisen fyysisen aktiviteetin, ruokailun ehkä jonkin seminaarin ja siihen liittyvän ryhmätyön. Ja hiukan juomaa ja saunomista. Kivaahan se on ja luo yhteisöllisyyttä ehkä joidenkin välillä, mutta auttaako se työyhteisöä kehittymään tai parantaako se työssä jaksamista pidemmän aikavälin tavoitteella? Tunteet vaikuttavat oppimiseen ja luovuuteen, päätöksentekoon, yhteistyöhön, terveyteen ja merkityksellisyyteen
Myötäinto on Pessi & ym. mukaan toisen positiivissa tunteissa myötäelämistä, johon kuuluu toisen ilon huomaaminen ja halu tehdä toisille hyvää. Töissä koettu myötäinto lisää työn merkityksellisyyttä.
Miksi ja miten sitten voisimme lisätä tunnevalmiutta, myötätuntoa ja myötäintoa työpaikoille? Kirjan mukaan tunteet ovat energiaa ja merkityksellisyyteen tarvitsemme koko tunnekirjon. Koska tunteet tarttuvat herkästi niiden huomioiminen ja johtaminen ovat koko yhteisön ja vastuulla ja toivottavaa tärkeysjärjestyksessä ylinnä oleva. Koska negatiiviset tunteet tiedetään tarttuvan helposti, onkin syytä kiinnittää huomioita ja tarkkailla sekä vahvistaa positiivisten tunteiden esiintymistä työpaikoilla. Näin lisäämme myötäintoa samalla. Jokainen yksilö voi tehdä paljon, mutta tarvitsemme myös sallivan organisaatiokulttuurin ja toimintatapojen tukea sekä kannustamista ja sitä kautta luottamusta tarkoituksenmukaisten tunnereaktioiden esiintuomiselle. Kirjassa mainitaan myös myötätuntomeditaatio, loving kindness meditation. Tässä linkki yhteen YouTubesta löytyvään meditaatio-hetkeen. https://www.youtube.com/watch?v=sz7cpV7ERsM
Esimiehenä on syytä kiinnittää huomiota, kuinka kohtaat aidosti työntekijät, kuinka annat palautetta, levität omia tunteitasi ympärillesi, kehut, kannustat, annat positiivista palautetta läsnäolollasi. Huomaa ja tue avoimeen ilmapiiriin, jossa psykologinen turvallisuus antaa mahdollisuuden uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Ja rohkeutta kokeilla uusia eri mahdollisuuksia pelkäämättä arvostelua ja epäonnistumista tai nolaamisen leimaa.
Myötätunnosta puhuttaessa ei voida ohittaa positiiviseen psykologiaan liittyvää käsitettä itsemyötätunnosta. Olemme hyviä tukemaan ja lohduttamaan usein toisia ihmisiä, mutta samaan aikaan sätimme ja rankaisemme itseämme hyvinkin julmilla ajatuksilla. Mitä jos siis ensi kerralla mietit, kun oikein ilkeästi meinaat itseäsi soimata, että jos kohteena olisikin paras ystäväsi, käyttäisitkö samoja sanoja? Sillä itsemyötätunnon kehittäminen ja sitä kautta myötätunnon vahvistaminen lisää työpaikoilla työhyvinvointia ja kannustavaa vuorovaikusta ja aikaan saa onnistumisen kokemuksia. Itsemyötätunto on siis ystävällisyyttä ja lempeyttä itseämme kohtaa ja tietoista läsnäoloa. Keskity siis siihen mitä teet juuri tällä hetkellä äläkä anna ajatustesi harhailla menneessä tai tulevassa. Itsemyötätunto ei ole itsesääliä Pessi & ym. mukaan. Se ei ole myöskään vastuun välttämistä selitysten avulla eikä vaatimusten välttelyä. Se ei siis tarkoita ett' voisimme tehdä mitä huvittaa. Kirjassa mainitaan esimerkki ettemme voi olla menemättä töihin koska ei huvita ja vedota itsemyötätuntoon.
Miten sitten voimme konkreettisesti toimia. Alla olevat vinkit ovat https://copassion.fi/myotatunto/ -sivulta:
antaja
1. Ole läsnä. Erityisesti esimiehen on tärkeää pitää ovi auki, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti.
2. Opettele tuntemaan työkaverit. Kun tunnet yhteisön jäsenet, osaat vastata heidän avun tarpeeseen tavalla, joka on juuri hänelle merkityksellinen. Kysy ja kuuntele nöyrästi.
3. Kuuntele itseäsi. Tunnekuohun keskellä pysähdy pohtimaan miksi toimit tuolla tavalla?
4. Uskalla ja haasta itseäsi. Uskalla kokeilla myötätuntoa ja myötäintoa. Haasta itsesi myötäelämisen tekoihin epävarmuudenkin hetkellä.
5. Pysähdy, huolehdi itsestä. Muista ajanhallinta, lepo, omat rajat, itsemyötätunto. Hyvinvoivan on helpompi antaa kuin pahoinvoivan.
saaja
1. Osoita tunteesi! Myötätunnon ja –innon esille tulemisen edellytys on se, että joku tekee kärsimyksensä ja innostuksensa näkyväksi muille. Tulen näkyväksi.
2. Ota vastaan. Luota hyvään.
3. Ole rehellinen ja pidä omat rajat. Auttajan hyviksi aiotut teot voi kokea joskus väärin. Määrittele, mitä sinä tarvitset.
4. Uskalla näyttää heikkous. Kykymme auttaa ja ottaa apua vastaan on historiamme menestyksen ytimessä. Miksi sen pitäisi nähdä heikkouden merkkinä nykytyöelämässäkään?
5. Kumpikaan ei ole toista parempi. Parhaimmillaan myötätunto- ja into versovat tasavertaisen ihmisyyden ajatusta: meillä on jotain yhteistä Antajan ja vastaanottajan roolien ei ole valta-asetelmista tai paremmuudesta, vaan vuorovaikutuksesta.
yhteisö
1. Ottakaa aitous yhteiseksi normiksi. Myötätunnon ja –innon siivittäjä on työkulttuuri, jossa on sallittua olla olemassa kokonaisena yksilönä, ei pelkästään työtehtäviä suorittavana aikaresurssina. Aitous ei tarkoita hallitsematonta tunteiden vyöryttämistä.
2. Päättäkää asioista yhdessä. Yhteinen päätöksenteko lujittaa työpaikan sosiaalisia suhteita.
3. Osoittakaa tunnustusta, antakaa palautetta. Osoittakaa sanoilla ja teoilla toistenne saavutuksista iloa ja onnistumista. Tämä on kulttuurille tärkeää.
4. Muistakaa huumori. Työn keskittymä on työssä, mutta huumorilla on mahdollisuutta ottaa etäisyyttä hankaliin asioihin. Kollegan merkkipäivän tai tärkeän elämäntapahtuman muistaminen kertoo, että yksityiselämän iloja arvostetaan myös työpaikalla ja jokaiselle toivotaan hyvää.
5. Ottakaa ongelmat esille kiertelemättä ja mahdollisimman varhain ilman syyllistämistä. Ottakaa ongelmat esille heti kun niitä ilmenee. Ottakaa oppia ja jatkaa eteenpäin. Ongelmien vatvominen ja toisten lyttääminen epäonnistumisista muistuttelemalla tuhoavat tehokkaasti myötätunnon ja –innon edellytykset.
29. KESÄKUUTA 2020 – 16:29
Tunnustus salarakkaasta
Nyt on haave sanottu ja kirjoitettu. Maraton. Se kaukainen, tavoittamaton, pelottava juoksumatka. Liikuntataustani on vaiherikas ja aaltoileva kuin vuoristorata Lintsillä. Halusin seitsemän vuotiaasta saakka olla jalkapalloilija. Kuvittelin itseni Saksan naisten joukkueeseen tolppien väliin torjumaan MM-finaali rankkaria. Futis antoi vahvat eväät tulevaisuuteen, vaikka se oli elämäni rakkaus en kuitenkaan loistanut koululiikunnassa. Olinhan saamassa ehdotkin koululiikunnasta ala-asteella, mutta pitkien keskusteluiden jälkeen telinevoimistelija-hiihto-luistelu liikkaope antoi ehkä säälistä seiskan liikuntanumeroksi. >Olen aina ollut kömpelö iso kokoinen ja surkea taitolajeissa, mutta voi luoja miten olin luokan poikien kanssa ahmimassa perunoita kuorineen, että saimme varattua ruokkisvälkäksi maalin meidän luokalle.
Koska kaksi rakkautta ei tuntunut mahtuvan elämääni, oli teini-iässä hyvästeltävä moken hanskat ja tuska joka siitä jäi kesti monta vuotta. Juuri ajetun nurmikentän tuoksu, hikiset pelikamat unohtuneessa treenikassissa, kumille haisevat kädet hikilimaisten hanskojen sisällä. En pystynyt puhumaan, katsomaan tai edes kuuntelemaan mitään menetetyn rakkauden suuntaan. Tuli kaksi lasta ja syömishäiriö, painon jojoilu 57 kiloisesta liki 100 kiloiseksi ja takaisin. Tuhat kertaa aloitetut juoksulenkit, joita vihasin, koska nyt tajuan, ettei juoksuflow synny jos vetää sata lasissa. Eikä ollut aikaa, elinhän täysin perheelleni, lukuunottamatta joitain ryhmäliikunta räpistelyjä, jotka vahvistivat uskoani, etten ole liikunnallinen.
Eron jälkeen silloinen työkaverini sai puhuttua minut vanhan rakkauden pariin takaisin. Rakkaus, joka syntyy ensi-ihastukseen ei varmasti ikinä unohdu. Aika kuitenkin kultaa muistot ja sen tunnustaminen, että liki 15 vuotta olivat hidastaneet ja muokanneet kehoani. Pää kuvitteli, että sisälläni olisi edelleen se nopea viisitoista kesäinen oli karvas kokemus. Paikat hajoilivat. Mutta kuinka kiitollinen olen niistä kolmesta vuodesta, jotka sain rakkauden parissa taas elää. Ja kuinka kiitollinen olen kaikille niille joukkuekavereille, joihin sain tutustua. Tunnustaminen, etten olekaan kuitenkaan joukkuepelaaja sai minut tekemään lopullisen päätöksen ja sanoin lopullisen hyvästin rakkaudelle, mutta nyt tein sen omasta tahdosta ja jäähyväisten kera.
Mutta koska elämä kuljettaa ja uusia ihastuksia tulee varsinkin jos on helposti ihastuvaa lajia, kuten täytyy myöntää, on tullut kokeiltua vaikka ja mitä: tankotanssia, twerkkausta, rengastrapetsia, voimanaislajeja, pilatesta, joogaa, crossfittiä, kahvakuulailua muutamia mainitakseni. Kuitenkin viharakkaus suhde kaiken taustalla on ollut juoksu. Olin vuoteen 2010 juossut pisimmät matkani n viisi kilometriä, kun ystäväni järjesti syntymäpäivilleen juoksutapahtuman, jossa matka oli liki 21km. Kuvittelin sen olevan ihan hoidettavissa. Olinhan siirtänyt sydämestäni vihaamiani suksimia puolikkaan Finlandia-hiihdon verran. Kun viimeisiä kilometrejä tuolta puolimaratonilta viimeisenä taapersin kävellen, mietin etten enää eläissäni ota yhtään juoksuaskelta. Kunnes vuonna 2011 tein elämäni teon ja juoksin 10 kilometriä juoksutapahtumassa ja pääsin maalin. Olin voittanut itseni. Ehkä sisälläni kuitenkin olisi kuntojuoksija tai ainakin hölkkääjä. Jos joku olisi vuonna 2009 sanonut, että voin saavuttaa tälläista olisin nauranut. Kuitenkaan palo juoksemiseen ei syntynyt. Kunnes taas jostain selittämättömästä syystä löysin v. 2017 itseni juoksemassa puolimaratonia Salpausselän maastoissa. Rämmittyäni toiseksi viimeisenä maaliin, itkin ilosta. Olin taas saavuttanut jotain itseäni suurempaa, mutta samalla olin äärettömän pettynyt itseeni, että olen aina viimeinen tai toiseksi viimeinen. Olen kuitenkin selittänyt tekosyynä, koska ihminenhän on mahtava keksimään tekosyitä ja perusteluja paskoillekin suorituksille, että kukaan ei voisi olla ensimmäinen ellei joku olisi viimeinen. Eli minun roolini tulisi olla olemaan aina viimeinen. Tuolloin tein tavoitteen itselleni, että ennen kuin täytän neljäkymmentä tulen juoksemaan maratonin. Sitä ennen juoksen puolimaratonin eikä sillä ole väliä, vaikka olisin viimeinen, kunhan pääsisin maaliin. Aivan absurdi täysin päätön ja hullu tavoite.
Mutta elämällä on tapana myös järjestää asioita ja olen saanut kohdata elämässäni kaksi upeaa juoksua rakastavaa ihmistä, joiden avulla olen saavuttanut kahdesta tavoitteesta toisen. Juoksin syksyllä 2019 Tampereella puolimaratonin tavoiteaikaani alle 2.5 h. Olen enemmän kuin kiitollinen heille, että he tukivat ja ohjasivat minua tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Tie tuonne tavoitteeseen ei ollut helppo, kiitos tuon aiemmin mainitun ensirakkauteni, jonka arpia kannan kehossani eri puolilla, kuten nilkoissa, polvissa, lonkissa ja selässä.
Tässä sitä nyt ollaan sitten, kohti tuota vuoden päässä siintävää tavoitetta. Tiesin jo keväällä, etten tule selviämään sinne saakka yksin, mutta koska nuo kaksi ihanaa juoksuihmistä ovat itse tavoitteellisia juoksijoita, en kehdannut heti pyytää heiltä uudestaan apua tälläisen kunto(hölkkääjä)juoksijan avuksi. Mutta salaa sisälläni toivoin, että he lähtisivät kulkemaan kanssani tämänkin tien. He tietävät joka vammani, kolotukseni, sydämensykkeeni, leponi ja ruokani. He elävät ja hengittävät liikkumistani minun ja mieheni lisäksi. Ja niin he laittoivat viestiä, että toki lähtevät kanssani tähän seikkailuun.
Ja nyt minulla on seuraavalle neljälle viikolle harjoitusohjelma laadittu. Peruskuntolenkkiä, yhteisharjoitusta ja pitkiä lenkkejä. Unohtamatta loppuelämäkseni jäänyttä pilatesta, joka on suurin rakkauteni. Juoksu olkoon salarakas.
Katsotaan miten siis saan yhdistettyä duunarityön, avoimen yliopiston työ-ja organisaatiopsykologian aineopinnot sekä muutaman kurssin aikuiskasvatusta, perheen ja harjoittelun kohti maratonia. Laitan tänne fiilistelyjä tulevan vuoden aikana.
Toivottavasti sinäkin löydät itsellesi salarakkaan ;)
Tampere vuonna 2019
6. HEINÄKUUTA 2020 – 18:07
Päkiät käytössä
Nyt saa tuulettaa, nyt saa tuulettaa. No joo eka viikko henkilökohtaista harjoitusohjelmaa takana. Viikko sisälsi ja tulevat viikot myös nyt lähinnä pk-treeniä ennen vk-lenkkejä. Niinpä, ihan samaa mietin taannoin, mikä pääkaupunkiseutu ja välikausihaalari. Mutta nämä on näitä urheilijoiden sanastoa. Eli peruskestävyys ja vauhtikestävyys. Ja mun tavoitteena on nyt saada peruskunto eli kestävyys nousemaan, jotta jaksan sitten tulevaisuudessa mennä hiukan kovempaa enkä piiputa ekan vartin jälkeen, kuten on nyt ollut tapana. Se, että sykkeet pyörii liki 175 ei ehkä ole hölkkälenkin suola muuten kuin hien erityksessä esiin tulleena iholla ja kirvelenänä silmissä. Maanantaina tein edellispäivän kävelyinnostuksen johdosta kehonhuoltoa, pilatesta ja footbic harjotteita, joita ihana Anni Tikkanen aikoinaan Lahden Auronin fysioterapeuttina neuvoi tekemään, kun viimeksi kuntoutimme revennyttä nilkkaa. Nilkassa on kaksi vuotta vanha vamma, joka edelleen aina välillä oireilee ja jonka kanssa tulee olla varovainen. Uhkana on jos esim astun sillä monttuun huolimattomasti tai märkien lehtien päälle on ainoa hoitomuoto siihen leikkaus. Tiistaina sitten olikin jo ihka oikea juoksuharjoitus. Siis aloiteltiin puolen tunnin reippailulla (lue kävelyllä), joka sisälsi kuusi kertaa yhden minuutin juoksun ja niille joilla on asiasta tietoa, puhutaan nyt vasta 6.15min/km vauhdista eli sellaisesta normaaleille kuntojuoksijoille tosi hitaasta vauhdista. Torstaina olikin sitten jo heti kaikkea muuta kuin yksin puurtamista sillä Heidi Saarelma ja Venla Lampen pitivät juoksuillan, johon meitä rohkeita naisia oli ilmoittautunut kuusi. Teemana oli nopeusjuoksu ja alkuverryttelyiden ja koordinaatio- sekä liikkuvuusharjotteiden jälkeen teimme radalla 2x3x200m eli juoksimme 200 metriä ensin tosi kevyesti ja kävelimme takaisin. Heti perään lähdettiin tekemään toinen juoksu, joka oli nyt hiukan reippaampi ja taas käveltiin takaisin, kolmas juoksu olikin sitten jo reipas, mutta tarkoitus ei ollut mennä täysiä. Tämän jälkeen pidettiin juomatauko ja sama kolmen sarja toistettiin uudelleen. Ja mikäs se sieltä jostain pölyttyneistä muistoista nostikaan päätään muu kuin kilpailuvietti ja niin sitä viimeisen vedon jälkeen 80 metriä ennen maalia olikin reidet ja keuhkot tukossa. Tuli otettua sitten erittäin (täysiä) reippaasti. Mutta mitä tapahtuikaan... se että olisin ollut kala kuivalla maalla niin palauttelulenkin aikana hengitys ja syke tasaantuivat miltei normaaleiksi. Lauantaina oli pyöräilyä puolentoista tunnin peruskestävyyssykkeillä. Vajaan tunnin kohdalla alkoi sataa ja tuulemaan, joten päätin lyhentää lenkkiä kymmenellä kilometrillä. Poljin kuitenkin 24km ja aikaa meni 1.20h. Ostoslistalla tulee olemaan kyllä kunnollisen maastopyörän osto. Poljen nyt sellaisella kolmesta pyörästä koostetulla konkelilla, jossa pitäisi olla 21 vaihdetta. Näistä kuitenkin vain kaksi toimi kunnolla. Eturattaasta en uskaltanut vaihteita siirrellä, koska inhoan ylikaiken ketjujen paikolleen laittoa ja tuo kieppaa ne vielä mutkalle, jolloin saa pelätä, että jossain Pärnistön mutkassa on ketjut poikki ja fillari hatelikossa. Sunnuntai sujui leppoisasti Hercule Poirotin seurassa. Kasvatuspsykologian kirja hiukan syyllistävästi kurkki pöydän kulmalla, mutta sen vuoro tulkoon keskiviikkona. Viime viikolla sain sentään kuunneltua verkkoluennot loppuun sekä sain arvioinnin Jyväskylän yliopistolta. Aikuisen ajattelun esseeni oli arvioitu. Jonkin verran oli pieniä huomautuksia lähdeviitteiden merkitsemisessä ja metatekstissä pysymisestä, mitäpä sitten ikinä tarkoittaakaan. Arvosana oli kuitenkin minusta oikea, sain siitä kolmosen. Ensimmäinen numeraalisti arvioitu esseeni. Ehkä tuo aikuiskasvatus ei ole kuitenkaan kovinkaan lähellä tai siis minua ei kiinnosta lukea Piagetin tms teorian kehityksestä vaan ennemmän olen kiinnostunut pohtimaan miten aikuisen oppiminen ja ajattelu voisi olla valjastettu työelämässä nykyistä paremmin. Aihe on mielenkiintoinen ja herättää ajatuksia ja oppimispolkuni sen suhteen on vielä kesken. Jos en muuta opi niin itsestä oppii ymmärtämään ihan uusia puolia. Olen näiden opintojen kautta löytänyt uuden podcastin, jota kuuntelen töissä. Hanna Siefen Oppimisen psykologia.
Tänään alkoi siis toinen viikko harjoitusohjelmaa ja mitä tein? Kolme viimeistä juoksua nostin juoksuasennon päkiälle kuin ennen vanhaan nappisten kanssa juostessani. Ja voi viude miltä se tuntuikaan. Ihan kuin olisin oikeasti juossut.
11. HEINÄKUUTA 2020 – 10:47
Kaltoinkohtelua vuosien ajan
Ehkä hiukan raflaava otsikko, mutta täysin oikeutettu. Olen ollut kauhea ja ilkeä sekä jättänyt täysin huomioimatta eli ignoorannut täysin viestit, joita olen vuosien saatossa saanut. Puhun nyt jaloistani. Ensiksikin en pidä jaloistani kehossani ollenkaan. En varpaista, pohkeista, reisistä, mistään alaraajan osista. Enkä myöskään ole kohdellut niitä lempeästi. Olen työntänyt ne vuosien ajan liian kapea lestisiin kenkiin, sillä ne ovat mielestäni räpylämäiset, lättänät eivätkä ollenkaan naiselliset. Ja myös liian isot. Olen käyttänyt liian korkeita korkoja ja näin ollen tehnyt hallaa nilkan ja akillesjänteen liikkuvuudelle. Päkiöillä olo on ollut sama kuin nousu varpaille. Olen väkisin koittanut muokata kävelytyyliäni, koska en ole halunnut kävellä ankkamaisesti. Mutta miksi? kiitos ala-asteen liikuntatuntien. Olen kävellyt useamman kuin kerran liikkasalin viivoja pitkin "oikein". Jalka piti tuoda sirosti toisen eteen varvas ensin, nilkka ojennetuna. Ei saanut missään tapauksessa astua rennosti kantapäällä, koska naiset eivät kävele niin.
Nappiksilla olin usein kantapäät hiukan ilmassa, valmiina ponnistamaan retkuntaan kohti palloa kädet ojossa. Oikea oppiminen retkunta ei ehkä ole kaikkein lonkkaystävällisisin alastulokulma ilmalennosta.
Laskematta kaikkia niitä kertoja, kun nilkka on venähtänyt tai revähtänyt ja kolmen koon hoito on ollut akuutti.
Koska haluan myös tehdä asiat oikein, ei juoksuni tai hölkkäni ole siis ollut mielestäni oikean näköistä. Olen nuoruudesssani hipsutellut varpailla ja niinpä olen myöhemmin pilannut juoksuni kaiken maailman ohjeilla ja kuinka pitää jalan tulla missäkin kulmassa ja mikä osa ensin maahan. Nautinto on ollut kaukana, kun koko ajan skannannut kehoa, miltä tuntuu, miltä näyttää. Ja mikä kauheinta, ohjeet kumoavat toisiaan. Työnnä sitä, paina tuota, liikuta sinne tänne. Onneksi Heidi ja Eemeli ovat maltillisesti ohjanneet minut takaisin kohti omaa luonnollista juoksuasentoani. Samoin Auronin Anni muistutti minua viime syksynä, että unohda kaikki pohdinta ja anna askeleen vain viedä. Viime kirjoituksessa kirjoitinkin Annin footbic-ohjeista. Liikkuvuus nilkoissani on olematon ja paljon on jouduttu tekemään liikkuvuuden kanssa töitä. Toki olen aika laiska muistamaan tehdä harjotteita säännöllisesti kotona. Siinä olisi paljon petrattavaa,, että saisin siitä tehtyä rutiinin. Footbicin kanssa teen ns varvaspelejä sekä muita juoksua tukevia kuntoutusliikkeitä. Laitan oheen kuvasarjan (kyllä pohdin kauan kehtaanko julkaista jaloistani kuvia kaikkien katsottavaksi, mutta ehkä tämä kuuluu myös oman itseni työstämiseen, että olen hyvä ja riittävä ja kelpaan tällaisena itselleni, koska näitä kipukohtia on kehossani useita) sekä hiukan ohjeistusta liikkeistä.
Mitä se footbic sitten on? Se on suomalaisen Ahto Kärhän (fysioterapeutti) kehittämä kuntoutusohjelma, jolla tietynlaisten pallojen avulla vahvistetaan jalan tukilihaksia. Ohessa linkki footbic-sivustolle, jos aihe kiinnostaa laajemmin. https://footbic.com/Mika+Footbic+on-110-page.html
Kuvasarja 1
1. Nosta varpaita kohti suoraan ylös ja tuo polvea eteenpäin. Anna nilkan pysyä rentona. Toista 8x/ puoli
2. Tuo polvea eteenpäin, nilkassa kuminauha. Anna nilkan pysyä rentona. Toista 8x/ puoli
3. Tuo jalka ojennukseen ja pidä ojennettuna laskien rauhassa kahteen kymmeneen. Toista 8x /puoli
4. Tuo isovarvas ylös, rypistä kaari, laske varvas alas, rentouta kaari (kuva 5). Huomioi tyvinivelet. Pidä varpaat rentona. Toista 8x /puoli
6. Nosta muut varpaat, pidä varpaat rentona. Toista 8x /puoli
7. Nouse päkiöille, vie paino toisen jalan päälle, laske rauhassa jarruttaen alas. Palauta ja Toista 8x /puoli
8. ja 9.Nosta isovarvas ja loitonna, lähennä. Pidä varpaat rentona. Huomioi tyvinivelet. Toista 8x /puoli
Kuvasarja 2 sisältää footbic-harjoitteita. Mikäli kiinnostuit suosittelen Lahden Auronin Fysteamin Anni Tikkasen puoleen kääntymistä. En kirjoita tähän tarkempia ohjeistuksia, sillä ohjaajat ovat rekisteröityjä eikä itselläni ole alaan minkäänlaista koulutusta. Kuvasarja 3:ssa on lisäksi muutamia bosu-pallo harjoitteita ylä-ja keskivartaloon sekä koordinaatioon liittyen. esim tasajalka hyppy pallon päälle. Yhden jalan hyppy pallon päälle sekä etunojapunnerrus ja olan kosketus ristikkäisellä kädellä. Lopuksi en tiedä, mikä tuon virallinen nimitys on, mutta siis tuollainen puolikas tähti tai ilmansuunta hyppy kuvio on liimattu lattiaan, jossa tarkoitus hypähtää yhdellä jalalla viivan päältä viivan päälle ja takaisin. Hyvä asento ja tuki pakarasta on olennaista. Samoin joka viivalla tulee pysähtyä hetkeksi enne seuraavalle viivalle hypähdystä.
Lupaan olla jatkossa lempeämpi jaloilleni ja antaa niille kaiken ansaitsemansa huomion, sillä sen ne totisesti ansaitsevat. Päätin palkita ne jalkahoidolla saunan lempeässä lämmössä. <3
22. HEINÄKUUTA 2020 – 17:08
Erilainen viikonloppureissu
Täytin maanantaina vuosia. Olimme saaneet työnantajalta tupo-päivän eli suomeksi pekkasen pidennetyn viikonlopun käyttöön. Suuntasimme lauantaina heti aamupalan ja hesarin luvun jälkeen auton nokan kohti Turkua. Pysähdyimme Jokioisissa mukavassa kotileipomossa mansikkaviineri kahvilla. Olimme varanneet uudesta Sokos Hotelli- ketjun Kupittaan hotellista huoneen. Saavuimme ennen puoltapäivää ja onneksemme saimme heti huoneen jo käyttöömme. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Kupittaan puistoon tunnin hölkkälenkille. Todennäköisesti torstain juoksutreenit painoi vielä kehossa, joten puolen tunnin jälkeen sykkeet olivat turhan korkeilla juoksuharjoituksen tavoitteisiin nähden, joten oli pakko kävellä minuutti. Sykkeet eivät kuitenkaan malttaneet enää laskea, joten oli pakko jaksottaa juoksemista ja kävelyä loppuharjoituksen ajaksi. Kupittaan urheilupuisto oli kyllä näkemisen ja lämpöisen suosittelun arvoinen. Sieltä löytyy vaikka mitä. Lapsille on jos jonkin näköistä kiipeilytelinettä ja palloilua, maauimalaa, minigolfia koko perheelle, rullaluistelu areenaa, skeittausta, futiskenttää sekä laajat nurmikkoalueet. Hölkkäilimme puistoteitä pitkin myös ihanalle puutaloalueelle, joka olisi perinteisen matkailumme yhteydessä jäänyt tyystin näkemättä. Sillä aiemmin Turun matkailu on jäänyt keskustan hotellin ja Hansakorttelin shoppailupaikkojen ja yökerhon bermudan kolmioksi. Lenkin jälkeen oli mukava käydä huoneessa pesulla ja vaihtaa vaatteet. Hotellilta keskustaan jokivarteen oli pari kilometriä, joka sujui palauttavana kävelynä.
Sunnuntaina menimme aamupalalle hyvissä ajoin, sillä respasta oli varoitettu hotellin olevan buukattu täyteen, joten aamupalalle saattaisi muodostua ruuhkaa. Herkullisen aamiaisen jälkeen oli vuoro vaihtaa juoksuvaatteet ylle ja tehdä kahden tunnin kävely-hölkkä harjoitus. Tällä tavoin saimme nähdä taas uusia paikkoja Turun kattavasta kulttuuritarjonnasta. Hölkkäilimme jokivartta kumpaankin suuntaan läpi kaupungin, ohi Tuomikirkon, kahviloiden heräillessä uuteen aamuun. Kiipesimme Kakolan mäelle ja kävimme ihmettelemässä Samppalinnaa sekä Tähtitornin mäkeä. Samoin näimme käsityöläiskorttelin monelta eri suunnalta. Palattuamme takaisin hotellille tein vielä pilates ja kehonhuoltoliikkeitä noin vajaan tunnin. Kaiken tämän jälkeen maistui ravintola Niskan pizzat jokivarressa maukkailta. Iltapäivä levon jälkeen pakkasimme pikniktarpeet kassiin ja suuntasimme istuskelemaan Kupittaan puistoon seurailemaan samalla ihmisten sunnuntain viettoa.
Niistä torstain juoksutreeneistä. Ohjelmassa oli ns pyramidiharjoitus, jossa juoksimme lämmittelyiden jälkeen 1000m kevyesti ja pidimme 2 minuutin tauon. Sen jälkeen juoksimme 600m rennosti ja taas oli tauko. 400m siirryimme radalle tekemään rennon kovan vedon. Palauttelun jälkeen juoksimme taas 600m ja 1000m. Olin itsestäni ylpeä sillä maltoin kovemmista juoksijoista huolimatta keskittyä täysin omaan tekemiseen ja pystyin pitämään ennalta sovitut vauhdit ja sykerajat hallussa. Harjoitus oli todellakin onnistunut toisin kuin lauantainen treeni.
Nyt kohti neljättä harjoitusviikkoa ja parin viikon päästä siintävää tasotestiä. Sekä odotettua kesälomaa vihdoin ( no, kolmen viikon päästä vasta).
Jokivartta molempiin suuntiin
Pilatesta ja kehonhuoltoa
2. ELOKUUTA 2020 – 10:57
maastopyöräilyä ja itse tehty sporttijuomaa
Viime sunnuntai oli kuin mikä tahansa sunnuntaiaamu. Pekonit ja munat paistettu, Viipurilaisen kotileipomon ruispalat syöty. Aamun toinen kahvikupillinen menossa ja hesari levitettynä takkahuoneen pöydälle, kun sain älynväläyksen ja alle tunti tästä olimmekin matkalla kohti Joutsaa ja Leivonmäen kansallispuistoa.
Perille saavuttuamme meitä tervehti jo Selänpohjan parkkipaikalla nokipannukahvin mystinen tuoksu ja iloksemme huomasimme parkkipaikan vieressä olevan kesäkahvilan, joten pelastus olisi löytynyt mikäli olisi omat eväät mahdollisesti unohtuneet.
Pyöriä autosta ottaessa silmäilin parkkipaikkaa ja hiukan jännittyneenä mietin kuinkahan paljon reitillä mahtaisikaan olla ihmisiä. Parkkialueet olivat nimittäin aika täynnä. Evon kokemus mielessä tutkailin myös jännittyneenä karttaa mitenköhän tällä kertaa reitti olisi merkattu ja millaiset eksymisen mahdollisuudet meillä olisikaan. Mutta mutta. Heti alusta lähtien reitti oli selkeästi merkattu keltaisilla salmiakkikuvioilla tai MTB-kylteillä. Jotta lisä jännitykseltä ei olisi vältytty oli hyvä tässä vaiheessa tajuta reitin olevan 22 kilometriä pitkä ja opasteen kertovan reitille varattavaksi kolmesta kuuteen tuntia aikaa. Mietin järkyttyneenä, että en todellakaan halua rämpiä kuutta tuntia metsässä vaikkakin olisi millainen kansallispuisto maisema. Karkotin kuitenkin epäilyksen ajatukset ja päätin nauttia retkestä. Alku oli helppoa leveää metsäpolkua ja muutaman sadan metrin kohdalla ylitimme parkkipaikalle johtavan tien. Tämän jälkeen polku kapeni ja muutaman ylämäen jälkeen tulimme ensimmäisten pitkospuiden kohdalle. Kun nyt sitten on tällainen jänishousu, päätin suosiolla taluttaa pyörän ilman suuria riskin ottoja. Puolen tunnin kohdalla saavuimme ensimmäiselle reitin varrella olevalle laavulle pienen lammen rantaan, jossa pidimme juomatauon. Sovimme jo alussa että ajan rauhassa omaa vauhtiani ja edellä menevä ajaa omaa vauhtiaa, mutta kääntyy välillä takaisin päin ajaen minua vastaan. Näin ollen molemmat saavat optimaalisen harjoitteen eikä kummankaan tarvitse kokea turhaa ärtymystä ja turhautumista. Puolessa välissä matkaa pidimme pienen eväs tauon proteiinipatukkaa mussuttaen. Tämän jälkeeen reitillä olikin muutamia pätkiä metsäautotie osuuksia ja pieniä pistoja metsäreiteille, joissa muutamissa hiukan taitoa vaativissa tai märemmissä kohdissa talutin ja kannoin pyörää osan matkaa. Matkalle osui kolme laavupaikkaa, joihin olisi voinut pysähtyä pidemmäksikin aikaa mikäli olisi halunnut. Tosin viimeisen laavun kohdalla meinasimme lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi huomasimme ajoissa merkit ja kaarsimme oikeaan suuntaan. Loppu matkasta vastaan tuli muutamia perheitä ja retkeilijöitä, mutta muuten saimme polkea täysin rauhassa.
Aikaa käytimme hiukan alle kolme tuntia kolmen pysähdyksen taktiikalla. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja ilma oli yön sateen jälkeen raikas .
Suosittelen lämpöisesti Leivonmäen kansallispuistoa retkikohteeksi.
https://www.luontoon.fi/leivonmaki/kartatjakulkuyhteydet
Ainoa miinus oli, ettemme olleet varanneet tarpeeksi juotavaa matkaan mukaan, joten jano pääsi reitin lopulla ja kotiin ajettaessa hiipimään. Onneksi jääkaapista löytyi itse tehtyä sporttijuomaa, joka auttoi kovimpaan nestevajeeseen. Minulla on noihin teollisiin sporttijuomiin hiukan kummallinen suhtautuminen. Futisaikoina tuli juotua Dexalit ja Hartsportit ilman sen kummempia yökkäilyjä, mutta aikuisena en oikein koskaan ole pitänyt urheilujuomien, energiajuomien tai proteiinipatukoidenkaan mausta. Olen jopa väkisin niitä nieleskellyt alas. Treenatessani voimalajeja, pidin itsestään selvyytenä opetella juomaan kaiken maailman buusterit ja palautusjuomat. Puolimaratonilla join vielä teollista urheilujuomaa, mutta talven aikana vaihdoin vapaan lehmän täysmaitoon ja keväällä aloin etsimään netistä lisäaineettoman urheilujuoman mahdollisuutta. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi Suomen Mehiläishoitajien sivusto, jossa oli ohje hunajasta tehtyyn urheilujuomaan. Vielä en uskalla sanoa, onko sillä muuta vaikutusta kuin plasebo-tyyppinen tuntuma vai onko oikeasti toimiva, mutta olen nyt muutaman kerran tehnyt kyseisellä ohjeella juomaa enkö usko siitä ainakaan haittaa olevan. Linkitän nettisivuston, jossa ohje alkuperäisessä muodossa on. Linkistä löytyy myös Jyväskylän yliopiston tekemä tutkimus, jossa juoman käyttökelpoisuutta pitkäkestoisessa suorituksessa on selvitetty. Itse muutin sen verran originellia ohjetta lisäämällä juomaan tuoretta luomu inkivääriä reilun sentin kokoisen palan pilkottuna.
Ohje :
Mehiläisenpisto – urheilujuoma hunajasta
2 reilua ruokalusikallista hunajaa
0,3 dl vastapuristettua sitruunamehua tai sitruunamehutiivistettä
¼ tl suolaa
9 dl vettä
Sekoita hunaja ja sitruunamehu, lisää vesi ja suola. Sekoita ja jäähdytä
kylmäksi.
Voit käyttää haaleaa vettä nopeuttaaksesi hunajan liukenemista. (Huom. Itse
keitin veden vedenkeittimessä.)
Lähde: https://www.hunaja.net/hunajatietoa/hunaja-ja-urheilu/
Ja siis käytän vain ja ainoastaan Rieskan hunajan hunajaa.
https://www.facebook.com/groups/311028086752375
Leivonmäen kansallispuisto
Sporttijuoma hunajasta
8. ELOKUUTA 2020 – 16:00
Ajatusten virtaa pelosta
Miksi me pelkäämme niin valtavasti ja annamme toisten määrittää mitä me olemme. Perjantaina töistä ajellessamme kohti anoppilaa jäin pohtimaan miten ihmeessä, vaikka olo on fyysisesti hyvä tuntuu ajatukset olevan kuin hattarahöttöä ja totesin että minulla on loman odotus stressi. Tiedätkö sen tunteen, kun odotat jotain tosi paljon ja sitten tuntuu kuin et saisikaan nauttia siitä ja alat jo etulkäteen suremaan tätä. Ja kun koko ajan on hiukan alavireinen olo ei mikään tunnu juuri miltään. Ja samalla ajatuksesi alkavat kieppua ja menevät solmuun ettet lopulta saa mistään selkoa. Minulla tämä näkyi välinpitämättömyytenä, tiuskimisena ja huonosti nukkuttuina öinä. Lepo ja palautuminen ei ehkä ole onnistunut jos kolmen aikaan yöllä heräät etkä meinaa saada enää unta.
Ajatukset ovat muutenkin kiehtova asia ja ehkä viimeisen esseen takia olen kiinnittänyt normaalia enemmän huomiota omiin ajatuksiin ja niiden syntymiseen. Koittanut perustella miksi ajattelen kuten ajattelen ja mitkä asiat vaikuttavat niihin tahattomasti ja minkä annan vaikuttaa suoraan. Tämä sai minut pohtimaan myös pelkoa. Sillä osa syy miksi koen levottomuutta, stressiä on myös ajatus siitä miksi teinkään maratoni tavoitteestani julkisen. Asiaa pohdittuani ymmärsin ärtymykseni takana olevan epäonnistumisen ja kasvojen menettämisen pelon. Pelko siitä, että petän kaikki. Olisin luuseri, luovuttaja. Pelko epäonnistumisesta. Tämän jälkeen jäin pohtimaan kenet pettäisin, jos esim joutuisin keskeyttämään kisan. Ja ymmärsin, että pettäisin vain omat haaveeni. Sillä eihän kukaan muu ole asettanut tätä tavoitetta eikä kukaan muu tee sitä työtä minun puolesta. Vaikka tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka salaa olisivat iloisia epäonnistumisestani ja pääsisivät naureskelemaan. Mutta toisaalta ketä kiinnostaa minun elämä. Eli suurin pelon aiheuttaja on oma pääni. Olen tahtomattani rakentamassa kuplaa oman itseni ja ajatusteni ympärille. Pelkoni on myös ristiriitaisuutta ja epävarmuutta itsestä. Epävarmuutta omista kyvyistä ja uskosta itseen. Siksi myös on hyvä pysäyttää itsensä ja pohtia Aki Hintsan oppeja coresta ja fokuksen keskittämisestä omaan tavoitteeseen. Näin ollen sillä mitä muut ajattelee ei lopulta ole hittojakaan merkitystä.
Osa syy ajatusten virtaan on myös kurssi materiaali, jota käyn tällä hetkellä läpi. Aiheena työelämä ja luokkayhteiskunta. Koen hienoista ärtymystä materiaaleja lukiessani tutkimustiedosta, joka antaa olettaa, että sosioekonominen taustamme voisi lopulta määrittää meitä henkilöinä ja meidän tulevaisuutemme positiota. Ja kuinka raha ja valta kulkevat käsikkäin. Monissa artikkeleissa törmään jatkuvasti määritelmään, jossa äidin heikko koulutus ja yhteiskuntaluokka sekä alhainen tulotaso määrittävät varsinkin hänen poikalastensa tulevaisuuden varsinkin kun äiti on vielä yksinhuoltaja. Eikö syyllistäminen riitä. Jo se, että yksinhuoltaja on sekä samaan aikaa äiti että isä, niin hänen pitäisi tuntea epäonnistumista omasta elämästään ja kasvattajan roolistaan ja sen vaikutuksesta lapsiinsa ja heidän tulevaisuuden valintoihin. Aion varmasti omassa esseessäni tuoda tätä ärtymystä esille. Samoin huomaan törmääväni jatkuvaan asioiden politikointiin ja kyräily yhteiskunnan hyväksymisen kulttuurin. Ihan kuin odottaisimme koko ajan muiden epäonnistumista, jotta voisimme osoittaa tätä sormella ja nostaa itseämme jalustalla toisten kustannuksella välittämättä siitä kuinka paljon kyseinen "epäonnistuja" on käyttänyt resursseja tavoitteeseen pyrkimisessä.
Ehkä siksi emme siis uskalla yrittää vaan annamme huutelijoille vallan sekä mahdin. Ja samaan aikaan koitamme self-help jargonilla selittää omia valintojamme ja hakea itsellemme hyväksyntää. Olen ehkä aavituksen kyllästynyt jatkuvaan hokemiseen itsemyötätunnosta ja resilienssistä. Sillä itsemyötätunnon käsitettä voidaan kai käyttää myös perusteluna luovuttamiselle. Enkä mä aio luovuttaa, koska en aio olla lammas.
Ehkä nämä ajatukset kuuluvat sipulin kuorinta prosessiini, jossa tulee kuoria kerroksia ympärillä, jotta löytää keskellä olevan ytimen, coren, itsensä, minuuden. Tämä jos mikä on sitä self-help löpinää. :)
Mitähän tämä vuosi tuokaan tullessaan ja mihin polkuni tulee minut johdattamaankaan. Tuleeko tärkeämmäksi matka ja valmistautuminen maratoniin kuin maraton itse?
22. ELOKUUTA 2020 – 14:43
Epäonnistumisia ja onnistumisia
Kesälomani alkoi siis pari viikkoa sitten ja edelliseen tekstiin viitaten olikin jokin lomastressi selkeästi havaittavissa. Loma alkoikin tyylikkäästi 10km juoksukilpailulla. Koska omaan valtavan jännityksen kaikkea mihin liittyy ajanotto ja numerolappu, sain sukkeroitua itselleni myös tätä juoksua kohtaan pelonsekaiset tunteet. Vaikka reitti ja juoksu on tuttu rentohenkinen ns kyläjuoksu, jossa on epävirallinen ajanotto ja mukava maalaisympäristö. Näitä juoksuja; Tervalepikon varttimaratonia on nyt järjestetty nelisen vuotta majoituspalvelu Tervalepikon torpat -toimesta ja olen säännöllisen epäsäännöllisesti niihin osallistunut. Ajatuksena niissä on, että tapahtuma on kesän aikana neljästi, jolloin juostaan aina sama reitti n 10.5km ja näin yhteenlasketuksi matkaksi muodostuu maratonmatka. Jokaisen juoksun jälkeen on arvonta ja kauden viimeisessä arvonnassa ns pää palkintojen arvontaan osallistuu kaikki kauden aikana arvontalipukkeen täyttäneet juoksijat. Koska matka on tuttu, niin minulle on muodostunut reitin muutamista kohdista ns mörköjä alitajuntaan ja olen alkanut jo jännittämään niitä ennakkoon, selviänkö niistä, pääsenkö maaliin, joudunko kävelemään, olisiko pitänyt sittenkin ilmoittautua kävelyryhmään, koska nyt kaikki joutuvat odottamaan maalissa minua, kuinka paljon aikani huononee edellisestä???? Ja niin nytkin kävi; nukuin edellisen yön huonosti, kävin reittiä mielessäni monesti läpi ja esitin kymmeniä epäileviä kysymyksiä itselleni kuinka tulen varmasti epäonnistumaan. Olimme valmentajien kanssa miettineet alustavasti tavoitevauhdin, jota koittaisin pitää matkan aikana yllä. Lähtöviivalla huomasin sykkeiden kipuavan turhan korkealle. Sain kuitenkin rauhoitettua tilanteen ja ensimmäiset neljä kilometriä pystyin pitämään tavoite vauhtia yllä. Sen jälkeen annoin möröille vallan ja keräsin negatiivisia ajatuksia epäonnistumisesta. Vertailin itseäni muihin juoksijoihin, jotka tässä voin sanoa ovat huippuporukkaa. Harvempi heistä mielestäni oikeasti voi sanoa olevansa kuntojuoksija tai hölkkääjä. Neljästätoista juoksijasta minun lisäksi yli tunnin reitillä aikaa käytti vain yksi henkilö. Joten vauhti on kovaa. Selvisin kaikesta huolimatta maaliin eikä aikani ollut historian vertailussani kaikken huonoin, mutta joku käsittämätön pettymysaalto vyöryi ylitseni ja kyyneleet valuen menin auton taakse kyykkimään ettei kukaan vaan huomaisi minua. Pettymyksen tunne oli jotenkin todella syvä, sillä vielä seuraavana päivänä matkalla kohti Puumalaa huomasin palaavani juoksuun alituiseen ja käyväni sitä yhä uudelleen ja uudelleen läpi.
Onneksi tosiaan olimme lähteneet koko porukka retkireissuun Koskenselän leirintäaluetta kohti ja poikien kanssa makkaraa grillatessa ja Unoa pelatessa ajatukset unohtivat koko juoksun. Puumalasta matkasimme kohti Imatraa ja Valtionhotellia. Hotelli on upea ja suurenmoinen. Suosittelen lämpimästi yöpymään kyseisessä paikassa. Rakennus henkii jotain todella historiallista ja luontopolku kosken kummallakin puolen kertoo Imatran ja Suomen historiaa. Loppuviikoksi suuntasimme Sysmään nauttimaan aurinkoisista keleistä ja maastopyöräilemään kauniissa (kivikkoisessa) luonnossa. Sunnuntaina tajusin etten ollut koko viikkona ottanut juoksuaskelta ja huomasin jo kaipaavani lenkille lähtemistä.
Alkuviikosta kävimme tekemässä Vesivehmaan urheilukentällä vetotreenin jossa 10min lämmittelyn jälkeen tehtiin 5x 3min vetoa 2 minuutin palautuksilla vauhtikestävyystasolla. Loppuun palauteltiin vielä 10min hölkkää ja voi pojat miten jalka tuntui kevyeltä. Hiukan jännitin, kun olin maanantaina käynyt XXL:stä ostamassa uudet Adidaksen lenkkarit ja harkinnan jälkeen päätin ottaa neutraalit pronaatiotuettujen tilalle. Kengät kuitenkin tuntuivat istuvan hyvin jalkaan.
Keskiviikkona matkasimme Jyväskylään Laajavuoren Scandiciin ja Laajiksen Bikeparkiin pariksi vuorokaudeksi. Keskiviikkona kiertelimme ulkoilureittejä pitkin verkkaisesti kävellen sekä kiipesimme hissireittiä pitkin Laajavuoren rinteitä ylös. Ulkoilun jälkeen oli ihana nauttia saunan löylyistä ja porealtaan rentouttavista poreista sekä hipsiä kylpytakki yllä pitkin hotellin käytäviä. Seuraavana aamuna päätin suosiolla jättää maastopyöräreitit muiden haltuun ja suuntasin itse kohti luontopolkua. Luontopolku on n 4km pitkä polku ja pitkospuu reitti metsän keskellä, joka pariin kertaan risteää maastopyörä alamäki- ja enduroreittien kanssa. Hyvästä merkkauksesta huolimatta löysinkin itseni muutamaan otteeseen näitä traileilta. Ihastuin kovasti Scandic Laajavuoren lämpimään kylpylään ja olen varma, että talvella matkaan pitkälle viikonloppuretkelle kohti Laajavuorta uudestaan sukset pakattuna matkaan mukaan. Fiilistelin jo oloa, kuinka muutaman tunnin murtomaahiihdon jälkeen saunan löylyjen kautta pulahdan porealtaaseen ja ulkona on hiukan hämärä alkuilta ja mäntyjen oksat painuvat lumen alla. Sen jälkeen voi käydä Bistrossa syömässä ja hipsiä hotellihuoneeseen villasukat jalassa.
Selkeästi kehoani ei ole enää tarkoitettu pitkille automatkoille ja hiipivä vasemman puoleinen alaselkäkipu onkin taas havaittavissa. Se onko sillä tekemistä vasemman akillesjänteen kireyden tai oikeanpuoleisen lonkankoukistajan kiristämisen kanssa, en osaa sanoa. Onneksi minulla on Fysioupiin varattuna aika, joten pääsen hierontapöydälle käsiteltäväksi lähiaikoina.
Tänä aamuna ikkunasta katsoessa keli näytti syksyisen kylmältä ja märältä. Tihkusade joka jatkui koko aamun sai mielen mietteliääksi puolilta päiviltä strattaavaa Speedo10-juoksua ajatellen. Viipurilaisen kotileipomo & deli päätti järjestää elokuun lopulle rennon mukavan juoksutapahtuman, jonka vapaaehtoinen osallistumismaksu lahjoitetaan nuorten harrastustoimintaan. Olin kyllä jo päättänyt, että ihan uikkarit eivät ole minun kehoani mairitteleva juoksuasuste. Oli mukava huomata, että monet osallistujista olivat kuitenkin uima-asusteet vetäneet ylleen ja lähtivät hymyhuulin reitille. Itse päätin vain nauttia tapahtumasta ja lähtömerkin jälkeen laitettuani kelloni käyntiin en vilkaissut ranteeseeni kertaakaan. Vauhti sai tänään olla juuri se minkä keho katsoi sopivaksi. Jalka oli kevyt, hapetus toimi ja olo oli muutenkin rento. Saavuttuamme Sirkkusen/Kalmarin rantaa ja vesiosuuden alkuun jouduin käymään itseni kanssa Jaakobin painin ja tein päätöksen olla menemättä veteen. Tiedän, että se olisi reittiin kuulunut ja tulin rantaviivaa pitkin, mutta alitin reitti nauhat osuuden molemmissa päissä. Olen vain niin monta kertaa juossut ja tiedän vielä tulevani monta kertaa juoksemaan epämiellyttävissä märissä ja loskaisissa olosuhteissa, että ihan oman mukavuudenhalusta fuskasin tänään. Uskon että rikkomukseni ei ole niin suuri, koska en nyt kovin lähellä kärkipäätä hätyyttele.
Alitin oman tavoiteaikani viidellä minuutilla maalin tullessa, joten en voi olla muuta kuin onnellinen ja iloinen omasta juoksusta. Olin jo päättänyt alussa, että tänään koko reitti tulee hölkäten maaliin ja vaikka matkalle ja varsinkin viimeiset kaksi kilometriä oli varattu ah niin mukavaa ylämäkinousua sain pidettyä kadenssin enkä ottanut kävelyaskelia vaativassa loppunousussakaan. Olo oli kuin voittajalla ja vielä nytkin sohvalla tätä kirjoittaessa olen enemmän kuin tyytyväinen omaan suoritukseeni vesiosuuden skippaamisesta huolimatta.
Juoksu on siis vain niin kummallinen laji. Toisena päivänä se voi ottaa sinulta kaiken ja toisena päivänä se antaa mahdottomaltakin tuntuvia hetkiä.
Vaikka vauhti ei vielä päätä huimaa, on suunta oikea.
Ensi vuonna lupaan harkita uima-asua juoksuun ja lupaan osallistua vesiosuudelle. Kiitos Viipurilaisen kotileipomo & Deli mukavasta tapahtumasta. Reitti oli haastava, muttei mahdoton. Sekä todella hyvin merkattu. Nähdään ensi vuonna isommalla porukalla. Tehdään yhdessä hyvää juoksusta nauttien !!!!!
Koskenselän leirintäalue, Imatran Valtionhotelli, Sysmän luonto, Laajavuoren maisemat ja maailman paras lähileipä.
26. ELOKUUTA 2020 – 16:18
Varikko ajanviihdettä.
Kävin muutama viikko takaperin valmentaja Heidin kanssa salilla katsomassa erilaisia liikkeitä, jotka voisivat tukea juoksuharjoitteluani. Saisin voimaa ja nopeutta juoksuun. Hiukan hassulta tuntui tehdä totuttua pienemmillä painoilla lyhyempiä sarjoja pidemmillä palautusjaksoilla.
Saliohjelma ei kuulu joka viikkoiseen harjoitussuunnitelmaan. Tarkoitus oli tällä viikolla mennä taas liikkahallin salille tekemään treeni, mutta koska tälle päivälle osui myös pitkästä aikaa varikkopäivä ajattelin, josko saliohjelmaa voisi soveltaa myös sinne käyttöön.
Lämmittelynä toimi kevyt parin kilsan hölköttely ja käynti jokkisradan takana.
Ohjelmassani on alkuun monitoimiliike, joka tulisi tehdä taljalla ja kumpparilla. Tosin, koska painoa taljaan tulee max 5kg, tein sen tänään ilman välineitä.
Toisena liikkeenä ohjelmassa on aktiivinen riipunta, trx soutu/hauiskääntö ja käänteinen leuanvetoliike jarruttavalla alastulolla. Tänään jäi käänteiset ja trx.t käyttämättä. Oli nimittäin sen verran ohkanen männyn oksa, ettei paljon tehnyt mieli kokeilla sen kestävyyttä aktivointeja lukuunottamatta.
Kolmas liike on keskivartaloon ja yläselkään kohdentuva liike, jossa punnerrusasennossa tehdään kulmasoutuliike. Koska unohdin käsipainot kotiin oli hiukan improvisoitava. Onneksi matkassa oli bensakanisteri, joka vallan mainiosti toimi painona. Tulihan samalla sekoitettua bensat ja öljyt keskenään.
Hiptrust eli lantion nosto sujui mallikkaasti kahvakuulaa ja pyörän pukkia apuna käyttäen.
Penkille nousut ja vaparin tehokas nosto tuli tehtyä tänään traktorin renkaalle nousuna ilman lisäpainoja. Tosin tehokkuudesta en nyt ihan menisi takuuseen, oli sen verran korkea askellus, että meni koko teho päästä pungertamaan renkaan päälle itsensä yhdellä jalalla.
Pohjepenkki muuttui pystypohje-liikkeeksi, jossa apuna toimi varikkoalueen huoltorakennuksen ulkoporras, jossa tein liikkeen kahden jalan suorituksena että painon siirroilla yhden jalan alastuonnissa.
Viimeinen treeniohjelman liike on Romanian dead lift, joka kuoleman viittauksesta huolimatta, tai siitä syystä, on yksi lemppari liikkeistäni. Tänään tein sen 16kg kahvakuulaa apuna käyttäen. Tässä kohtaa kaikuu aina legendaarinen sanonta "purista perseellä" korvissani.
Sarjakoot ovat 2 x 6-10 toistoa pitkillä palautuksilla. Palautuksia täytyy kyllä treenata enemmänkin, nyt meinaa tulla hömppäfiilis, kun tietää kellon tikittävän ja pää sanoo, että aika tulisi käyttää tehokkaasti eikä vain istuskella välissä.
Koska olen aika kehno noudattamaan prikulleen ohjeita, otin extraksi (salaa) vielä tänään kumpparilla tehtävät nopeat jalan nostot, joita treenailtiin yhteisharjoituksissa. Tarkoitus oli tehdä myös extrana selkäpenkki-liike ylävartalon ollessa auton kontin ulkopuolella, mutta koska pyörää ja kuskiakin pitää välillä huoltaa jäi se liike toiseen kertaan.
Loppulämmittelyt tulikin tehtyä alkulämpän yhteydessä, joten illasta kevyt pilatesharjoittelu vielä ja avót huomenna olen iskussa reilun 70 kilometrin pitkää pk-pyöräretkeä varten... ps. pk on yhtä kuin peruskestävyys ei pääkaupunkiseutu tällä kertaa. :)
Monitoimiliike
aktiivinen riipunta
keskivartalo + yläselkä
hiptrust
penkille (tänään traktorin renkaalle) nousu ilma lisäpainoa
pohjeliike
Romanian dead lift
extra liike kumpparilla
16. SYYSKUUTA 2020 – 16:39
Kun sinussa on koko puolen hehtaarin metsä
"Alkoholistiperheen lapset ovatkin maailman yksinäisimpiä olentoja. "
Näin kirjoittaa Tommy Hellsten Virtahepo olohuoneessa kirjassaan.
Ja siis heti alkuun, tämä kirjoitus ei liity suoranaisesti mitenkään juoksuun eikä topsyn opintoihin. Ja toisaalta liittyy kuitenkin. Koska kaikki, joille olen puhunut maraton tavoitteestani ovat sanoneet, että maaliintulo riippuu täysin päästä ja henkisestä kantista. Vaikka olisi kuinka hyvässä kunnossa fyysisesti, mutta ei itse usko tavoitteen saavuttamiseen, ei tavoitetta todennäköisesti tule saavuttamaankaan.
Olen paljon pohtinut noilla pitkillä lenkeillä itseäni ja omaa päätäni. Onko musta siihen, uskonko itseeni. Samoin opinnoissani olen tehnyt matkaa minuuteeni, kuka tai mikä olen, miksi olen se mitä olen nykypäivänä, mitä annettavaa minulla on tulevaisuudessa, mitä haluan edes tulevaisuudelta.
Jotta voi mennä eteenpäin, on tehtävä tilit tasan menneisyyden kanssa. Ja se, että koet epävarmuutta, pelkoa, ulkopuolisuuden tunnetta, alakuloa, torjutuksi tulemisen kokemusta ja samaan aikaan olet täynnä iloa, positiivisuutta, naurua ja kyyneliä. Kuinka usein kuuletkaan olevasi liikaa sitä tai tätä. Naurat liian kovaa, puhut liian paljon, se, että vain olet aiheuttaa toisissa tunteita. Ja samaan aikaan peilaat koko ajan (tietämättäsi) toista, miten hän reagoi, mitä hän tuntee, mitä kuvittelet, että hän ajattelee, koska olet tehnyt niin lapsuudestasi lähtien. Ja miten koko ajan koitat muuttaa itseäsi, jotta et olisi liikaa ja samaan aikaan muutoksesi on liikaa. Onko sinusta mihinkään? Haluat olla toisten kanssa, mutta väsyt helposti ja haluat olla yksin. Et uskalla päästää ketään oikeasti lähelle, jotta joku voisi nähdä kuinka paljon säröjä ja arpia sinussa on. Tuosta ajoittaisesta ulkopuolisuuden ja epätoivotuksi tulemisen (koet, että tullessasi tai ollessasi ryhmässä, et ole tervetullut tai toivottu ryhmän jäsen) tunteesta johtuen, uskon, että tutkimusaiheekseni valikoitui juuri siksi mikä se on. (Vielä en voi siitä puhua, mutta palataan siihen myöhemmin).
Kuin sisälläsi olisi samaan aikaa pikkuinen arka Nasu, surullinen Ihaa, räiskyvä Tiikeri ja Puh hunajapurkilla sekä kaikki muut kaverukset. Tai kuinka samaistut siihen Muumimaailman näkymättömään Ninniin, joka vain yhtenä päivänä haihtui näkymättömiin.
En koe, että olisin lapsuuteni takia tai lapsuudessa/ nuoruudessani syönyt virtahepoa, mutta en voi väittää etteikö se olisi muokannut minusta jotain mitä en ehkä muuten olisi. Halua miellyttää ja samaan aikaa kokea ajatusta kulkea keskisormi pystyssä. Halu kuulua massaan ja samaan aikaan rohkeutta olla juuri sellainen kuin on. Hiukan erilainen.
Piilotin ja häpeilin monta vuotta asioita ja kokemuksia, joita perheessäni tapahtui, koska koin, että ne aiheuttavat stigmaa elämääni. Koin olevani huonompi ihminen kuin muut. Nykyään uskon,, että puhumalla kipeistäkin asioista voin auttaa itseäni, mutta poistaa myös tiettyjä tabuja ja leimaa alkoholisti- ja perheväkivalta perheissä kasvaneiden lasten aikuisuudesta. Ei kaikista alkkisperheiden lapsista tule alkkikisia tai puolison hakkaajia.
Tänne asti pääseminen on vaatinut itseltä tosi paljon myönnytyksiä ja anteeksiantoa vuosien saatossa, ja mulla on tosi vahva luotto, että mun pää tulee kestämään, jotta saavutan tavoitteeni. Ihan kaikessa.
Kuva lainattu Hidasta elämää facebook sivulta. https://www.facebook.com/hidastaelamaa/posts/1714514131913215/
15. MARRASKUUTA 2020 – 19:32
Välillä vain kaikki ei ole yksisarvisen kimalletta
Onpa pitkä aika, kun olen kirjoittanut ajatuksiani tänne. En olisi kesällä uskonut kaikesta korona-pelottelun seassa, että syksystä voisi muodostua kuluneen kaltainen. Vanhat kolotukset ja vammat alkoivat syyskuussa taas ja aikani niiden kanssa kärvisteltyäni päätin hakeutua ajoissa hoitoon. Pääsinkin onneksi mahtavalle fysioterapeutille ja kuntoutus saatiin nopeasti alkuun. Tosin juoksu oli keskeytettävä hetkeksi ja harjoittelua kevennettiin kovasti. Paluu hiljalleen normaaliin on aloitettu, vaikka juoksukilometrejä ei vielä ole voitu nostaa tarkoitetulle tasolle. Onneksi laadukas pilatesharjoittelu ja kotiharjoitteet ovat tukena. Vaikka olen koko ajan ollut sitä mieltä ettei juoksu tuo minulle flowta olen, ollut äärettömän kireä ja ilkeä läheisilleni. En ole ymmärtänyt mistä se johtuu. Mutta eräänä iltana huomasin kaivanneeni juoksua ja harjoittelua. Flow on siis löytymässä..
Kun kuormitukseen lisätään opiskelupaineet, joista yksi kuormitusta tekevä tapahtuma oli ensimmäinen essee muutosviestinnän kurssista aineopinnoissa, joka palautui hylsynä. En voi uskoa edelleenkään sitä. Esseessä oli kaikki oleellinen ja se vastasi mielestäni tehtävänantoon. Valitettavasti olin eri linjoilla opettajan kanssa, joka ei nähnyt tilannetta samalta kannalta. Tämä saikin epävarmuuden kierteen liikkeelle. Mitä oikein olen ajatellut, että minä muka voisin opiskella yliopistossa, mitä ihmettä olen oikein itsestäni kuvitellut, miten olisikaan vaan järkevämpi tyytyä rooliini ja lopettaa turhan päiväinen haaveilu. Mitä muutenkaan luulen, että minulla olisi muka sanottavaa, joka jotain kiinnostaisi. Tilannetta ei auttanut psykologisen sopimuksen kurssin esseen palautus, joka tuli erinomaisena, sillä olin jo päättänyt olevani luuseri. Samaan soppaan lisättiin poikien läheisen joutuminen sairaalahoitoon. Huoli ja murhe hänestä sekä poikien jaksamisesta ja sekä heidän voinnista painoi mieltäni. Omien tunteiden ja ajatusten yllättävä täysin odottamaton reagointi tilanteessa, oli itsessään hämmennystä aiheuttava ja kuormitusta lisäävä tekijä. Kuinka usein kuuleekaan sanottavan ettei kukaan voi ennustaa miten kriisitilanteissa reagoi, pitää kyllä täysin paikkansa. Ja siis uskon, että vaikka pojat olisivat kuinka vanhoja, tulen olemaan se hiukan neuroottinen ja ylihuolehtiva äiti, joka kantaa huolta kaikesta heidän tulevaisuudestaan ja toivoo, että he pääsisivät hiukan helpommalla kuin itse on kokenut omien valintojensa kanssa. Ja kuin kruunuksi kaiken päälle, koen asioista muutoksissa turhaa ja liiallista vastuunottoa, on se sitten työhön tai työstä johtuviin muutoksiin liittyvää, alkaa kuormitusvaaka kallistua jo aikalailla. Ei mikään ihme siis etten ole ollut kovin pirteää ja innostavaa seuraa läheisilleni.
Tästä syystä olen päättänyt lopettaa koko maailman huolten kantamisen hartioillani sekä päättänyt alkaa luottamaan taas, että elämä kantaa. Tämä voi joillekin näyttäytyä itsekkyytenä, mutta se on minusta itsestäni huolehtimista. On tärkeämpää oppia kuuntelemaan ympärillä olevaa ja olla aidosti läsnä kuin puhua ja soheltaa sekä sörkkiä joka suuntaan kovaan ääneen.
Uskon, että tunne siitä, että olen kuitenkin aina hiukan ulkopuolinen on ollut kaikki nämä vuodet totta. En vain tule ikinä mahtumaan mihinkään muottiin. Minusta ei saa harmaata hiljaista ahertajaa eikä minusta koskaan tule tavoitteellista urheilijaa tai akateemisesti koulutettua asiantuntijaa. Minusta tulee minä, joka tulen seisomaan aina omien päätösteni ja tekemisieni takana enkä aio katua elämässäni mitään. Sillä koskaan ei voi tietää milloin on aika tullut lähteä tai mitä minkäkin mutkan takana odottaa. Joten aion nauttia niin kauan jokaisesta hetkestä...laittaa lenkkarit jalkaani ja astua ulos ovesta, hengittää omilla keuhkoillani. Lopettaa valittamisen pienistä kolotuksista tai likaisista astioista tiskipöydällä. Muistaa sanoa niille ihmisille, jotka oikeasti minulle merkkaavat sen kuinka paljon heitä rakastan.
Kuva lainattu googlesta.
25. JOULUKUUTA 2020 – 16:56
Jouluntaikaa
Massu pullollaan kaikista jouluherkuista, villasukkajalat nostettuna pöydän kulmalle on hyvä kerrata kulunutta kuukautta. Erikoiset lannnekivut hellittivät oikealta puolelta ammattitaitoisen fysioterapeutin ohjeistuksilla sekä toimenpiteillä,mutta kivut yllättivät vasemman puolen lantiosta lisäherkkuna vihlaiseva tunne nivusessa, mikäli käänsi asentoa ajattelematta. Sykkeet pysyivät levossakin suht korkeilla sekä nousivat hurjasti kevyehkössäkin rasituksessa ilmeisesti osaksi kipujen takia.
Kivuista johtuen jouduimme Heidin kanssa tekemään päätöksen, jotta kevennetään vielä harjoittelua, kun kipujen syytä ei edelleenkään tiedetty. Joulukuun alussa tein uniapnea laatikkotestin, jossa löydettiin kevyt asentouniapnea, joka onneksi ei vaadi erikoishoitoa vaan painonpudotus auttaa ensisijaisena hoitomuotona, helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin näiden kaikkien suklaakonvehtien keskellä. :)
Samoihin aikoihin joulukuun alussa jouduin käymään keskustelua avoimen yliopiston opettajan kanssa kahdesta hänen kursseistaan, jotka palautuivat molemmat hylättyinä. Keskustelun jälkeen hän sanoi , että pääsen kyllä kursseista läpi, mutta tänä päivänäkin nuo kaksi kurssia ovat arvioimatta. Ilmeisesti akateeminen kouluttamattomuuteni vaikuttaa ettei esseitä voida hyväksyä hänen mielestään- Päätin, etten jaksa enää neljättä kertaa niitä koittaa tehdä uusiksi ja mikäli ne edelleen tulevat hylättyinä, suoritan kaksi jotain muuta kurssia enkä enää käytä energiaani vatvoakseni asiaa sen enempää.
Syksyn onnettomuuden tuoma pelko ja epävarmuus muuttui toivon ja kannustuksen ajatuksiksi kohti parempaa .
Juoksutreenejä on ollut nyt joulukuussa joka viikko 3x. Yksi viikkotreeni on ollut 30min, jolloin olen tehnyt loppuun 3x 30s ylämäkivetoja ja kevyellä palautuksella. Yksi treeni on ollut 45-50 min reipas pk ja yksi pidempi kevyt pk treeni, tämä on ollut nyt liukkauden takia kävelylenkki. Yhtenä päivänä olen tehnyt kuntoharjoittelua kotona. Vatsarutistuksia, kumppariharjoitteita jaloille, yhden jalan (romanialainen) maastavetoa ja yhden jalan kyykkyä (bulgarialainen), selkäpenkki, lapa-aktivointi, ja vatsakierrot kuntopallolla. Yhtenä päivänä teen venyttelyitä tai pilatesta.
Ja kuinka ollakaan, kun stressi alkoi kuun loppua kohti helpottamaan, (enkä puhu nyt joulustressistä, koska en edes muista mitä se on) hävisi lannekivut, yöheräämiset vähenivät, samoin kuin painajaiset. Itse tehtynä diagnoosina summasummarum lantiokipuni johtuivat suuremmalta osalta ylikuormitus stressitilasta, joka tuli kehollisena lantiosta läpi. Joulun jälkeen uskon pääseväni palaamaan normaali treenien pariin, joilla haetaan 25-30km viikkojuoksukilometrimääriä sekä päälle kuntopiiri sekä pilates. Tammikuulle suunniteltu juoksumattotasotesti todennäköisesti siirtyy helmikuulle.
Pidetään peukkuja, että hiihtokelit alkaisivat ja pk treenit pääsisi tekemään hiihtoladuilla pertsan tahtiin. Ja mitä kaikkea päästäänkään keväällä tekemään ennen kesän H-hetkeä. >Eiköhän tuolla painokin vihdoin ala tippumaan ja kevääseen saakka kestävä työpaikan uniryhmä tukee varmasti kokonaisvaltaista palautumista.
Mutta nyt kerätään voimia, nautitaan perheen kanssa yhdessä olosta, nautitaan pikkupakkas säästä sekä syödään hyvin, mutta pyritään välttämään ähkyä. Mukavaa joulun aikaa kaikille ja parempaa tulevaa vuotta 2021. Muistetaan tavoitella mahdottomia, sillä joku päivä ne muuttuvat mahdollisiksi.
Rentouttavaa joulua kaikille.