2022 Blogitekstit

16. TAMMIKUUTA 2022 – 09:02

Uusi vuosi, mitkä kujeet?

Todellakin mitkä kujeet ja mitä kaikkea upeaa onkaan tulossa.

Ensiksikin hyvää alkanutta vuotta kaikille. Ja toivottavasti globaalisti parempaa kuin aikeasempi.

Omalla elämänrintamalla tämä vuosi alkaa mitä upeimissa puitteissa. Psyykkisen valmentajan lisenssi löytyy takataskusta ja pääsen toteuttamaan yhtä unelmaani. Tiedän, että todennäköisesti sinulla herää kysymys, mitä ihmettä psyykkinen valmennus on ja onko se tarkoitettu vain urheilijoille? Psyykkinen valmennus on tarkoitettu ihan kenelle vain kirkastamaan omaa ajattelua ja antamaan suuntaa omalle tekemiselle. Se antaa keinoja tutkia omaa ajattelua, omia uskomuksia sekä auttaa tunnistamaan joskus jopa vinoutuneitakin uskomuksia, joita meillä ihmisllä on. Valmennuksen pyrkimyksenä on tukea ja ohjata jokaista kohti omaa potentiaaliaan ja löytämään omia vahvuuksia, jotka mahdollistavat oman näköisen hyvän elämän.

Toinen ilo uutinen liittyy myös opintoihin. Viime viikolla vahvistui, että minulla alkaa sekä työnohjaaja opinnot Suomen psykologisen instituutin kautta Helsingissä, että ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnnot Tampereella. Ja mikä parasta, mun huippu työantaja tukee opintojani ja mahdollistaa unelmien toteutumisen. Kiitos heille!

Uskonkin, että seuraavat kaksi vuotta blogissa käsitellään enemmän ja vähemmän työnohjaukseen ja terapian liittyviä ajatuksia ja mietteitä. Kuten käsitteiden ja niiden merkitysten avaamista mm. mitä työnohjaus on ja kenelle se on tarkoitettu, kuka ja mitä kautta sinne voi hakeutua ja mitä ohjaus pitää sisällään. Oon nyt jo lukenut kirjoja, joita tulee olla luettuna ennen varsinaisen koulutuksen alkamista mm. psykiatriasta, psykoterapiasta, ohjaajana vallasta ja vaikuttamisesta sekä sensitiivisyydestä. Stressi,uupumus, arvottomuus, raadollisuus, yksinäisyys ovat vaikuttajia ihmismielen häiriöihin, jotka aiheuttavat erilaisia haasteita kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvointiin. Toivon, että tulevaisuudessa itselläni olisi mahdollisuus olla helpottamassa näiden haasteiden kanssa painivia ihmisiä.

Molemmat opinnot sisältävät harjoittelua ja vielä on muutama paikka auki, terapian puolella yksilösuhteeseen ja työnohjauksen puolella olis yksi ryhmänohjaus auki. Ota rohkeasti yhteyttä. Harjoittelut alkavat kevään aikana, mutta viimeistään ensi kesänä.

Samoin uusia tuulia on myös somepuolella. Instaa olenkin ahkerasti koittanut päivtellä ja nyt siellä sekä facebookin puolella on käynnisssä mietelause päivään- teema, jossa koitan jakaa viisaiden ihmisten sanomia ajatuksia ja mietteitä.

Näiden kanavien lisäksi uusi aluevaltaus on youtuben puolella, johon olen luonut kanavan,

https://www.youtube.com/channel/UCeLkT1v6_fvSKwwJaUzkh2A

mihin koitan jakaa videoita ja kevyitä luentoja sekä yhdistän kanavan sisältöjä duunaripohtii- podcastin kanssa, joka sekin pienen hiljaiselon jälkeen on heräilemässä eloon. Uudistus podiin ainakin kuluvaksi kevääksi tulee, kun mun seuraksi ja vakiovieraaksi tulee Päivi, jonka kanssa juttelemme mieltämme askarruttavista yhteiskunallisista aiheista iltakahvin merkeissä enemmän ja vähemmän vakavasti. Podin jaksot tulevat alustavan suunnitelman mukaan ilmestymään jatkossa noin kolmen viikon välein. Koska podin tekeminen on harrastus, sen julkaisuaikatalu ei ole niin kiveen hakattu. Ensimmäinen iltakahvi jakso ilmestyy kuudella yleisimällä alustalla maanantaina 17.1 (sekä totta kai myös tuolla YT-kanavalla.) Muista painaa Spotifyissa tähtiä ja ottaa podi seurantaan.

https://open.spotify.com/show/1sDDpTLAeyVHrstwo0CzJ7?si=082ca8d703874280

Ja jotta tässä ei olisi jo tarpeeksi, on viime vuoden lopulla auennut mun omat nettisivut, josta voi käydä katsomassa erilaisista valmennuspaketeista ja luennoista lisätietoja sekä varata itselleen tapaamiseen aikoja. Helpoiten toki saa yhteyden soittamalla tai laittamalla viestiä.

Jymyuutinen mikä odottaa viimeisenä on se, (ja jota toki somessa olen jo hehekuttanut,) että minulla on nykyään toiminimi, jonka kautta teen valmennuksia ja luentoja sekä ohjauksia sivutoimisena.

https://ninnivillgren.wixsite.com/ichy

Oon itse ihan täpinöissäni yrityksestä, jonka perustaminen olisi edelleen haave, ellei rakas ja rohkea puolisoni olisi kannustanut mua ottamaan ison askeleen, joka vie lähemmäs sitä mun nojatuolinurkkamissiota, kuin mikään aiempi tekemiseni.

Joten hihat on kääritty ja olen intoa puhkuen suuntaamassa kohti omaa intohimoa, omaa potentiaalia. Koen, että elän itse tällä hetkellä juuri kuten asiakkaita valmennan.

"Rohkeus on turvautumista ihmeeseen, joka sisälläsi asuu.

Olet enemmän kuin aavistat."

Duunaripohtii- podi Iltakahvilla Nojatuolinurkassa

4. HELMIKUUTA 2022 – 18:42

Millainen esihenkilö olisin, jos olisin...

Olen toistuvasti sanonut, ettei minusta olisi esihenkilöksi enkä ole edes kiinnostunut esimiestyöstä. Kuitenkin jäin pohtimaan taannoin millainen mielestäni hyvän esihenkilön tulisi olla ja millaisia kokemuksia minulla on johdettavana olosta.

Puhutaan asioiden johtamisesta, ihmisten johtamisesta, valmentavasta johtamisesta, tunteella johtamisesta. Kaikki työelämän ilmiöt tuntuvat kulminoituvan johtamiseen. Jos asiat menevät hyvin on johtaminen onnistunutta, jos taas mennään pers´liukua, on johtaminen epäonnistunutta.

Toisaalta esiin tulee myös monissa lähteissä, että aina ei voi mennä hyvin vaan tarvitaan notkahduksia. Miten esimiestyötä silloin arvioidaan, onko johtaminen silloin onnistunutta?

Mietin paljon, kuka määrittää milloin on onnistuttu tai epäonnistuttu? Itse aikoinani lähdin nimenomaan opiskelemaan työ- ja organisaatiopsykologiaa, koska koin ettei minulla ollut substanssia arvioida esimiestyötä, jota minulta vaaditaan alaisena tekemään. Mitä enemmän opiskelin asiaa, sitä enemmän jäin työtä pohtimaan.

Asetetaanko esihenkilölle liian suuria tavoitteita, koska tiedetään ettei hän tule sinne pääsemään. Onko onnistunut johtaminen pelkästään esihenkilön tehtävä. Mikä rooli työntekijöillä suhteessa on?

Nyt opiskellessani työohjaajaksi, huomaan pyörittäväni taas näitä aiheita mielessäni. Tutkin ja reflektoin paljon niitä yhteisöjä, joissa olen saanut vuosien saatossa olla osana sekä millaisten esihenkilöiden alaisena olen toiminut.

Luulen, että nykypäivänä on yhä harvemmassa ne henkilöt, jotka olisivat vain yhden tyylin johtajia. Johtajuus nykyään vaatii paljon ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja. Kyvykkyyttä tunnistaa tunteita ja kykyä toimia muiden ihmisten kanssa.

Johtajuus syntyy kokemuksesta ja näenkin, että johtajaksi kasvetaan. Toki toisilla on luontaisesti paremmat lähtökohdat toimia paineen alla ja sietää epävarmuutta. Sillä sitä esihenkilö varmasti joutuu kohtaamaan.

Kuten sanoin, olen pohtinut omia esihenkilöitäni ja huomaan, että minua on johdettu pelolla ja rangaistusten uhalla. Tehty joskus jopa kiusaa sekä kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Kohdeltu välinpitämättömästi. Minut on kasvatettu kunnioittamaan auktoriteetteja ja siksi minun on ollut vaikeaa nähdä tittelin takana oleva ihminen.

Mutta olen saanut olla myös lämpimissä sekä merkityksellisissä yhteisöissä ja saan myös olla johdettavana tällä hetkellä ihmisenä ihmiselle. Saan näyttää oman epävarmuuden ja heikkouteni. Hän kohtaa minut tasavertaisena yksilönä muiden joukossa. Kuuntelee ja on läsnä. Ojentaa nenäliinan, lohduttaa. Hän myös kannustaa ja tukee osaltaan minua kohti omaa unelmaani sekä mahdollistaa minun esittää omia mielipiteitä. Nauraa välillä pöljillekin jutuilleni.

Mutta eihän hänkään pysty siihen yksin. Se vaatii myös minulta rohkeutta osoittaa omat tunteeni ja rohkeutta kysyä tilanteissa, joissa koen epävarmuutta, selvennystä toimintaan. Uskallusta varmistaa, että olen ymmärtänyt asiat oikein. Se vaatii minulta luottamuksen osoittamista, että luotan häneen ja koen oloni turvalliseksi hänen ohjatessaan työskentelyä kohti organisaation strategiaa.

Jos en olisi rohkaissut mieltäni ja kehdannut laittaa taannoin esihenkilölleni viestiä ja sitä kautta selvittää ajatteluani, olisin saattanut tehdä turhia olettamuksia ja alkanut luomaan uhkakuvia hyvinvoinnista. Työyhteisösovittelukoulutuksesta jäi vahvasti mieleeni, että meidän tulisi uskaltaa kohdata pelot ja epämiellyttävät tunteet ja tilanteet, kuin puhvelit hiekkamyrskyssä, sillä niitä ei pääse pakoon. Ne ovat oikeasti kehittymisen ja kasvun paikkoja. Näin ollen päätin tuossa tilanteessa, että ennen kuin ajatukseni lähtevät kiepille sen suuremmin, otan puhelimen ja otan yhteyttä. Ja hyvä niin, sillä olettamukset, joita olin tehnyt kiireessä olivat mielikuvituksen tuotetta. Mikä mahtava fiilis ja hyvä mieli keskustelun jälkeen jäikään.

Suhde vaatii siis molemminpuolista uskallusta ja suurta luottamusta olla ihminen, jolla on tunteet. Turvallisuutta olla oma itsensä kaikkine heikkouksineen. Johtajuus tarvitsee vastavuoroisen suhteen, jossa jokaisen on hyvä olla juuri sellaisena kuin on. On siis kohtuutonta asettaa johtajuutta onnistumisen tai epäonnistumisen kontekstiin.

Olen äärimmäisen kiitollinen tällä hetkellä esihenkilölleni. Ja toivon, että muistan sen hänelle myös kertoa aika ajoin. Kiitos siis, että olet.

Työhyvinvointi syntyy monista elementeistä, joista turvallisuus on yksi elementti. Johtaminen on yksi tärkeimpiä turvallisuuden kulmakiviä. Psykologinen turvallisuus kasvattaa psykologista sitoutumista, joka on yhteydessä suoraan motivaatioon. Hyvinvoivat työntekijät tuottavat ympärilleen hyvää.

Otsikon kysymykseen millainen esihenkilö toivoisin itse olevani, jos olisin esihenkilö.

Toivoisin omaavani rauhallisuuden, kyvyn kohdata ihminen. Löytää aikaa kuulla ja nähdä jokainen. Nähdä jokaisen tarinan taakse ja löytää se ihminen, joka sinne kätkeytyy. Luottaa omaan osaamiseen ja uskaltaa sanoa, etten tiedä kaikkea. Mutta samalla rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka eivät ehkä näyttäydy aina oikeina, mutta systeemiajattelun mukaisesti ovat osa kokonaisuutta ja ohjaavat kohti suurempaa onnistumista. Johtajuus elää ja muuttuu, toivon, että muistaisin kaikessa mitä teen olla utelias oppimaan uutta.

Yrittäjän ammattitutkinnon kautta, pääsen tulevaisuudessa varmasti pohtimaan johtajuutta taas aiheena lisää. Tuntuu, että tämä on aihe, josta ei vain voi lukea, vaan joka tarvitsee sisäistää.

Työelämä muuttuu ja hyvä niin. Mutta muutos ei saa koskaan olla vain muutoksen itsensä takia.

Muistetaan kiittää ja antaa palautetta esihenkilöille muutoinkin, kuin kerran vuodessa tapahtuvina kyselyinä.

5. MAALISKUUTA 2022 – 15:14

Kuulumisia työnohjaukseen ja lyhytterapiaan liittyen

Julkaisin tänään podcast jakson sekä YouTube jakson liittyen kuulumisiin. Sain vuoden vaihteessa psyykkisen valmennuksen pätevyyden sekä upean mahdollisuuden palata tekemään valmennustyötä futiksen pariin ainakin seuraavan vuoden ajaksi.

Samoin sattumusten kautta minulla alkoi sekä työnohjaaja opinnot sekä ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnot helmikuussa. Opintoihin kuulunut useampi tunti asiakastyötä ja olenkin saanut tosi paljon asiakaskontakteja liittyen lyhytterapiaan sekä työnohjauksen yksilöohjauksiin. Toisaalta onkin ihan hyvä, että ryhmänohjaukset eivät ole saaneet ihmisissä liikkeelle sillä minulta loppuisi kyllä vuorokaudesta tunnit.

Sain mahti-idean kuunneltuani Laran kanssa läsnä podcastia, jossa puhutaan työnohjauksen moninaisuudesta innostavalla ja lämpöisellä sävyllä. Mietin, että voisinkin rakentaa, podin ympärille taas oppimisympäristön ja tuoda sitä myös tänne. Blogihan sai alkunsa oppimispäiväkirjan ajatuksesta eli tätä kautta voin reflektoida omaa ajatteluani sekä oppimistani matkallani kohti omaa intohimoa sekä missiota niistä työpaikan nojatuolinurkkauksista.

Joten nyt on taas kaikessa pöhinässä tarkoitus jakaa omia mietteitä sen enempää suodattamatta kaikkien luettavaksi sekä kuunneltavaksi.

Toivottavasti nuo lumityöt alkaisivat olemaan taakse jäänyttä elämää ja pääsisimme nauttimaan kevään heräämisestä tässä kaikessa muutoksen maailman keskellä.

Ajattelin lopuksi jakaa lyhyen harjoituksen liittyen siihen, miten saat rauhoitettua itseäsi, mikäli ajatuksen alkavat kiertämään kehää ja tuntuu, että ahdistus nostaa päätään.

1.Ota itsellesi kynä ja paperi.

2. Rauhoita hengitys ja sulje silmäsi.

3. pohdi omaan arkeesi liittyviä asioita ja rutiineja, jotka raamittavat päivääsi.

4. kirjoita paperille näitä mieleen nousevia arjen asioita, joita koet itsellesi tärkeiksi

5.Leikkaa sanat omiksi lapuikseen ja levitä ne eteesi.

6. ota yksi lappu kerrallaan käteesi ja tunnustele mitä tunteita sinulla herää ja missä kohtaa kehoa sana ja tunteet ovat. Kirjaa tunne paperille

7. Käy näin läpi kaikki laput.

8. kerää laput lopuksi eteesi ja käy ne läpi. Pohdi mikä tunne yllätti, mikä tunne tuntui vahvasti jne.

9. Aseta laput lopuksi vielä eteesi, sulje silmät, hengitä muutaman kerran syvään ja kiitä : kiitos minun arkeni.

(Mukailtu Haapsalo, T (2022): Läsnäolon lahja. arki)

14. MAALISKUUTA 2022 – 14:31

Häpeä ja miten sitä voi vähentää

Häpeän tunne syntyy usein, kun paljastamme oman haavoittuvuutemme ja paljastaessamme piilotettuja tunteita, kuten pelkoa, kateellisuutta tai itsekkyyttä. Häpeä ilmenee usein fyysisinä muutoksina, poskien punoituksena, änkytyksenä tai käsien hikoiluna. Häpeä lamaannuttaa ja voidaankin puhua sisäisestä konfliktista, joissa toiveet ja joutuu ristiriitaan sisäisten estojen ja minäihanteiden ja käsitykseemme itsemme kanssa. Häpeä yhdistyy myös helposti sukupuolesta riippumatta ulkoisiin tekijöihimme ja omiin odotuksiimme miltä meidän kuuluisi näyttää ja puutteisiimme.

Häpeä kuuluu ihmisyyteen ja se on osa meitä. Se on edellytys inhimillisyydelle .On myös hyvä muistaa, ettei kaikki häpeä ole pahasta vaan tunne on myös suojamekanismi, joka suojelee minuuttamme. Häpeä voidaan myös jakaa sisäiseen ja ulkoiseen tunteeseen. Sisäisessä häpeässä ihminen suojelee itseään esimerkiksi nöyryytetyksi tulemiselta, kun taas ulkoinen häpeä reagoi ulkoiseen ärsykkeeseen. Pahimmillaan avuttoman häpeän tunne voi johtaa itsetuhoisuuteen. Häpeä saattaa myös kääntyä ulospäin suuntautuvaksi, jolloin häpeää kokeva hyökkää ympäristöään vastaan.

Tärkeimpiä häpeän lieventämisen harjoitteita on itsetuntemuksen kasvattaminen.

Häpeän vähentämisen yhteydessä voidaan käyttää Nathanson (1992) häpeäkompassia, sillä kerääntyneet häpeäkokemukset tallentuvat opituiksi toimintamalleiksi, jotka määrittävät uuden häpeäkokemuksen tuntemuksia. Kompassi auttaa kontrolloinnin harjoittelussa, jolloin häpeän aiheuttamaa tuskaa voidaan laimentaa. Mahdollisen traumaattisen tilanteiden läpikäyntiä ja etäännyttämistä voidaan harjoittaa kompassin avulla.

Nathansonin (1992) häpeäkompassi

Häpeään liittyvien pelkojen tunnistaminen ja niiden käsittelyä sekä tunteiden tunnistaminen ja niiden hallinnan harjoittelu on yksi ensimmäinen tapa harjoitella häpeän vähentämistä ja sietämistä. Tunnereaktioita ei koiteta piilottaa tai poistaa, vaan pyrkimys on tunnistaa reaktiota ja tunnistaa niiden pyrkimyksiä ohjata toimintaamme.

Avuntarpeen tunnistaminen ja hakeutuminen avun piiriin on jo iso askel kohti hyväksyvää tietoisuutta

Yksi oleellinen häpeän vähentäminen on suunnata katse kohti tulevaisuutta ja kohti toivoa. Samoin pohtia esim. portaikon avulla mikä olisi pienin mahdollinen muutos, joka vähentäisi häpeän tunnetta.

Vireystilan säätelyllä voidaan helpottaa häpeän tuntemuksia ja vakauttaa omaa ajattelua kohti hyväksyvää asennetta. Myös erilaiset myötätuntoharjoitukset auttavat armollisuuden ja itsensä hyväksymisen kehittämisessä.

Myötätuntoharjoitus 1:

Istu tai makaa selälläsi. Rauhoita hengitys muutaman minuutin ajan omaan luonnolliseen tahtiin. Kuvittele miten jännitys virtaa ylhäältä alaspäin kohti jalkoja ja uloshengityksellä jaloista ulos. Kuvittele miten jalat ovat mielissään ja kiitollisia, että annat jännityksen mennä. Huomioi, että jännitys virtaa päästä olkavarsiin ja sormien kautta ulos. Kuvittele miten sormet ovat mielissään ja kiitollisia että annat jännityksen mennä.

Myötätuntoharjoitus 2:

Hengitä rauhassa omaan tahtiin, sulje silmät. Älä pakota hengitä mihinkään rytmiin. Hengitä muutaman kerran syvään ja ajattele muutamia rakkaita ja läheisiä ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät sinusta. muodosta heistä piiri. Aseta heidät sinulle sopivalle etäisyydelle itsestäsi. Aseta käsi sydämellesi. hengitä sisään hengityksellä ympärillä oleviesi ihmisten välittämää rakkautta itseesi. tunne lämpö ja lempeys ja uloshengityksellä tunne kiitollisuutta. Kun koet oikean ajan, avaa rauhallisesti silmäsi ja kiitä itseäsi.

Lähteet:

Häpeästä myötätuntoon. Näkökulmia vakavaan traumatisoitumiseen. 2015

Germer, C.K. Myötätunnon tie. Vapaaksi itsetuhoisista ajatuksista ja tunteista.2010

Gilbert, P. Myötätuntoinen mieli. Uusia näkökulmia arjen haasteisiin. 2015.Viisas elämä.

Jakola, J. Sisäinen häpeä ja kognitiivinen psykoterapia. Kognitiivisen psykoterapian verkkolehti Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry 2005, 2, (2), 94-112. https://kognitiivinenpsykoterapia.fi/sites/kognitiivinenpsykoterapia.fi/files/inline-files/ktjakola.pdf

Reenkola, E. Halu ja häpeä. Psykoterapia (2018), 37(1)

https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/reenkola_1_18.pdf

29. MAALISKUUTA 2022 – 05:43

Uskomukset, mahdollisuususkomukset ja suuri kysymys; Voiko uskomuksiimme vaikuttaa?

Uskomukset ovat siis käsityksiä, joita pidämme ja jotka ovat mielestämme muuttuneet tosiksi. Kun pidämme jotain asiaa totena, ajattelumme muokkaantuu tietyllä tavalla. Näin ollen käsityksestä tulee uskomus, joka vaikuttaa ajatteluumme, ja ajattelumme kohdistaminen ja vaikuttaminen toimintaamme vie kohti lopputulosta, joka vahvistaa taas uskomuksia. Tämän kehän pysäyttämiseksi tai sen positiivisuuden vahvistamiseksi palautteella on tärkeä rooli.

Se, millainen identiteetti ja minäkuva muodostuu, liittyy vahvasti uskomuksiimme ja ajatuksiimme siitä kuka olen. Minäkuvamme rakentuu niiden taitojen ja tietojen summana ymmärrykseen itsestämme ja kyvystämme. Uskomukset voivat olla siis vahvistavia tai heikentäviä ja voidaankin puhua myös onnistumisten ja mahdollisuususkomusten vaikutuksesta haluttuun tavoitteeseen. Mahdollisuususkomuksia vahvistaa kannustava ajattelu ja positiivisuus. Heikentävät uskomukset voivat vaikuttaa terveyteen joskus jopa radikaalisti. Myös ulkopuolelta tulevat uskomukset voivat vahvistaa näkemystämme itsestämme. Voimme myös luoda itsellemme odotuksia omasta pystyvyydestämme, joita uskomukset aktivoivat.

On myös hyvä huomata, että uskomukset tuottavat motivaatiota eikä niiden aina tarvitse vastata todellisuutta. Uskomuksemme ja mielikuviamme muokkaavat joko itse luodut tai muistellut mielikuvamme. Näin ollen se mitä muistamme, ei välttämättä ole todellisuus tai olemme voineet luoda omia mielikuvia ja muistoja esimerkiksi kuullun perusteella. Meillä on myös olemassa erilaisia uskomusjärjestelmiä sekä ristiriitaisia uskomuksia, jotka vaikuttavat kykymme nähdä tulevaisuutta ja mahdollisuuksiamme. Näitä ristiriitaisia uskomuksia voivat olla järjen ja tunteiden ristiriitaisuus tai rationaalisuuden ja intuition ristiriitaisuus tai muutoksen ja pysyvyyden ristiriitaisuus.

Alle on kerätty muutamia harjoituksia, joilla voit koittaa vaikuttaa omiin uskomuksiin ja ajatteluun.

Harjoitus 1

1. tunnista uskomus

2. tunnista siihen liittyvät tunteet

3. tarkastele voiko mielikuvaa muuttaa

4. yhdistä mielikuva tavoitteeseen tai haaveeseen

5. rakenna itselle uuteen mielikuvaan ankkuri.

Harjoitus 2

Samoin voidaan myös pohtia metapeilin avulla, jossa estävä minä ja eteenpäin minä voivat käydä dialogia ja voimme tarkastella miten näiden minän suhde vaikuttaa toisiinsa.

Harjoitus 3

Voimme myös tarkastella erilaisen janan tai mittariston avulla mikä estää meitä siirtymästä tulevaan, millä kohtaa se on janalla, miten tunnistamme omia voimavaroja, ja mikä on pienin askel, jonka voimme ottaa kohti muutosta.

Harjoitus 4

Yhtenä uskomusten kaventamisen harjoittajana voidaan käyttää myös mitä tapahtuisi, jos puhetta, jossa sananmukaisesti jossitellaan asioilla.

Harjoitus 5

Voidaan myös rakentaa oma uskomuslause, joka voidaan sanoa ääneen niin monella eri tavalla kuin vain keksimme esimerkiksi kimeästi, möreästi, hiljaa, kovaa, huutaen, hitaasti, nopeasti, venyttäen, kiinnostuneelle äänensävyllä, väsyneellä äänensävyllä, tylsistyneen kuuloisena, arkana, innostuneena tai pontevasti. Mitä olisi sinun uskomuslauseesi ja mitä muita mahdollisia tapoja sinä keksit, joilla voisit uskomuslausettasi sanoa ääneen?

Lähteet:

Dilts, R. Muuttuvat ajatukset. Uskomusjärjestelmien muuttaminen NLP:llä. 1997.

Toivonen, V-M. Usko tai älä. 2001.

4. HUHTIKUUTA 2022 – 08:49

Tunnelukot ja oma kriittinen näkemykseni

Luin opintoja varten kirjahyllyssä olleen Kimmo Takasen Tunne lukkosi kirjan. Ja mietin taas mikä kumma tässä aiheessa on, joka hiukan tökkii itselleni. Ymmärrän, että lapsuuden koetut asiat vaikuttavat tunnetaitoihin ja kykyymme toimia. Ja ymmärrän, että psykologiset tarpeet heijastavat toimintamme liikkeitä lapsuudesta ja ympäristö vaikutuksista. Jostain syystä mun on kuitenkin helpompi pohtia tätä neurotieteen näkökulmasta ja kiintymyssuhdeteorian kautta kuin tunnelukkojen kautta.

Samoin jään tosi paljon kiinni kirjassa pohdittaviin vanhemmuuden heijastuksiin. Samoja teemoja luin myös Psykiatrian kirjasta, jossa jonkun yksilön mielenterveyteen vaikuttaa vanhemman oma mielenterveys, oman vanhemmuuden kokeminen sekä toiminta ja vanhemman lapsuuden kokemukset. Siltikään en jostain syystä voi lukea kirjaa pohtimatta, kuinka lähellä ollaan vanhemmuuden syyllistävää ajatusta siitä, että toimimalla vanhempana aiheuttaa omille lapsilleen traumoja. Ei kai kukaan vanhemmista halua ehdoin tahdoin omalla lapselleen mitä kauheampia muistoja ja tunne-elämän vaikeuksia. Toki tiedostan, että nykypäivänä vanhemmuus on aika monella hukassa, mutta mistä se johtuu… onko sen selittävä vaikutus tunnelukoissa. Ja niiden aukaisussa. Jotenkin pohdin myös paljon sitä, antaako tallaiset self-help kirjat nopean parantumisen illuusion. Nyt vain aukaiset lukkosi ja tadaa, kaikki on hyvin.

Toinen itselleni tökkivä ilmaisu on sisäinen lapsi. Mielikuva sisälläni olevasta lapsesta on itselleni ei nyt ehkä vastenmielinen, mutta ei miellyttävä. Tässä myös jotenkin ajattelen, että puhumalla ja kohtaamalla sisäisen lapsesi kaikki elämäsi traumat ovat pois pyyhitty.

Ymmärrän, että asioita pitää käsitellä, mutta millä tavoin. Vatvomalla lukkoja ja sisäistä lasta, vai ymmärtää ja hyväksyä niiden olemassaolo ja pohtia, miten voisi toimia toisin, sillä aina on olemassa vaihtoehto.

En pääse yli siitä, että tällaisia lukkoja käytetään tekosyynä ja selittävänä toimintana omalle vastuuttomalle käytökselle. "No, kun mun sisäinen lapsi on kohtaamatta, niin voin huudella mitä vain…. "tai, "Mä nyt vaan oon tällainen, kun mun vanhemmilla oli niin paljon lukkoja käsittelemättä omasta lapsuudesta."

Vai olenko itse traumatisoitunut ja jättänyt käsittelemättä omat lukkoni. Olenko siirtänyt ja aiheuttanut tietämättäni omille lapsilleni traumoja omalla vanhemmuuden toiminnallani ja nyt koen valtavaa syyllisyyttä sekä defenssina hyökkään näitä teemoja vastaan. Ehkä onkin syytä tarkastella kirjaa toisesta näkökulmasta ja pohtia, onko kuitenkin niin, että itselläni esimerkiksi hyväksynnän haku, riippuvuus ja tunnevaje tai uhrautumisen lukko on avaamatta enkä uskalla kohdata sisälläni olevaa epävarmaa pelokasta lasta, joka koittaa rakentaa omat arjessa selviämisen keinot itse ja olla osa laumaa… Ehkä sieltä kumpuaa oma ajatus siitä, ettei varhaiskasvatuksen kuulu tuottaa hajuttomia, värittömiä, mauttomia laatikkoon mahtuva massaa yhteiskuntaan..

Mitä mieltä sä olet , miten sä näet tällaiset tunnelukot ja sisäisen lapsen metaforan?

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi, vapaudu tunteiden vallasta.

17. HUHTIKUUTA 2022 – 11:39

Teiniäidin stigmainen leima otsassa

Hei olen Niina ja olen teiniäiti. Olen neljäkymmentävuotias tänään esikoiseni syntymäpäivänä.

Huomaan palaavani aikaan, jolloin odotin häntä maailmaan. Tiesin, että haluan olla äiti ja olen hänelle paras äiti ikinä. Samaan aikaan itkin tuolloin enemmän kuin olin itkenyt koko lyhyen elämäni aikana. Meistä oli tulossa perhe ja tiesin, että haluan olla erilainen ja tarjota lapselleni erilaiset lähtökohdat kuin mitä omassa lapsuudessani oli ollut. Silti tuntui, että miksi vitussa tämä maailma potkii päähän ja elämässä ei ole mitään järkeä. Tiesin vain, että mitä ikinä tapahtuisi tulisin pärjäämään, vaikka kaksin lapseni kanssa.

Nyt, kun mietin kaksikymmentä kolme vuotta taaksepäin tuota aikaa. Oli siellä paljon hyviä hetkiä ja toivoa, mutta myös ympärillä käytettiin kuningas A.ta joskus enemmän kuin ehkä olisi ollut tarve. Tai koitettiin ottaa irti vielä viime hetkistä ennen vanhemmuuden vakavaa vastuuta. Koin tosi paljon noina aikoina yksinäisyyttä, mutta en ikinä pelännyt tulevaa, sillä tiesin, että näin sen kuuluu toisaalta mennä ja kaikki valinnat, joita tein olivat minun omia.

Mutta…. muu maailma, tuo minun kuplani ulkopuolella ollut yhteiskunta ei ainakaan auttanut tai helpottanut äidiksi kasvua. Kuinka painoinkaan sieluuni sanat, joilla voivoteltiin miten tulisin pärjäämään lapseni kanssa ja mihin tämä maailma menee, kun lapset tekevät lapsia tai miten heitän koko elämäni ja tulevaisuuteni hukkaan. Huusin sisälläni epäilijöille, että tämä sisälläni kasvava elämä on minun tulevaisuuteni ja minun loppuelämäni tehtävä on huolehtia hänestä. Se on minun elämäni tehtävistä upein mitä ihmisenä voisin koskaan saada.

Mitä en tuolloin tiennyt oli se paska, joka tiedostamattomasti noista sanoista jäi heijastamaan minun äitiyttäni. Minun oli pakko näyttää, että minä perkele pärjään ja en tarvitse kenenkään apua. Onneksi äitini selvinä kausinaan oli rinnalla ja auttoi, kun tuntui, että polveni pettävät alta ja etten enää kestä sitä suurennuslasin alla oloa, jota neuvola ja päivähoito sekä muu maailma myöhemmässä vaiheessa minuun kohdisti.

Minun lapseni oli täydellinen, vaikkakin hänen maailmaansa tulo ei mennyt oppikirjasta. Heinolan bussionnettomuus ja sen aiheuttama lääkärivaje synnytysiltana, imukuppi ja äänettömyys sekä käynti keskolassa (onneksi vain hetken), toivat sydämeen pelon menettämisestä, joka tänä päivänäkin kummittelee taustalla. Paine siitä, että epäonnistun äitiydessä, alkoi siitä, kun en ollutkaan täydellinen, minulta ei tullut maitoa ja lapseni bilirubiinit nousivat. Kuolema kurkki kulman takaa, ja kuiski joko myönnät ettei äitiys onnistu, sinusta reppanasta naisenalusta ei ole mihinkään. Kun itkit, enkä tiennyt miten voisin sinua auttaa, huusin tuskaani, mikä helvetti tässä maailmassa on vikana….

Leikki-ikäisyyden kynnyksellä luin kaikki maailman oppaat ja vakuutuin, että kaikki tekevät soseet itse eivätkä käytä pilttipurkkeja tai lapsen on pakko oppia tunnistamaan värejä ja sanomaan sanoja. Jos näin ei ole, minä olen epäonnistunut…

Ja siinä hetkessä, kun kyyneleet kihosivat silmiin, tulit ja halasit, suukotit poskelle kuolaisena ja silmät kirkkaina tähtinä. Maailmani oli täydellinen siinä hetkessä.

Ja maailma on tänään täydellinen. Tänään tiedän, että voisin päästää irti ja tiedän siipesi kantavan. Olet viisas, ystävällinen, taitava, toiset huomioon ottava, ja uskallat olla juuri täydellinen sinä. Et pelkää maailmaa. Kynäsi kärki osuu paperiin ja luot kuvia, joita mielikuvituksesi näyttää sinulle. Näet maailman juuri sellaisena kuin se sinun silmistäsi ja sielustasi heijastuu.

Ja minä, en voisi olla onnellisempi neljäkymppinen teiniäiti. Nostan keskarin pystyyn, ja huudan tämän kirjoitukseni kautta epäilijöille, että siitäs saitte. Mulla on kaksi täydellistä lasta ja koko loppuelämä aikaa nauttia ajasta heidän kanssaan.

Jos voisin kertoa tuolle seitsemäntoistavuotiaalle Niinalle jotain, sanoisin, että älä suorita. Sillä ei ole mitään merkitystä, osaako hän puhua vai kävellä ensin. Tai tietääkö hän mikä on purppuran ja violetin ero. Tai konttaako hän ennen kuin juoksee. Ota lapsesi syliin, ole turvallinen vanhempi ja nauti niistä hetkistä, sillä lapset ovat vain hetken kanssasi. Silitä poskea ja kerro, että rakastat….

Minun maailmani täydellisin esikoinen.

9. TOUKOKUUTA 2022 – 06:27

Tunnelmia viikonlopun Vire-messuilta Tampereelta 7-8.5.2022

Päällimmäisenä kuluneesta viikonlopusta jäi mieleen kiitollisuus.

Miten upeita kohtaamisia ja verkostoitumisia tämä viikonloppu piti sisällään.

Tutustuin mitä mahtavimpiin näytteilleasettajiin ja sain roppakaupalla hyviä vinkkejä mitä tällaisena ensikertalaisena ei olisi tullut mieleenkään ymmärtää hoitaa. Myös kävijöiden kanssa oli aikaa käydä dialogia ja kertoa rauhassa mielen ja psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttavista asioita ja sai puhua itsestään. (Parasta 😊 )

Vielä kuukausi sitten ei mielessäni edes ollut käynyt ajatustakaan, että hyvinvointipalvelua voisi markkinoida messuilla. Olin jotenkin lukkiutunut ajatukseen, että siellä käy alan parhaat asiantuntijat ja tuotteiden myyjät. Aloin kuitenkin aikani kuluksi (lue työn alla olevien esseiden teon välttämiseksi) selailla netistä eri hyvinvointialan messuja, joita tulevana vuonna järjestetään ja rohkaisutuin laittamaan Vire-messujen järjestäjälle viestiä, olenko jo auttamattomasti myöhässä. Onneksi hän vastasi, että minulle löytyy messupiste ja pyysi minua vielä molemmille päiville pitämään luentoa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja psyykkisen hyvinvoinnin aiheesta.

Olin todella otettu, että minulle tarjoutui mahdollisuus päästä kertomaan omasta sydämen asiasta myös muille.

Messuille olisi ollut mahdollista mennä jo perjantaina rakentamaan messualuetta, mutta pari taittotuoliani ja pöytäni eivät vaadi kummoisia rakenteita ja koska elämässä tapahtuu tällä hetkellä muitakin upeita juttuja, sain viettää perjantain Ekokampaamo Silmussa tavaten asiakkaitani Siljan huippuihanassa salongissa.

Mutta takasin messuille. Ystäväni ja luottopakkini Päivi hyppäsi perjantai-illasta kyytiini ja teimme viime hetken tsekkaukset sekä valmistelut lauantai aamun starttia varten valmiiksi. Vekkari pärisi seuraavana aamuna jo ennen viittä, jotta saamme hörpätä kahvit rauhassa, jonka jälkeen auton nokka kohti Tamperetta ja seikkailua.

Meidän tapamme mukaan ajoimme ensin väärälle ovelle, kiersimme tuntemattoman henkilön ja messuille kuulumattoman hallityöntekijän kanssa sivukäytävältä Tähtiareenalle ja etsimme kuumeisesti järjestäjää paikalta. Pohdimme jo, olemmeko paikalla kuukautta liian aikaisin, kun muita ihmisiä ei vielä näkynyt. Sähköposti tsekkauksen jälkeen saimme kuitenkin huokaista helpotuksesta, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kellon lyödessä kymmenen yksittäisiä ihmisiä löysi paikalle, mutta itselläni huomio oli jännityksessä, toimiiko tekniikka luentoni aikana ja onko minulla varmasti oikea tikku mukana. Kaikki sujui vallan mainiosti ja sain aplodit luennon jälkeen.

Seuraavat muutamat tunnit menivät odotellessa, milloin messut kuin pyörähtäisivät käyntiin. Hallissa vallitsi kummallinen odottavat ja hiukan uninen tunnelma. Iltapäivää kohti alkoi myös erikoinen levottomuus hiipiä tilaan.

Kellon tullessa viisi ja ovien sulkeuduttua, kiitimme päivästä ja kotimatka sai alkaa. Päivän yhteenvetoa ja tunnelmia messuneitsyyden menetyksestä ja lyhytterapiasta voi kuunnella tarkemmin YouTuben https://youtu.be/RtCkCsw0dmM kanavalta ja Spotifyista https://open.spotify.com/episode/4i9E1Os1yTjZHqPF7mm3HX?si=cba6de501b9e461f

Illan kruunasi Lahdessa Mössöllä esiintynyt Mariska. <3 sekä grillillä syödyt makkaraperunat kaikilla mausteilla.

Sunnuntain valjetessa ja hyvän munapekoni aamiaisen nautittua oli rauhallinen ja luottavainen olo tästä päivästä. Kuitenkin messuille tullessa pieni epävarmuus tuntui olevan edelleen eilisestä jääneenä tilaan. Itseni kannalta sunnuntai mahdollisti kiertelyn kanssaesittelijöiden kojuilla ja antautua heidän kanssaan keskusteluun.

Päällimmäisenä näytteilleasettajista jäi mieleen Neurosonic, https://neurosonic.fi/ joka mm matalataajuus värähtelyä tuottavia patjoja. Hamppufarmi https://hamppufarmi.fi/ joka valmistaa luomu sertifioituja elintarvikkeita kuluttajille. Samoin mieleen jäi kohtaamiset villivesi yrityksen edustajien kanssa. Villivesi https://villivesi.fi/#juomat valmistaa keskipohjanmaalla vastuullisesti tuotettua pullovettä.

Mieleen jäivät myös aivan hullaannuttavan ihana Forever edustaja Irmeli Lassila https://joinnow.foreverliving.com/fin/fi-FI/welcome jonka kanssa meillä oli aikaa jo hiukan ideoija kesälle hyvinvointi-iltaa. Mutta enpäs paljasta siitä vielä tässä vaiheessa enempää….

Samoin Jaana Hakanpään Juurtumista itseeni https://juurtumista.com/ ja metsäkylpy toiminta. Joka sekin saattaa poikia tulevaisuudessa upeita uusia juttuja. Kuka tietää…

Unohtamatta valloittavaa Hyytiän Jaanaa ja hänen udboutique vaatteitaan. https://www.udboutique.com/ Ostin ehkä elämäni ihanimmat housut häneltä

Toivottavasti ensi vuonna messut saavat kävijät liikkeelle samanlailla kuin ennen koronaa ja kaikille jäisi messuista kiitollinen sekä lempeä mielentila.

Messuosastoni

23. TOUKOKUUTA 2022 – 19:55

Onnistunut työhakukokemus??

Kuvitteellinen tarina työnhausta, joka on totta.

Olipa kerran eräs Henkilö, jonka sukupuoli-identiteettiä eikä ikää, ole tarpeellista tässä nykypäivässä julkisesti kertoa, selaamassa internetissä avoimia työpaikkoja. Hän tiesi kyllä, että hänen pohjakoulutuksensa toisen asteen ammattikoulusta rajaisi useammista hänet kiinnostavista tarjouksista pois. Kuitenkin hän päätti laittaa avoimia sekä strukturoituja hakemuksia yhteensä kahdeksantoista kappaletta. Muutama vastasi kohteliaasti automaattiviestinä kiitokseksi, mutta useimmista ei kuulunut mitään. Aikaa kului ja eräänä päivänä sähköpostiin oli ilmestynyt yrityksestä viesti, jossa ilmoitettiin haastatteluun pääsystä sekä ajankohdasta haastatteluun. Aikaa ei voinut siirtää, joten Henkilön tuli ilmaantua B-rakennukseen tällöin. Onneksi Henkilö meni puoli tuntia aiemmin paikalle ja rohkeasti uskalsi kysyä pihan lapsilta mistä rakennus löytyisi sekä löysi lukitusta ovesta puhelinnumeron, johon yrityksessä toimiva sijainen vastasi. Toki hänkään ei oikein tiennyt missä haastattelut pidetään, mutta tuurilla oikea ovi löytyi toisesta kerroksesta ja haastattelu pääsi alkamaan ajallaan. Haastattelussa oli selkeästi paha poliisi, hyvä poliisi -asetelma, sillä toinen esitti toiveisiin ja vahvuuksiin suuntaavia kysymyksiä, kun taas toinen nosti epäkohtia esimerkiksi alalta useamman vuoden poissaolon heikentävänä asiana. Henkilö koitti osoittaa, että on seurannut alan kehitystä, vaikkei ole aktiivisesti alalla tosiaan tänä aikana toiminut ja oli jopa kouluttanut itseään alalle tänä aikana. Kesken kaiken haastattelua haastattelijan puhelin soi ja seuraavat minuutit huoneessa selvitettiin haastattelijan henkilökohtaisia asioita. Tilanne oli hiukan hämmentävä, sillä puhelua ennen Henkilömme oli esittänyt kysymyksen, joka keskeytyi ennen kysymysmerkkiä. Puhelun päätyttyä Henkilö tunsi, ettei kysymys ollut enää ajankohtainen vaan kiitti ja poistui vähin äänin. Hän olisi vain halunnut tietää mitä heikkouksia tai kehitettäviä kohteita organisaatiolla olisi ollut. Ulospäästyään hän henkäisi ja pohti, mikä ihme sai hänet tekemään haun. Autolle kävellessään, hän mietti rekrytointi-ilmoituksen olleen hauska ja valtavirrasta poikkeava. Siinä ei haettu korkeakoulu tai insinööritaitoista, useammassa globaalissa pörssiyrityksessä ollutta rautaista ammattilaista, vaan oli haettu ihmistä, joka kuuntelisi ja näkisi ihmisen sekä tukisi heitä parhaansa mukaan. Jotta tuo parhaansa mukaan toteutuisi, oli Henkilö ottanut jo taustoituksena selvää mahdollisuudestaan kouluttautua työnsä ohella juuri organisaation tarpeita tukevaksi ja yritykselle lisäarvoa tuovaksi ammattilaiseksi. Hän oli ajatellut arvojen kohtaavan oman maailmansa kanssa, rohkeutta ja ihmislähtöisyyttä, ehkä jopa uskallusta ajatella laatikon ulkopuolelta. Mahdollisuutta tuoda ydinosaamisellaan työkykyjohtamiseen uutta näkökulmaa.

Pohtiessaan kuitenkin toiselta puolelta Henkilö jäi miettimään, miten kaksi huoneessa olijaa, voisivat tehdä valinnat kysymättä tiimiltä, johon henkilö oltiin rekrytoimassa, millaista ihmistä he toivoivat kaverikseen jakamaan arkea sekä tuottamaan palvelua kohdetyhmälle. Onko tiimillä ollut mahdollisuutta olla valitsemassa hakemuksista ne, joista syntyi kuva henkilöstä, joka soljuisi osaksi heitä tai he häntä?

Kotiinpäin ajaessaan Henkilömme jäi pohtimaan, oliko hän oikeasti halunnut paikkaan, mitä jos hän tulisi valituksi? Menisikö hän sinne vai keksisikö hän jonkun syyn, jonka varjolla hän voisi toistamiseen lopettaa työsuhteen ennen kuin se edes olisi alkanut? Olisiko työ hänelle merkityksellistä ja mukaansa tempaavaa? Kykenisikö hän tekemään työtä, sillä pieteetillä kuin hän ajatuksissaan toivoi?

Useamman viikon jälkeen Henkilö otti organisaatioon yhteyttä ja kuunneltuaan aikansa jonotusmusiikkia, josta ei ilmeisesti ole tarvinnut maksaa Teosto maksuja, harjoittelija puhelimen toisessa päässä ilmoitti, ettei kyseinen haastattelija ollut paikalla tai oli varattu palaverissa koko päivän, mutta Henkilö voisi jättää soittopyynnön. Tavutettuaan nimensä Henkilö sulki puhelimen. Seuraavalla viikolla Henkilö soitti uudelleen ja sai kuulla, että asia on edennyt ja kyseiseen tehtävään oli jo valittuna tekijä ennen kuin paikkaa oli laitettu hakuun. Protokolla oli vaatinut ilmoituksen tekemistä, jos vaikka tuurilla olisi löytynyt pätevä henkilö, nyt viidettä vuotta epäpätevänä tekevän tilalle. Henkilö kiitti ja toivotti hyvää kesää. Avasi sähköpostinsa ja huomasi, sinne tulleen viestin, jossa häntä kiitettiin kiinnostuksesta avoimena olleeseen paikkaan, jota hän oli hakenut kolme kuukautta aiemmin, mutta tällä kertaa valinta ei ollut osunut hänen kohdallensa. Henkilö painoi läppärin kannen kiinni, huokaisi ja mietti, miten ihmeessä tässä jatkuvassa muutostilanteisessa maailmassa rekrytointiprosessit eivät olleet kehittyneet viimeisen viidentoista vuoden aikana millään lailla, ellei lukuun lasketa aktiivimallia.

Tarinassa on oltava aina opetus, isäni näin sanoen. Joten tein alle listan muutamista kohdista, jotka olisi syytä huomioida rektyressä henkilöstöä.

1. Tee hakemuksesta rehellinen. Jos haet rautaista ammattilaista, mainitse se, älä anna käsitystä, että olisit työnantajana rohkea boksin ulkopuolelta ajattelija, jos et ole.

2. On kohteliasta soittaa hakijalle ja ilmoittaa prosessin etenemisestä. Varsinkin silloin, kun olet luvannut palata asiaan ensi viikolla. Pidä sanasi.

3. Älä mene selittelyn ja protokollan taakse. Kerro rehellisesti, jos et olekaan etsimässä paikkaan tekijää. Annat vain turhaan toivoa ja pahimmassa tapauksessa hakijan unelmatyöpaikka voi mennä vitkuttelusi johdosta ohi suun.

Hakijana mieti mitkä ovat vahvuutesi, arvosi ja mikä on unelmasi. Mieti, millä keinoin pääset lähemmäksi tavoitettasi tai oletko mahdollisesti tehnyt elämässäsi valintoja, jotka vievät sinua jo lähemmäksi tavoitettasi huomaamattasi. Kuuntele sisäistä ääntäsi, sillä työvoinnin merkittävä tekijä on tehdä työtä, joka synnyttää työnimua ja kasvattaa psykologista sitoutumista. Sitoutuneet hyvin voivat työntekijät ovat tuottavampia, tehokkaampia sekä hyvinvoivempia kuin työntekijät, jotka tekevät työtä vain rahan tai muun ulkoisen motivaation takia.

Panosta siis rekrytointiin ja mieti millaisen työntekijän haluat organisaatioosi. Toinen juttu sitten onkin, miten toteutat onnistuneen perehdytyksen ja työnopastuksen, joka varsinkin nyt kesätyöntekijäaikaan on ajankohtainen ja oleellinen turvallisen työn edellytys sekä brändimerkki organisaatioille.

(Teksti pohjautuu useampaan somepäivitykseen mm Instagramin, Facebookin sekä LinkedIn alustoilla, jotka vilahtavat feedissani.)

Toivotan kaikille työnhakijoille ja työntekijöitä etsiville kovasti tsemppiä. On olemassa onnistuneita ja ei niin onnistuneita kokemuksia. Tärkeintä on oppia jokaisesta kokemuksesta jotain.

18. KESÄKUUTA 2022 – 08:37

Miksi tänään en juokse Forssassa maratonia?

Sähköpostiini tipahti viikolla ilmoitus ja muistutus juoksunumeron hakemisesta Suvi-illan kisatoimistolta.

Olin kokonaan unohtanut, että vuosi sitten suunnitelmien muutosten takia en ollut lähtöviivalla vaan starttasin aamulla kotoa kohti miehen vanhempien kotipaikkaa.

Kuten täälläkin usein olen puhunut, en ole koskaan kokenut olevani juoksija. Minulla ei ole ollut motivaatiota eikä uskoa, että minusta voisi tulla juoksija. Hölköttelyni on ollut aikuisisällä kytköksissä joko laihduttamiseen tai alkaneeseen elämäntapamuutokseen, joka motivaation laskun myötä on aina syystä tai toisesta lopahtanut. Minusta tuntui kymmenen vuotta sitten jopa mahdottomalta juosta 10 kilometrin matkaa. Kuitenkin vuoden harjoittelun jälkeen se mahdollistui. Toki en mikään Usain Bolt ollut vauhdissa, mutta tulin maaliin. Se, että olisin ollut tyytyväinen ei ollut tuntemus vaan vähättely, etten nyt ainakaan puolimaratonia kykene juoksemaan. Pari vuotta eteenpäin ja vuonna 2019 tuo toteutui. Riittikö se minulle? Ei, päätin, että ennen kuin täytän neljäkymmentä, juoksen/ hölkkään maratonin ja näin ollen 2021 minun oli tarkoitus olla Forssassa lähtöviivalla. Välissä olin sotkenut harjoitteluni kuvitellen, että minusta voisi tulla tosi vahva ja voisin osallistua Vahvin nainen- tapahtumaan. Kuitenkin ilmoittautumishetkellä minulla meni pupu pöksyyn, enkä koskaan osallistunut kisaan, vaikka olin treenannut siihen tavoitteellisiesti. En vain luottanut omaan tekemiseeni, enkä ollut mihinkään tyytyväinen. Kaksi alipalautumistilaa sekä muutaman loukkaantumisen jälkeen olisin ollut lopulta valmis lähtöviivalle Suvi-illan maratoni-tapahtumaan 2021. Kuitenkin paska korona rajoituksineen tuli sotkemaan suunnitelmat ja näin ollen osallistuminen siirtyi vuodella. Mutta koska olisin tuolloin omaan ajatusmaailmaan yli-ikäinen, oli minun juostava maramatka kyseisenä kesänä. Pääsin maaliin ja matkaa tuli enemmän kuin maratonin verran. Olinko tyytyväinen? En, sillä aikaa meni suunnitelmasta yli kuusi minuuttia. Nuo minuutit antoivat minulle omasta mielestä oikeuden vähätellä itseäni. Kuitenkin päässäni samaan aikaan olin tietoinen, että nyt asettamani tavoite oli saavutettu. Se jälkeen lenkkareiden jalkaan laittaminen sai fyysisen pahan olon aikaan. Koko kesänä en juossut kuin muutamia lenkkejä. Kummallista vaeltavaa kipuilua syntyi ympäri kehoa ja olo oli välillä tosi tuskainen.

Syksyllä näin ilmoituksen psyykkisen valmentajan koulutuksesta, johon ilmoittauduin. Tuota päätöstä en ole katunut. Se auttoi minua pohtimaan omia arvojani sekä käymään itseni kanssa keskustelun kuka olen, ja mitä haluan sekä ketkä ovat ne ihmiset, jotka haluan oikeasti pitää lähelläni. Perustin marraskuussa oman toiminimen ja aloin rakentamaan ajatusta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin palveluista. Sillä minulle oli kuitenkin kertynyt paljon tietoa sekä osaamista valmennuksellisista asioista elämän varrella. Vuoden vaihteessa sain vihdoin kivuilleni diagnoosin ja vaikka fibromyalgiaa vähätellään julkisuudessa eikä diagnoosin saanti vie kipuja pois, se vei turhan negatiivisen stressin ja auttoi ymmärtämään, mistä kivut johtuvat. Paljon myös huomasin etsiväni tietoa restoratiivisesta joogasta ja hakeuduin huomaamattani joogaamaan ja hengittämään luontoon. Sain sieltä voimia ja hyväksymisen ajatuksia tilanteeseeni. Kävin myös toisinaan hiihtämässä, mutta en halunnut pakottaa itseäni enää mihinkään treeniohjelmiin vaan tehdä juuri niitä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Koska maailmankaikkeus ei aina mene niin kuin toivoo, suunnittelemani koulutukset alkoivat myös alkuvuodesta päällekkäin. Taloudellinen tilanteeni romahti täysin ja olen valvonut monia öitä miettien, miten ihmeessä tulen selviämään. Kuitenkin luotto omaan tekemiseen on vahvaa ja tiedän sisimmässäni, että tämä on se tie, jota haluan kulkea. Kevät on siis sisältänyt työssä käyntiä, toiminimen pyörittämistä, messuilla käyntiä ja palveluiden esittelyä, luentoja, koulutehtäviä ja yhteensä noin 85h palkatonta terapia- ja työnohjaus harjoittelua. Somea ja podcastia. Olin myös viime syksynä päättänyt, että kirjani julkaistaan tänä keväänä ja olin siitä jo valmis hiukan joustamaan, mutta ilmoitus kustannusten kasvusta vaikutti siihen, että jouduin aikaistamaan ja kiirehtimään kirjan kanssa. Jälkiviisaana olisi kannattanut nukkua vielä ainakin yhden yön yli ja tarkistaa tekstiä uudelleen, sillä nyt sinne jäi itseäni ärsyttäviä kirjoitusvirheitä, joiden pelkään vievän uskottavuutta sanomiseltani. Toisaalta ärsytystä luo myös se, että tekemisessä pyrin aina parhaaseen ja nyt minä olen tehnyt virheitä, jotka joku muu näkee, Toisaalta taas, se on inhimillistä, ja koska en ole koskaan aiemmin kirjoittanut kirjaa, sain oppia roppakaupalla. Täytyy vaan pitää peukkuja, ettei ensimmäinen kirjani kadota potentiaalisia lukijoita toistaa kirjaa ajatellen. Mutta kuten kirjoitin kirjassakin se on tehty flowssa ja olenhan vain tavan duunari, enkä mikään äidinkielen maisteri. Uskon itse jokaiseen samaan, jonka kirjoitin ja toivon, että ihmiset näkevät sisällön eivätkä virheitä. Ihanat ihmiset ovat paljon onnitelleet esikoiskirjasta, jonka kirjoittamista en pidä mitenkään erikoisena. Kukaan vaan voi kirjoittaa mielestäni kirjan, kuten kuka vaan voi juosta maratonin. Ei se sen ihmeellisempää ole.

Ja jotta tässä ei olisi ollut tarpeeksi, toiminimen synnyttäminen ja isäni sanojen kummittelu takaraivossa, sai minut keväällä hakeutumaan yrittäjän ammattitutkintoon, jonka sain nyt toukokuussa päätökseen. Näin ollen voin myös sen suhteen olla tulevaisuudessa luottavaisin mielin. Liityin myös Suomen Yrittäjät ry.n jäseneksi. Olen myös opiskelijajäsen Suomen työnohjaajat ry., ja näin ollen kaikki tekemiseni pohjaa heidän eettisten periaatteiden mukaisesti.

Kirjaa voi tilata mm täältä https://www.bod.fi/kirjakauppa/tyoevoinnin-puuhastelukirja-ninni-villgren-9789528064527

Nyt ajatukset ovat jo suunnattu oman tuotemerkin suunnitteluun ja ajatus onkin, että kahden vuoden kuluttua minulla olisi oma terapiamuoto, jossa yhdistyy ratkaisukeskeisyys, kirjoitusterapia, hypnoterapia (johon olen tämän kaiken keskellä pätevöitymässä) ja japanilainen ajattelu siitä, minkä takia me aamuisin heräämme. Ikigai.

Ja nyt olen jo uskaltanut rakentaa valmennussuunnitelmaa elokuulle. Juoksu lähtee nollasta eli viisi tolpan väliä kävelyä, viisi hölkkää- Yhtenä päivänä punttia ja yhtenä joogaa ja pilatesta. Tarkoitus olisi syksyllä osallistua kisaan, jolla katsotaan kuntotaso ja lähdetään pohtimaan ensi kesän liikunnallisia tavoitteita. Syksylle on myös suunnitelmissa kahdet hyvinvointimessut Lahdessa syyskuussa ja marraskuussa sekä paaaaaljon opintoja, joista kaikista ei voi vielä edes puhua. Pieni runokirja ilmestyy heinäkuussa ja ensimmäinen romaanini on syntymässä taustalla. Olen myös suunnattoman kiitollinen, että minulta on pyydetty muutamiin asiantuntijablogeihin vieraskynä tekstejä.

Mutta tänään ei olla Forssassa. Tänään nautitaan tästä hetkestä. Minusta ei edelleenkään ole tullut minkään alan asiantuntijaa, ei kirjailijaa, ei vahvinta naista eikä maratoonaria, mutta minusta on tullut minä, joka on tehnyt vuoden aikana huikeita juttuja. Kohdannut mitä upeampia ihmisiä ja saanut olla osana heidän tarinaansa. Kiitän, että saan herätä tähän aamuun ja elämäni on kaikin puolin hyvää.

Nyt nousen työpöytäni äärestä, hipsin hakemaan keittiöstä kahvia, etten herätä kuopustani, joka tuli yllättäen lapsuudenkotiin yöksi ja menen takapihalle terassille nauttimaan juomaani. Sen jälkeen hengitän rauhassa ja totean tässä olevan yhden minun ikigaini. Teen aamutervehdys joogan lintujen sirkutuksen soidessa taustalla ja otan alkavan päivän vastaan. Forssaan kerkeää, vaikka seuraavan kerran, viimeistään kun täyttää 45- vuotta.

Kirjoittamani kirja meille kaikille

Kirjan takateksti.

5. HEINÄKUUTA 2022 – 14:33

This Too Shall Pass, Saatan olla väärässä.

Kesäflunssainen tervehdys

Kun käännän taaksepäin katsetta, ei voi kuin huokaista syvään. On kyllä ollut aikamoinen kevät. Ja miten kiitollinen olenkaan kaikista niistä kohtaamisista, joita olen asiakkaiden kanssa saanut kokea. Kaikki keskustelut, joita olen heidän kanssaan saanut käydä ovat jokainen painuneet sydämeeni.

Kohtaamiset ovat vahvistaneet omaa suuntaa siitä mitä haluan tehdä. Työvoinnin kirja putkahti ilmoille niin konkreettisena kirjana kuin e-kirjana ja olenkin ihan superkiitollinen ihan jokaiselle, jotka olette tilanneet kirjaani. Kirjaprojekti oli huikea ja sisälsi paljon uutta oppia, jota aion hyödyntää tulevaisuudessa.

Ichy Ninni Villgren on jo puolivuotias yritys ja on ollut ilo saada olla rakentamassa toiminimeä kohti tulevaisuutta.

Valmistuminen yrittäjäksi toi pyynnön kirjoittaa vieraskynänätekstejä erilaisiin blogeihin. Tiedostan, että olen malttamaton kirjoittamaan kieliopillisesti puhdasta tekstiä, joten pyynnöt todellakin ovat vahvistaneet minäpystyvyyden kokemuksia.

Mutta se mistä koin tänään vahvaa tunnetta kirjoittaa on jo somessa jakamani Björn Hattkiko Lindebladin kirja Saatan olla väärässä.

En edes muista, miksi olin päättänyt kirjan lainata kirjastosta. Olin kai ajatellut kirjan olevan kevyttä iltalukemista. Kun yöt tämän kesäflunssan kourissa ovat hankalia, ajattelin illalla ottaa kirjan käteeni ja lueskella muutaman sivun, mutta huomasin kirjan imaisseen minut tyystin ja ahmin kirjan samalla kertaa.

Kirjasta jäi käteen tai mieleen kaksi lausetta. Saatan olla väärässä ja This too shall pass.

Se, että koemme jotkut ihmiset haastaviksi kohdata tai ajattelemme heidän vihaavan meitä. Teemme tulkinnan, ettemme pidä kenties jostain ihmisestä. Näihin olettamuksiin vaikuttavat omat ajatuksemme ja se, miten suhtaudumme näiden ajatusten kautta toiseen. Näin ollen usein emme siis anna toiselle ihmiselle edes mahdollisuutta esitellä itsensä aitona itsenään ilman ennakko-olettamustemme heijastusta käyttäytymiseemme toista ihmistä kohtaan.

Björn tuo kirjassaan esiin pohdinnan, jonka kautta meille saattaa avautua uusien kohtaamisten kautta keskusteluyhteys ihmisiin, joita olemme mahdollisesti vältelleet. Kun annan toiselle mahdollisuuden antaa sinun tutustua häneen ja hänen tarinaansa, aukeaa sinulle uusi mahdollisuus.

Mutta miksi se on niin pelottavaa, uskaltaa sanoa, että on mahdollisesti väärässä. Miksi meidän pitää pitää ajatuksistamme kynsin hampain kiinni ja ajautua kinasteluun siitä kumpi on oikeassa tai väärässä. Miksemme voisi hyväksyä, että ehkä tuossa tilanteessa molemmat saattavat ollakin yhtä oikeassa tai väärässä. Mikä määrittelee oikean ja väärän, kuten Lauri Tähkäkin on biisissään pohtinut. Se, ettemme välttämättä pidä jostain ihmisestä, ei tarkoita, etteikö tuo ihminen silti voisi olla hyvä ihminen. Ehkä me näemme hänestä vain osan, emmekä ymmärrä katsoa kokonaisuutta tai pysähdy kuuntelemaan hänen tarinaansa. Sillä itselle olen huomannut, mikäli ohitan oman ennakkoluuloni ja annan toiselle tilaa, voin kuulla ihmisen elämästä asioita, jotka ovat saattaneet auttaa ymmärtämään miksi hän käyttäytyy tai toimii kuten toimii. Se, ettei tuo käytös välttämättä ole meidän arvojemme mukaista, ei tarkoita, että se olisi jollain lailla väärää. Toki tässä ajatuksessa ei nyt puhuta yhteiskunnallisten ja kulttuuristen normien luomasta etiikasta tai moraalikäyttäytymisestä vaan yksilön omien arvojen mukaisesta toiminnasta. Mikä toinen ihminen on toiselle sanomaan, miten hänen tulee käyttäytyä tai toimia ellei hän käytöksellään loukkaa tai aiheuta terveydellistä vaaraa toiselle.

Mikä väärässä olemisessa on niin pelottavaa? Pelkäämmekö silloin näyttävämme jotain inhimillistä sisältämme tai avaamme itsestämme jotain epätäydellistä. ja kuitenkin me tiedämme, ettei kukaan meistä ole täydellinen vaan jokaisella on omat heikkoutensa ja epätäydellisyytensä. Juuri ne tekevät meistä tuntevia inhimillisiä yksilöitä. Ne rakentavat minuuttamme ja identiteettiämme.

Kirja polveili ja ehkä väsymys omassa ajattelussa vaikutti siihen, että kirjan monet metaforat alkavat varmasti myöhemmin aukeamaan niin Nalle Puhin kuin Skaminkin filosofia. Munkkien opetukset siitä, miten ehkä, ehkä ei vaikuttaa elämämme kohtaloon ja muodostaa kiitollisuuden siitä, mitä meillä on tässä hetkessä, pohtimatta sen enempää mitä meillä voisi olla, tai mitä ehkä olemme menettäneet.

Ehkä vahvimman vaikutuksen kirjassa kuitenkin teki Björnin (puhuttelen häntä ristimänimellä, sillä minulle kirja avautui Björnin silmin ei munkki Natthikon kautta) ajatus kohdata kehonsa kiitollisena ja ylistäen. Vaikka keho sairastui, kirjan perusteella ei ainakaan tullut tunnetta, että hän olisi pettynyt tai vihainen keholleen.

Kuinka paljon itse olenkaan joutunut pohtimaan omaa kehoa ja kuten Björnkin, olen itse myös aina ollut ulkonäkökeskeinen käyttäen suunnattomat määrät energiaa miettien mitä muuta minusta ajattelevat tai miltä näytän. Voinko laittaa sitä tai tätä päälleni. Miten olen kiusannut kehoa syömättömyydellä ja sen jälkeen ahminut valtaisia määriä vain saadakseni oksentaa pahan olon pois, jotta ahdistus oli edes hetken siedettävää. Itkin lukiessani Björnin kirjoittamaa ylistystä keholleen. Voi kunpa olisin itse myös itseäni kohtaan tulevaisuudessa myötätuntoisempi. Enkä antaisi sen määrittää, onko vyötärölläni massumakkara vai ei. tai tuleeko minulle kaksoisleukaa, kun katson alaspäin. Voiko hiukseni roikkua kasvojen vierustaa tai voinko antaa silmäpussien näkyä somekuvissa. Olen paljon pohtinut määrittääkö ulkonäköni tai kirjoitusvirheeni asiantuntijuuttani tai osaamistani. Toki tiedostan, että terveyssyistä minun tulisi olla hoikempi, mutta en enää määritä omaa identiteettiä tai itseluottamusta sen mukaan, mitä oletan toisten ajattelevan minusta ulkonäköni takia.

Ehkä hämmästyttävin kommentti liittyen ulkonäköön on vuosia sitten saamani lausahdus, että minun tarvitsee peitellä sisintäni tatuoinneilla. Että rakennan muurin ja kovuuden kuvilla, joita otan ihooni. Tämä kuulosti itsestäni jotenkin absurdilta, sillä en ole koskaan ajatellut kuvien olevan muille kuin itselleni. Jokaisella ottamallani kuvalla on syvempi merkitys ja kytkös elämääni. Olenkin sanonut, että jotkut kirjoittavat elämästään päiväkirjaa tai runoja, minä otan ihooni väriä. Haluan, että nuo elämänhetket kulkevat mukanani, minne ikinä menen. Rakkaat poismenneet ihmiset, kokemukset ja tarinat on piirretty tuntien ajan iholleni. Jättäen jäljen pintaan ja sydämeen.

Toivon, ettemme koskaan tekisi toisista olettamuksia sen mukaan miltä he näyttävät tai miten he käyttäytyvät. Jokaisella meillä on tarina, jolla on oikeus tulla kuulluksi ja jokaisella ihmisellä on oikeus tulla nähdyksi. Ensi kerralla, kun sinun tekee mielesi korjata tai puuttua johonkin mitä toinen sanoo tai tekee. Sen sijaan hengitä sisään, ulos ja mieti; Hän saattaa olla oikeassa.

Sillä kokonaisuudessa tuo hetki on vain lyhyt ja tämä menee myös ohi. On siis turha olla aina neuvomassa ja kertomassa mitä tulisi tehdä. Tämä menee myös ohi. Ja maapallo jatkaa pyörimistään myös huomenna.

This too shall pass

Upea taideteos Ranskan Hellfesteiltä 2022

14. SYYSKUUTA 2022 – 14:15

Saako sanoa, että pelottaa?

Elän unelmaani. Saako tällaista sanoa ääneen, saatikka , että nautin työstäni. Olen innoissani menossa joka aamu työpaikalle oppimaan uutta. Pidän vaihtelusta, uuden opettelusta…

Olen saavuttanut sen mitä kohti olen johdonmukaisesti edennyt ja uhrannut omasta vapaa-ajastani ja liikkumisesta tunteja ja taas tunteja tiedon ja osaamisen kartuttamiseksi. Tehnyt johdonmukaisesti kaikkeni sen eteen, että pääsen kohti omaa unelmaani. Tehnyt uhrauksia, joista psyykkisen valmennuksen saralla puhun muille.

Voisi siis sanoa, että olen pyrkinyt kohti omaa huippusuoritusta.

Ja nyt kun pitäisi olla ja nauttia, nuo saakelin itseluottamukseen heijastuvat, paineensieto ja epävarmuuden heikko piipittävä ääni alkavat puhumaan olkapääni päällä, et hupsista saatana, mitäs oikein luulitkaan itsestäsi, ettäkö sinusta olisi tällaiseen. Kohta kaikki näkevät , että et osaa mitään tai joku tekisi sen paremmin. Olet pyrkyri ja itsekäs, joka paikkaaan nenääsi työntävä akka, joka ei tunnista omia rajojaan ja paikkaansa.

Annan tuon äänen puhua, sillä tiedän, että se on vain ajatus. Ajatus, joita päässäni vilisee jopa 60 000 yhden päivän aikana. Annan sille luvan käydä, sillä tiedän, että sen jälkeen se poistuu ja tilalle tulee uusi ajatus. Ponteva ääni, joka haistattaa huilit epäilijän äänelle ja sanoo, että minulla on täysi oikeus nauttia ja luottaa itseeni.

Jäin eilen kävelyllä pohtimaan mistä syystä tuo ääni on taas vahvistunut viime aikoina. Ja mistä syystä uskallan sen kohdata ja tuoda esille uuden näkökulman. Oletan vastauksen löytyvän uuden oppimisesta sekä itselleni vieraalla maalla oleskelusta noin kuvainnollisesti.

Näen sen myös liittyvän vahvasti yhteiskunnalliseen ajatukseen koulutuksen tuomasta osaamisesta ja sen tuomasta substanssin arvostuksesta. Olet arvostettu osaaja, mikäli sinulla on näyttää todistus tietojen saannista. Yhteiskunnallisesti koetaan pätevyyden syntyvän formaalin tiedon kautta. Nonformaali ja informaali osaaminen syntyy usein arjessa, jota ei ole määritelty erilaisten opetussuunnitelmien kautta. Itse luen tähän joukkoon kuuluvaksi mm kokemusasiantuntijat, joihin voi törmätä alalla kuin alalla.

Wikipedia määrittelee asiantuntijuuden seuraavalla suoralla lainauksella "Asiantuntijuus on taitoa, joka kehittyy pitkällisen kokemuksen ja sisäistyneen tiedon myötä."

Ja tässä on se dilemma, jota aivoni työstävät.

Kuka voi olla asiantuntija ja millä spekseillä?

Koen, että omaa osaamistani määrittelee nimenomaan formaalitieto, joka ei kuitenkaan tarvitse oppilaitosta tai instituutiota ympärilleen tiedon saavuttamiseksi ja tiedon sisäistämiseksi. Toki rakenteet tiedolle tulee olla olemassa. Kuten myös tiedolle, jota koitan oppia, tulee olla perusteet ja tieteellinen taustakehys, johon se nojaa. Kokemusasiantuntijalla tuota formaalitiedon kautta osaamista harvoin on minun näkemykseni mukaan. Kokemusasiantuntijalla on taitoa, joka on kehittynyt hänen omien kokemustensa kautta ja peilaten hänen persoonallisiin kykyihin ja vahvuuksiin. Samoin pohdin sitä, kuka lopulta määrittelee mikä on pitkällinen kokemus. Voiko esimerkiksi liikunnanohjaajaksi tai kuntosali neuvojaksi alkaa omalla muutaman vuoden harrastus- tai kilpailun taustalla?

Oma osaamiseni nojaa tutkittuun tietoon formaalitietoon. Vaikka opiskelen luonnonmukaisia menetelmiä kovan liiketoimintaosaamisen rinnalla, on kaiken tiedon taustalla jota tutkin pohjatyö, jossa tietoa on kerätty useiden vuosikymmenten jopa vuosisatojen saatossa.

Kokemusasiantuntijuus on hyvä ja tarvittava sanoisin vertaistuellinen apu, mutta menisitkö lääkärille, joka osaa kertoa, että hänelläkin on ollut sama vaiva ja että hänellä toimii jokin kikka kolmonen, josta hän kirjoittaisi sinulle reseptin vain pitkällisen kokemuksen ja omakohtaisen sisäistyneen tiedon kautta?

Kokemusasiantuntijoita ja muita neuvonantajia tarvitaan, mutta ei saa unohtaa suurta vastuuta, joka tuohon positioon liittyy.

Ja tätä olen taas miettinyt omassa tulevassa terapeutin roolissani. Terapeutti ei ole nimikesuojattu ammattinimike, vaan sitä periaatteessa voi käyttää kuka vaan. Mutta en voisi kuvitellakaan, että aloittaisin vastaanottotyön ilman mitään ymmärrystä mielenhäiriöistä ja niiden vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pitää olla työkaluja ja systeemisen ajattelun taitoa nähdä tulevaisuuteen, mikä vaikutus sillä mitä tänään sanon, voi olla asiakkaan elämässä kolmen vuoden päähän. Vastuu päätöksistä, joita asiakas tekee on toki hänellä, mutta vastuu mihin suuntaan häntä ohjataan sanomisilla on täysin terapeutilla/asiantuntijalla. Sillä terepeutti/asiantuntija - asiakas suhteeseen liittyy aina epätasa-arvoinen valtasuhde, jossa valta on sillä, jolla on sisäistettyä tietoa ja pitkällistä kokemusta.

On hyvä, että asiantuntija pohtii omia motiivejaan kohdatessaan toisia ihmisiä.

Ymmärränkö oman vastuuni ja velvollisuuteni. Tunnistanko oman rajallisuuteni ja tietoni kapea-alaisuuden?

Reflektointiin liittyvät vahvasti tunteet. Uskallanko kohdata omat tunteeni, entä toisen? Miltä tunne tuntuu kehollisesti ja millaista toimintaa se saa aikaan? MIkä ajatus herätti tuon tunteen?

Ja tässä tullaan otsikon kysymykseen; saako sanoa, että pelottaa?

Uuden oppimiseen ja reflektointiin heijastuu myös pelko. Kun toiminta ei ole rutinoitunut tai siihen ei ole vielä turtunut syntyy pelko osaamattomuudesta ja sen luomasta ahdistuksen tunteesta syntyy psykologisena ajatusvääristymänä. Uuden oppimiseen liittyvät vahvasti tunteet ja tunnesiteet. Epävarmuus. Pelko. Jännitys. Kihelmöinti. Innostus. Uteliaisuus. Uuden viehätys. Kun kaikki on uutta ja tietoa tulee joka päivä useaan otteeseen lisää ja samalla, vaikka saat olla keskeneräinen, koet että, tulee silti olla osaava ja osoittaa miksi on ollut pätevä ja oikea valinta.

Huijarisyndrooma on mielenkiintoinen ilmiö, joka heijastaa omaa epävarmuutta. Uskallan väittää, että meistä jokainen on kokenut tuon vääristymän synnyttämiä tunteita jossain kohtaa elämänsä aikana. Epäily siitä, että on jotenkin onnistunut luomaan itsestään pätevämmän kuvan kuin onkaan ja pelko tuon paljastuvan muille on kuormittavaa ja saattaa pahimmillaan lamauttaa henkilön uupumisen tilaan.

Ei-tietämisen tila on mielenkiintoinen, samaan aikaan annat itsellesi luvan olla tietämätön ja kuitenkin tiedostat tuon tilan, joka on suurinta oppimisen tilaa sekä tiedät, että tulet tietämään.

Annan siis itselleni luvan olla tuossa tilassa ja nauttia jokaisesta uudesta hetkestä. Uuden oppiminen on haastavaa, kuormittavaa, joskus jopa voimia vievää, mutta samaan aikaan se palkitsee, innostaa ja motivoi sekä luo merkityksellisyyttä, jota heijastuu omaan itseluottamukseen ja kyvykkyyden tunteisiin.

Uskalla siis pelätä ja luota, että kaikki menee parhain päin. Kuten tällä viikolla sain lukea erään viisaan miehen sanoja, jonka syntymästä tuli eilen kuluneeksi 103 vuotta ja jonka ennakkoluulottoman toiminnan johdosta saan itse olla organisaatiossa, jossa tykkään kovasti työskennellä:

"Pitää uskaltaa kokeilla ja vähän venyttää rajoja."

-Martti Kemppi-

Muista siis seuraavat:

< Ole oma itsesi

< Tunnista tunne ja ymmärrä, että se on vain tunne et sinä

< Osaat tänään enemmän kuin eilen

< Oppiminen on prosessi

< Uskalla oppia virheistä

< Ota palaute vastaan ja kuule sekä sekä kiitä siitä. Olet ansainnut jokaisen positiivisen palautteen.

2. LOKAKUUTA 2022 – 18:27

Montako rautaa voi olla tulessa ilman, että uupuu

On ollut hienoa huomata ihmisten osoittavan välittämistä kysellessään kuinka jaksan ja olenko muistanut levätä, kun somessa näyttää, että on kaiken näköistä menossa.

Totta, tällä hetkellä todellakin on monta rautaa tulessa. Se, mikä siinä on ehkä jäänyt avaamatta on selkeä suunnitelmallisuus ja aikataulutus. Kaikki mitä teen on tarkkaan harkittua (tiedän, ei ehkä kuulosta minulta, mutta vanha koira voi oppia uusia temppuja ja ihminen on parhaimmillaan oppisen tiellä keski-ikäisenä). Olen viisi vuotta sitten rakentanut suunnitelmaa tietämättä tuolloin esimerkiksi iSMARTista mitään. Mulla on visio, jota kohti olen määrätietoisesti edennyt.

Tärkeintä tavoitteen saavuttamiseksi on tavoitteen kirkastaminen. Mitä halutaan ja tavoitellaan. Tavoite pitää pilkkoa osiin ja aikatauluttaa sekä tavoitteen toteutusta pitää pystyä mittaamaan.

Mun tavoite on ollut ja on edelleen työskennellä tulevaisuudessa tehtävissä, jossa ollaan tekemisissä työkykyjohtamisen, työvoinnin ja työturvallisuuden ilmiöiden parissa. Missio siitä, että jokaisessa työpaikassa tulee olla nojatuolinurkka on taas muutaman askeleen lähempänä.

Psyykkisen valmennuksen puitteissa puhun asiakkailleni, ettei huippusuoritukseen pääse ellei usko itseensä ja omaan tekemiseen. Samoin tulee olla valmis luopumaan jostain, jotta tavoite on mahdollista saavuttaa.

Se, että saan tänä päivänä toteuttaa omaa lyhyen aikavälin tavoitetta merkitsee itselleni henkilökohtaisesti äärettömän paljon. Samoin mulle merkitsee valtavasti niiden ihmisten sanat, jotka luottavat ja kannustavat mua kohti omaa unelmaa, omaa tavoitetta. Lyhytterapia opinnoissa oli tehtävä, jossa piti haastatella läheisiä ihmisiä kertomaan minusta. Ja kyllä se tuntui ihan helkatin upealta kuulla itsestään sellaisia asioita, joita ei ole itsessään uskonut ulospäin näkyvän ja se herätti myös tunteita, sillä harvoinpa me nyky työelämässä tai elämässä usein saadaan palautetta.

Näin läheiset avainhenkilöt minua kuvasivat.

Se, ei kuitenkaan aina riitä, että on tavoite ja luopuu jostain. Tavoitteen eteen pitää tehdä töitä. Vuonna 2019 tein viikkoseurantaa, jossa työ vei minulta 43h viikossa, työmatkat 5h, opinnot 30h viikossa, tavoitteellinen treenaaminen 12h viikossa ja nukkuminen 50h. Mulla jäi päivästä aikaa parisuhteelle,perheelle, ystäville, kodinhoidolle 4h päivässä. Poislaskien ne päivät, kun piti käydä asioilla, kaupassa tai muutoin oli jokin joka piti hoitaa.

Mutta koska sen tiesi olevan vain väliaikainen tila, siitä selvittiin. Kaikki parisuhteet eivät olisi siitä selvinneet. Tämä suhde onneksi selvisi. Kiitos siitä.

Tänään mulla on aikaa harrastaa, käydä alamäkipyöräilemässä ja pötköttää sohvalla ilman, että joku luento tai zoomi on auki tai lukisin jotain kirjaa ja silti opiskelen tällä hetkellä työnohjaajaksi, lyhytterapeutiksi, hypnoterapeutiksi, ergonomia ja työhyvinvoinnin sekä henkilöstöhallinnon ammattilaiseksi, luontojoogaohjaajaksi, luontovalmentajaksi sekä erilaisten hoitojen toteuttajaksi. Mutta miten tämä on mahdollista? Sillä, että se on suunniteltu, aikataulutettu, jaettu voimavaroja sekä sillä, että tekemiset tukevat toisiaan. Työnohjaus ja terapiat tulevat minun käyttöteoriassani sisältämään samoja elementtejä keräten luonnosta ja liikkumisesta vastavoimaa sekä aktiivista palutumista kehollisesti. Nautin suunnattomasti niinä päivinä erityisesti, kun kymmenen naista samoilee pitkin metsiä ja etsivät yhteyttä kaikkeen, mutta ennen kaikkea itseen ja luontoon.

Rakastan myös sitä, että saan antaa ajatusten virrata runoissa ja mietteissä ja vastapainona etsiä tietoa, kirjoittaa tieteellistä tutkittua faktaa tai reflektoida omaa oppimisen prosessia.

Tärkeintä kaikessa on tunnistaa omat jaksamisen rajat ja voimavarat sekä keskustella avoimesti tukiverkoston kanssa ennen kuin hyppää syvään päähän, että ovathan he varmasti heittämässä pelastusrengasta, jos alkaa upottaa.

Koska työvointiin ja työn imuun liitetään usein flow, voin kertoa, että tuon tunteen löytäminen on voimaannuttavaa ja auttaa ylläpitämään omaa intohimoa. Mulla meni miltei neljäkymmnetä vuotta uskaltaa tehdä asioita, jotka tuottavat itselleni mielihyvää ja merkityksellisyyttä. Tiedän, että olen valinnut oikean tien, mutta sitä en tiedä mitä tuon päässä odottaa tai mille sivupolulle saatan lähteä seikkailemaan. Sen tiedän, että nyt nautin joka hetkestä jonka saan vain olla ja hengittää.

Työ tekemisen imu, on tuonut minulle puolen vuoden aikana upeita asiakasharjoitus kohtaamisia, joissa olen saanut olla erilaisissa kasvuntarinoissa osana. Saanut olla tekemässä sitä mitä missioni nojatuolinurkasta näkyi välähdyksinä mielessäni. Olla siinä hetkessä ja tarjota yksilölle mahdollisuus tulla kuuluksi ja nähdyksi. Antaa hänen kertoa hänen tarinansa juuri niin totena kuin se hänelle on. Kiitos.

Ps. Ja koska olen ylllytyshullu, on tavoitteellinen liikkuminen taas ajankohtaista ja kalenteroitu tyhjentyneiden harjoitusasiakastapaamisten kalenteripaikoille. Hiukan olen saattanut alkusyksystä noista tavoitteista jossain storyssa mainita, mutta kerrotaan niistä sitten, kun on niiden aika.

Tämän päivän vinkkinä haluan lopuksi vinkata Tommy Hellstenin uuden kirjan Olemisen voima, joka löytyy yöpöydältäni iltalukemisena. Kirjasta oli kirjoitettu hyvä artikkeli Kauppalehteen, jossa esimerkiksi johtamisen muutoksesta kirjoitettiin seuraavanlaisesti: "Johtaminen on muutoksessa. Sellainen johtamisote, jossa jyrääminen oli keskeistä, on jäämässä menneisyyteen, ja johtamisen tulisi luoda turvaa ja palvella. Se edellyttää inhimillisyyttä, viisautta ja ihmisen ymmärtämistä.

"Se ei tarkoita sitä, että työpaikasta tulee terapiapaikka, vaan sitä että ihmisyyttä ja ihmistä kunnioitetaan."

Hellsten sanoo, ettei toista ihmistä voi johtaa, ellei häntä näe. Toisen näkeminen vaatii puolestaan oman itsen näkemistä. Hyvän johtamisen ytimessä on kyky nähdä ja kohdata toinen ihminen."

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/974cb5c9-6297-410c-8a81-b87499f0309a

Olisiko kuitenkin niin, että terapialle työpaikoilla on tarvetta? Mutta se ei ole johtajan tehtävä vaan kouluteun asiantuntijan. Esihenkilön sekä kaikkien työssä olijoiden tehtävä on kohdata toinen ihminen inhimillisenä ihmisenä. Mutta ennen kaikkea pitää uskaltaa kohdata itsensä. Minuuden ydin. Pyhyys.

Uskon, että tulevaisuuden työelämässä terapeuttisille kohtaamisille organisaatioissa on paikkansa. Mielenterveys, ahdistus, mielenmyllerrykset työelämän ja muun elämän suhteen vaikuttavat työyhteisöön ja vuorovaikutukseen yhteisöissä sekä työtekijöiden sairauspoissaolohin ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Organisaatioiden tulee olla valmiina tukemaan työkykyjohtamisen näkökulmasta näihin haasteisiin muutoinkin kuin tarjoamalla työterveyspalveluita, joiden saamisessa jo nykypäivänä on haasteita. Jos organisaatiot panostavat ennaltaehkäisevästi tarjoamalla organisaatioiden sisältä matalan kynnyksen keskusteluapua, säästetään varmasti useita euroja sekä tuetaan työntekijöiden mahdollisuutta työssäkäymiseen.

Tiibetiläinen riitti

stisi tähän...