Lokakuu on luopumisen aikaa

Minulle syksyyn liittyy luopuminen. Syksyssä on lämpöinen haikeus ja irti päästämisen tunne. Syksyyn liittyy usein uuden alkuja. Omassa elämässä syksyyn liittyy vahvasti myös kuoleman läsnäolo ja haikeus. Ehkä syksyyni liittyy myös pysähtymisen ja tilinpäätöksen aika. Mietin usein syksyisin kulunutta aikaa taaksepäin ja katselen mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut. Mitkä hetket haluan säilyttää ja mistä olen valmis päästämään irti. Sillä eron hetkikin voi olla kaunis ja synnyttää jonkin uuden olemassa olon. Se myös saa aikaan ymmärryksen niistä seikoista, jotka ovat hyvin ja jotka haluaa painaa syvälle sydämen muistoihin. 

Syksy ja varsinkin lokakuu saa itsessäni aikaan melankolian tunteen. Seesteisen rauhallisuuden olon, jossa voi unenharsomaisesti kietoutua pehmeään syleilyyn ja antautua horroksenkaltaiseen pysähdyksen tilaan. Melankolista lempeän haikeaa oloa ei tule sekoittaa ahdistuksen, masennuksen melankoliaan vaan hyväksyvään myötätuntoiseen alavirittyneisyyteen. Kuin olisi jäähileinen kohmeinen neste, joka samettisen hitain liikkein aaltoilee, johon voi upota tietäen, ettei tila nielaise syvyyksiinsä.

Tila on itselleni kasvun tila. Sillä kaipaan kaiken uuden, innostavan vastapainoksi elämän yksinkertaistamista. Joudun pysäyttämään itseni pyytämällä mantramaisesti itseäni yksinkertaistamaan ympärillä olevaa todellisuutta. Tila ei tarkoita, etten haluaisi ihmisiä lähelleni, mutta tarvitsen tilaa hengittää. Tarvitsen aikaa olla itseni ja rakkaiden kanssa, jotta jaksan taas maailmaa ja sen tuskaista surua sekä kertakäyttöonnea.

Olen vuosi sitten elokuussa kirjoittanut luontojoogaohjaaja -opinnoissani pyhyyden teemasta. Palasin äskettäin tuohon kirjoitukseen ja mietin mikä synnyttää tänä päivänä itselleni pyhyyttä. Vuoden takainen kirjoitelma on ajatuksen virtaa sen suuremmin pysähtymättä miettimään saako asioista sanoa niin tai näin. Onko se normien mukaisesti hyväksyttävää edes kirjoittaa pyhyydestä ilman, että siihen liittyy hengellisyyttä. Voiko pyhyyteen yhteyttää pakanallisuutta? Maailmassa on paljon pyhiä paikkoja, joihin liitämme riitit ja seremoniat. Voiko pyhyyden kokemus syntyä irrallaan ajasta ja paikasta? Syntyykö pyhyys lopulta meistä ihmisistä ja yhteydestämme itseemme ja ympäröivään olemassa oloon? Syntyykö pyhyys irti päästämisen vapauttavasta oivalluksesta, että päästämällä irti synnytämme tunteen lähelle päästämisestä.

Jaan alle tuon kirjoittamani ajatuksen virran vuoden takaa. Kuulisin mielelläni minkälaisia ajatuksia sinulle syksy synnyttää ja millaisena sinä koet tai tunnet pyhyyden? Onko se jokin tietty paikka, hetki tai kohtaaminen.

Kuva; Kajarinkamerasta

Yksilöllisyydestä on tullut pyhää, mutta pyhyys, jota fanitamme on tyhjää. Kadotimme pyhää etsiessä itsemme ja pyhyytemme. Kadotimme yhteyden ympärillä oloon ja kunnioituksemme pyhyyttä, luontoa kohtaan.

Pyhyyden tunne on henkeäsalpaava tila. Se, ei ole enää itselläni paikkaan sidottu vaan mielentilaan.

Minulla on ollut yksi Pyhä paikka, mummolani metsä. Paikka, jossa itkin suruni ja huusin vihani. Paikka, jossa sain olla rikki ja haavoittunut. Metsä otti sen vastaan tyynenä ja rauhallisena. Pyysi ääneti istumaan varvikkoon ja rauhoitti hengitykseni. Ymmärsi kyyneleiden helminauhan ja kietoi minut syleilyynsä.

Sain olla siellä ja hengittää metsän voimaa sisääni, jotta jaksoin nousta ja kohdata ihmiset.

Luulin, että metsä olisi ainiaan, kunnes paikka myytiin. Puut, jotka olivat kuunnelleet, sammalmättäät, jotka olivat silittäneet ihoani joutuivat metsäkoneiden raiskaamiksi. Itkin, kun kävin viimeisen kerran ja pyysin ihmisen tekoja anteeksi.

Tuolloin päätin, etten koskaan kiinnity paikkaan. Näin olen saanut mahdollisuuden löytää niin kauniita maisemia, että tuntuu kuin henki salpautuisi, sisällä liikahtaisi jokin, joskus jopa niin, että silmät kostuu. Kokemus on niin vahva, että se on jopa surullinen.

Pyhä Paikka harjoitus:

Seiso paikallasi kuin vuori ja tasaa hengityksesi. Kuuntele mitä kaikkea kuulet ympärilläsi, haistele kaikkia tuoksuja, jotka verhoavat sinut syleilyyn, maistele miltä hetki maistuu ja tunne kosketus, joka jalkojen alla kopiona tuntuu. Olo on vahva ja voimakas. Ojenna sormet kohti taivasta ja lähde taivuttamaan lantiosta ylävartaloa. Ajattele, että työnnät käsilläsi näkymätöntä seinää edessäsi. Voit nostaa toisen jalan taakse ilmaan juuri sen verran kuin kehossa tuntuu hyvältä. Palauta itsesi pystyasentoon ja kuulostele miltä kehossa tuntuu. Toista sen jälkeen toiselle puolelle. Palaa pystyasentoon. Ja anna käsien heilua kuin puun oksat tuulessa.

Ojenna toinen jalka taakse jalkaterä ulospäin ja asetu lantiosta jalkojen väliin. Etummaisen jalan polvi voi olla koukussa, varpaat ja polvi osoittavat eteen. Käännä ylävartalo rintamasuunta poikittain ja ojenna kädet sivuille jalkojen suuntaisesti. Hengitä hetki rauhassa. Suorita sen jälkeen etummainen jalka ja käännä jalkaterät osoittamaan samaan suuntaan. Anna ylävartalon pudota alas kädet rentoina. Heiluttele hetki. Anna takapuolen tippua alas kyykkyasentoon. Ja hengähdä hetki tässä asennossa. Kädet voivat työntää kevyesti polvia kämmenten ollessa vastakkain. Nouse ylös rauhassa ja toista edellinen soturi asento toiselle puolelle. Lopulta pystyasennossa toivota itsellesi kaikkea hyvää, toivota sen jälkeen läheisimmille ja rakkaille kaikkea hyvää, muille ihmisille kaikkea hyvää ja kaikille kaikkea hyvää. Kiitä lopuksi itseäsi ja pyhää paikkaasi, jossa sait tämän harjoituksen tehdä.

Haiku:

Pyhyyden tunne

Siunattu olotila

Kalliollakin